Kategoriat
Uncategorized

Puita ja lentopalloa ja puita ja AVANTOA ja ilman jäätä

Ehtoota!!!

Ei menny taaskaan yö niin kuin sen pitäisi mennä 🙁 Tyhmää aloittaa blogi ei sanalla ja negatiivisellä jutulla mutta kun asia vaan on niin ja se painaa mieltä. Pari yötä meni suhteellisen hyvin ja se näkyi ja tuntui heti mutta taas yön unet jäävät tunnin tai alle mittaiseksi 🙁 Ai, että yöt on pitkiä !!! Valitukset sikseen sillä tänää oli muuten oikein mukava päivä ja eiliset muistot turnauksesta aiheutti mielihyvää paljon. 🙂

Aamu alkoi minulla viiden maissa kun nousin sängystä pois pyörimästä ja keittelin kahvit ja sen lomassa surffailin netissä. Sari tuli töistä seiskan jälkeen ja juteltiin vähän aika ennen kun meni nukkumaan. Sarin mentyä nukkumaan minä laitoin metsurin vaatteet päälle ja lähdin hankkimaan selkäkipuja vieläkin enemmän.  Painelin sahan kanssa lähimetsään kaatamaan leppijä ja sainkin kaadettua niitä ainakin 20kpl. 🙂 Puut kaatu hissukseen ja rauhallisella tahdilla mutta kaatuipa kuitenkin. Onneksi lepät on tarpeeksi pieniä minun kaltaiselle metsurille 🙂 Paksuin leppä oli noin 45 cm halkaisijalta. Aikani huhkittua tulin sisälle tekemään ruokaa. Ruuaksi olin päättäny tehdä kanafajitasta. Että se on hyvää  🙂

Sarikin heräsi evään laiton aikana, juuri sopivasti syömään 🙂 Syömisen ja siistimisen jälkeen oli jo kiire urkkatalolle jossa Satun porukka pelasi N2 ottelun Leppävirtaa vastaan. Enpä ole ihan äsken nähnyt noin heikkotasoista peliä!!! (Vilppula yhtä huono peli 1-sarjassa) Vastustaja ei ollut huono, vaan todella huono. Koko ottelun aikana vieraat sai vain neljä kuppia aikaseksi? Eipä siitä paljoa rakenneta peliä 🙁 Torjunta oli kanssa aivan luokatonta. Partion ei tarvinnut kun heittää pallo vastustajan puolelle, niin itte ne möhli sen. Syöttö oli Partiolla loistava Annin, Jennan ja Satun toimesta. Anni teki pisimmät putket syötöissä ja Anni pelasi muutenkin hyvän pelin keskellä. MAtsi päättyi Partiolle 3-0 ja vastustaja sai muistaakse parhaassa erässä 11 pinnaa jotenn se siitä.  Anni palkittiinkin ottelun parhaana ja Leppävirralta Halosen Nea 🙂 Onnea molemmille.

Ottelun jälkeen tuntui olevan vielä virtaa ja jalat liikku hyvin eteen ja taakse, ei muuta kuin metsurin kamat taas päälle ja vielä metikköön 🙂 Alkoi jo hämästää mutta varustauduin otsalampulla 😀 😀 😀  Kaadoin vielä ainakin neljä puuta ja kasasin risuja kun ei nähnyt enää kaataa ja turvallisuus olisi jo alkanut kärsiä pimeessä sahaamisesta. Onneksi on nuo turvahousut sillä nytkin olis tullu aikanoinen vekki jalkaan jos nuo housut ei olis ollu jalassa. Tuo käynnin jälkeen kamat navettaan pöydän äärelle ja moottorinsahan putsaus ja terän viilaaminen iskuun seuraavaa kertaa varten. Sisälle tullessa otin nuo turvahousut käsittelyyn neulan ja langan kanssa. Terä teki siihen tuhoja jotka on ommeltava ettei kaikki vyllit valu housuisa ulos. Aloin ompelemaan viiltoa kiinni kunnes huomasin, että aika surkeeta tikkiä saan aikaseksi joten Sari puuttui peliin ja alkoi ommella niitä. Ompelu kuitenkin loppui kesken kun housut ja takki joutui pesukoneeseen. No, huomenna ne varmaan sitten ommellaan 🙂

Ehtoolla alettiin lämmittämään ulkosaunaa kunnes muistettiin, että TÄNÄÄN ON AVANTO!!!! Niin lähdettiin kohti Kolmikantaa ja AVANTOA  (jota ei vielä ole kun ei ole jäätä)  ja saunaa. Ensimmäisen kerran kun menin järveen ilman, että olin käynyt saunassa, vesi oli KYLMÄÄ eikä siellä montaa sekuntia tullu vietettyä 😀 Sari teki ihan samat kuviot. Yhteensä kuusi kertaa tuli käytyä uimassa ja voin sanoa, että uidessa ei koskenut nytkään selkään yhtään. 🙂 Outoa miten kylmä helpottaa. Oli huikean hienoa, että lähdettiin uimaan, silä siitä tuli mahtava olo ja mikä mukavinta, nähtiin kaikki vanhat tutut ja juttua piisasi. 😀 Nyt jos saisi taas aikataulunsa siihen pisteeseen, että pääsis useammin uimaan.

Ilta on mennytkin vaan ollessa ja nauttiessa kotona olemisesta. Kotona olemista perheen kanssa ei voita mikään. Hieno ja mukava päivä oli tämä marraskuun ensimmäinen sunnuntai. Huomenna on taas se mukavin päivä eli maanatai jolloin ei ole riemulla rajoja 😀 😀 Työmaa kutsuu ja huomenna on oltava valmiina minun esittely juttu ja juttu Turun reissulta. Turun reissu on vielä kesken mutta eiköhän se aamupäivän aikana valmistu. Jutut tulee esille RÄTINKI-lehteen. Huominen on huominen ja totuttuun tapaan onneksi me ei vielä tiedetä siitä mitään ja hyvä niin 🙂

Hyvää yötä 🙂

Kategoriat
Uncategorized

Hoppee ei oo häppee

Hellou!!!

C-TYTÖILLE MAAKUNTA HOPEAA ENOSTA

Otsikon mukaisesti lentistä tänään ja heti aamusta, sillä meillä oli turnaus Enossa. Herätys kuuden jälkeen ja eväiden tekoon. Kahvit naamaan parin ruisleivän kera ja sitten oltiinkin jo valmiina lähtöön. Tarun kanssa lähdettiin liikkeelle puoli kahdeksan aikaan ja suunta oli urkkatalo jossa odotti kahdeksan uljasta lentopalloilevaa C-tyttöä. 🙂

Heti alussa alkoi meidän ”uusi” pikkubussi näyttää merkkejä hounosta voinnista 🙁 Auto savutti ja tehot hävisi säännöllisin väliajoin !!!! Onneksi pirssi kuitenkin käytti meitä Enon turnauksessa ilman isompia ongelmia. Perillä Enossa oltiin juuri ennen yhdeksää ja likat lähti lenkille ennen saliin tuloa jotta viimeinenkin unihiekka katoaa silmistä.

Ensimmäinen peli meillä oli Prihoja vastaan. Prihat 1 johti sarjaa puhtaalla pelillä joten haastetta pelissä varmasti tulisi olemaan. Jännäksi meni meidän peli, koska me ei oltu koskaan ennen pelattu yhdellä passarilla :))) ja nyt meinattiin pelata koko turnaus niin ! 🙂 No, itse otteluun: Peli alkoi meidän syötöillä joita tuli putkeen viiden tai kuuden pinnan verran. Uskomatonta miten hyvin likat pelasi!!!!! 😀 Peli oli sen näköistä kuin oltaisiin treenattu jo vuosia yhdessä 🙂 Tasaisissa merkeissä mentiin ihan loppuviivoille asti mutta onneksi meidän rauhallisuus ja usko omaan tekemiseen riitti ja se toi meille ensimmäisen erävoiton 27-25.

Toinen erä alkoi hapuillen ja Prihat meni yhtä helposti johtoon kuin me ensimmäisessä erässä. Peli oli jo muistaakseni 21- 12 Prihoille kun ymmärrettiin, että pitää pelatakkin jos meinaa voittaa pinnoja. Ymmärryksen jälkeen lähti peli taas kulkemaan samalla tavalla kuin ensimmäisessä erässä mutta se ei ihan riittänyt, vaan erä meni Prihoille 25- 23. Loistava nousu 12 pinnasta 23 pinnaan. 🙂 Peli siis 1-1.

Kolmas erä jatkui siitä mihin toinen erä loppui, peliä hallittiin koko ajan ja mitään hätää ei ollut missään vaiheessa. Puoleten vaihdon jälkeen johdettiin 8-4 tai 8-3 ja silloin tiesin, että nyt on Prihojen paha voittaa meitä. Itseluottamus oli huipussaan ja jokainen todella halusi voittaa tämän pelin. Peli päättyikin meille 15-8 ja voin todeta, että hyvältä tuntui. Syötöissä onnistui Katja aivan loistavasti Lauran ohelle. Laura kunnostautui hyvin myös 4-paikan hyökkäyksissä ja toinen kuka onnistu hyvin, niin Ella. Passarina Sanni oli hyvässä vireessä ja Sannista onkin tulossa hyvää vauhtia oikea passari 🙂 Maria latoi välillä upeita paukkuja keskeltä Nooran ohella ja niitä oli ilo katsella.

Tuo ensimmäinen peli oli jotain sellaista mitä voisi katsoa kuinka kauan tahansa. Harmittaa paljon kun en ottanut videoita mukaan saatikka järkkäriä 🙁

Pelin jälkeen eräs ”valmentaja” antoi minulle henkilökohtaisesti neuvoa mitä minun tulee tehdä likkojen kanssa!!! Minun olisi opetettava likoille SORMILYÖTI!!! Hmmmm…. mites se menikään? Olen ollut neljänä vuotena MAAJOUKKUEEN JÄRJESTÄMÄLLÄ TEKNIIKKA/PASSARILEIREILLÄ valmentajana ja vuoden verran PASSARILERILLÄ VASTUUVALMENTAJANA! Aluevalmentajana olen ollut yli 5 vuotta ja nykyisin päävalmentaja… Olen toiminut seuroissa yhteensä nuorten/aikuisten valmentajana lähes 20 vuotta…. . Parasta aikaa käyn HUIPPUVALMENTAJATUTKINTOA (3-taso)Kuortaneella ja Varalassa. Hmmm…. ehkä en ole vielä tarpeeksi pätevä opettamaan SORMILYÖTIÄ 🙁 Niinpä minä kutsun sinut arvoisa valmentaja opettamaan meidän likoille SORMILYÖNTIÄ kulukorvauksia vastaa. 🙂 Näin saadaan tämäkin homma hoitoon 🙂

Mutta mitä tulee ensimmäisen kauden C-likkoihin ja vielä vanhempienkin likkojen sormilyöteihin ja ihan aikuislentopalloilijoidenkin sormilyöntiin, virheitä sattu ja etenkin nuorten pelissä virheitä vaan tulee ja jos jokaiseen virheeseen puututaan, niin kyllä pallorallit olisi vähissä. Tuomari saisi viheltää lähes jokaisen kosketuksen jälkeen pelin poikki. Olisiko siinä järkeä ? Ei olisi ! Turnauksessa ei ollut yhtään joukkuetta joka tekisi pelkastään puhtaita sormilyöntejä , ei edes neuvoja antaneen joukkue !

Toinen peli pelattiin Pyhistä vastaa ja siinä pelattiin vähän miten sattuu välillä ja välillä hyvää palloa. Ensimmäiseen erään Taru tuli passariksi ja muut olivat Sanni, Laura, Riitta, Ella ja Maria . Peli lähti hyvin käytiin vaikka jännitys tietyillä pelaajilla oli kova, sillä nyt pelattiin ekaa kertaa yhdellä passarilla. 😀 Taru kerkesi olla kahden rotaation verran kun polvi napsahti siihen malliin, että ei voinut edes kävellä kunnolla. Kinkaten penkille ja kylmää polveen ja puristusta sideharsolla. Aikalisä!!! Vaihto perään eli Katja kentälle ja Taru jäi pelistä pois ja koko ottelusta. Harmin paikka mutta loukkaantumisille ei voi mittää 🙁 Peli jatkui eikä meillä ollut hätää ja erä vietiin 25-16.

Toinen erä kaiken muuttaa voi, ja niin muuttui meillä. Erään tuli kentälle Emma joka tuli kentälle ensimmäistä kertaa nyt. Kaikesta jännituksestä huolimatta Emma hoiti hommansa mallikkaasti. Muuten erä oli todella vaisu ja passit meni millon pintaan, millon liian pitkälle ohi antenin tai liian taakse. Nosto nousi 5 metriin josta on aika vaikeaa passata verkolla olevalle hyökkääjälle 🙁 Välillä tasotettiin peli ja johdettiinkin mutta ne omat virheet joita tuli solkenaa sotki pelin totaalisesti. Erä hävittiin 22-25 !!!

Kolmanteen erään lähdettiin normaalilla kuusikolla ja se tuotti tulosta heti. Nyt taas ei ollut mitään hätää ja erä meille helposti 15-7 ja koko ottelu 2-1.

Viimeinen peli oli Prihat 2 vastaan. Tähän peliin ei ollut paineita ja voitiin kokeilla erilaisia juttuja pelin aikana joista usea onnistui. Prihojen puolelta täytyy mainita eräs pieni vaaleapäinen tyttö joka ei pituudellaan jyllää mutta kentällä aivan upea suorittaja. Tytön puolustukset ja iskut olivat sellaisia mistä jokaine vaömentaja voisi olla ylpeä 🙂 Ottelu loppui meille suoraan 2-0 (25-18, 25-21).

Nämä tulokset saivat sen aikaan, että me voitettiin MAAKUNTA HOPEAA!!!!! Onnittelut pelaajille 🙂

Kokonaisuudessa turnaus oli meille huippu loistava ei siksi, että voitettiin kaikki pelit, vaan siksi, että me pelattiin ensimmäistä kertaa yhdellä passarilla.Kolme harjoitusta takana ennen turnausta :))) Huikea suoritus ja tuosta ei voi olla kuin ylpeä 🙂 Onnistumisia tuli paljon ja nyt voidaan alkaa hiomaan kaikkea sitä mitä on opittu. Sanoisin, että tästä on hyvä jatkaa 😀 😀 😀

SUURI KIITOS PASSARI JENNA KONTKASELLE AVUSTA TREENEISSÄ 🙂 ILMAN JENNAN APUA HOMMA EI OLISI SUJUNUT NÄIN HYVIN !!!

Partio-Prihat 1 2-1 (27-25, 23-25, 15-8)

Partio- PyU 2-1 (25-16, 22 25, 15-7)

Partio- Prihat 2 2-0 (25-18, 25-21)

Partion pelaajat: Taru Kaasinen, Laura Kontkanen, Emma Antikainen, Riitta Lappalainen, Katja Smolander, Ella Mustonen, Noora Vänttinen, Sanni Ähkönen, Laura Kontkanen ja Maria Suhonen

SAIRASTUVALLA Henna-Riikka Laukkanen 🙁 , Soitto hommissa Janika Eronen. Asioilla Petra Joronen

Pelit on ohitse ja mieli vieläkin loistava. Rakas vaimo Jussin kanssa oli lämmittänyt maailman parhaan ulkosaunan jonne pääsin illan katveessa lotraamaan ja nauttimaan sen hehkeästä tervantuksuisesta lämmöstä : ) Ihminen ei tarvitse muuta kuin mitä tämä hetki on, iloa ja onnellisuutta. No, Sari joutui lähtemään yövuoroon töihin, se on ISO miinus tälle päivälle mutta siitäkin plussat esiin…… pyhäkorvaukset !!! 😀 😀 😀 Emäntä tienaa kun poijjaat tuhlaa 😀 😀 😀

Päätän raporttini tähän Myllyjoelta mutta vain huomiseen 🙂 Hyvää yötä.

Kategoriat
Uncategorized

Puuhapäivä

Molskis !!!

Olipas taas suhteellisen kiireinen päivä. Töissä heti aamusta riitti puuhaa ja sitä kesti aina viiteen saakka. Ensiksi aloin suunnittelemaan juttua RÄTINKI-lehteen johon tulee esittely minusta itsestä ja toinen juttu on kun käytiin Turussa hakemassa LIVE-vempaimet. Sainkin kirjotettua aika paljon ja mikä mukavinta vielä molempia 🙂 Sen jälkeen alkoi hulabaloot kun Heikkiä jututettiin hengitysliiton lehteen ja minä puolestaan kuvasin sen tapahtuman. Taisipa siihen tulla myöhemmin pari sanaa minunkin suusta 🙂

Illalla olis ollu TAAS avantouimareiden ilta uimisineen ja saunoineen Kolmikannassa mutta en taaskaan kerenny sinne 🙁 Sunnuntaina sitten kokeillaan TAAS kerran jos vaikka kerkeis sinne lotraamaan. Ei siellä olis edes ollu mukavaa kun on liian lämmintä ja vesikin on varmasti liian lämmintä uimiseen. 😀 Hiki tippuis uidessa 😀

Kotona tehtiin Tarun ja Jussin kanssa päivän hyvä työ kun viikattiin rekka-autollinen pyykkiä siistiksi ja vietiin ne omille paikoille vaatekaapeissa. Olipa vaimo tyytyväinen kun tuli töistä 🙂 Sen verran alkoi laiskottamaan kuitenkin, että lämmitin korvikesaunan puulämmitteisen saunan sijaa 🙁 Ei ollakkaan käyty ppitkään aikaa sähkösaunassa ja veikkaan etten kyllä vietäkkään siellä montaa minuuttia kun en siitä tykkää. No, saa sieltä ihan hyvät löylyt 🙂

Tänään oli lystiä ja kiirettä piti  mutta mieli on hyvä ja odotan innolla huomista uusine kiireisineen 🙂 Nyt on aika lähteä tuohon korvikesaunaan ja sen jälkeen valmistatumaan uuteen aamuun: Hyvää yötä 🙂