Nämä hästägit on ollu viime kesästä saakka mukana vahvasti paitsi nyt on vajaan 2 kk:n tauko koska polvi.
Mistä tämä lähti.
Tietysti ylipainosta ja huoli omasta kunnosta. Tarve on saada parempi kunto ja sen myötä parempi kestävyys myös kivuille. Vanha sanonta pitää edelleen paikkansa eli ” kun voi fyysisti hyvin, voi myös henkisesti paremmin”. Lisättäköön vielä, että kestää kipuja huomattavasti paremmin.
Kävelin oikeestaan niin paljon kun vaan keuhkot, selkä, polvet antoi. Lopulta polvi oli se joka keskeytti kävelyt.
#ukkikuntoon
Tämä asia on yksi parhaista mitä vaan voi olla. Maaliskuussa minusta tulee UKKI 💖
Keskimmäinen lapseni Satu ja hänen puolisi Esa saavat tyttölapsen 💖 ja minusta tulee ukki ja Sarista tullee Mummi 💖
En ookkaan heränny koskaan mummon vierestä joten sitä odotellessa 🤣
#ukkikuntoon tarkoittaa sitä, että haluan olla hyvässä tai jopa parhaassa kunnossa ikkään kun pienokainen syntyy. Haluan, että neiti saa sellasen ukin joka jaksaa leikkiä ja puuhastella kun se aika on.
Tämän eteen täytyy tehdä hommia niin hyvin kuin ikään vaan pystyy. Heti kun polvi antaa vähänkin myötä niin kävelyt ja mahollisesti sali taas alkaa.
Tosin nuo kovat pakkaset vaikeutti myös todella paljon ulkona olemista koska ikävä astma painaa keuhkoja.
Täältä noustaan 💪
#kohtalaihapoika
#kohtalaihapoika on seurannut puolestaa jo aika monta vuotta mukana. Niin monta kertaa kun oonki alottanu pudottamaan painoa niin monta kertaa tämä hästäg on ollu mukana.
#kohtalaihapoika sai aikoinaan mukaan myös tukijoita ja niin on nytkin. Tuki on ollut korvaamatonta.
#kohtalaihapoika on oikeestaan ensimmäinen ns. oma hästäggi koskaan jota käytän aina vaan uudestaan. Tästä on tullu jo sellane, että ihmiset kylillä vastaan tullessa sannoovat, että kohtalaihapoika 🤣 No, mukaavaahan se on.
#8viikkoa.fi
8viikkoa.fi on sellainen ruoka-ohjelma ettei paremmasta väliä. Olen ollut muutaman kerran jo mukana ja lähes aina on ollut tulos hyvä tämän aikana.
Kolme kertaa on jäänyt kesken koska kivut on sotkenu matkaa ikävällä tavalla ja kun koskeen oikeen kovasti nii ei siinä tee mieli hirveesti perehtyä terveelliseen ruokaa ja vielä noudattamaan ohjeita.
Nyt olen ollu 7 viikkoa tällä tiellä ja painoa on pudonnut -8.7kg! Vielä on viikko jäljellä tätä matkaa niin mitähän se on viikon päästä? Pääsenköhän -9kg tai jopa enemmän.
Tässä syödään 4 ateriaa vrk kohtuullisen säännöllisten välien aikana. Verensokeri pysyy tasaisena koko vuorokauden ja kylläinen olo vallitsee elimistössä sekä mielihalut imelään on kadonnut 100%.
Jos jotakin voin suositella niin tämä ehdottomasti jos terveellinen ruoka ja painonpudotus kiinnostaa yhtään. Eikä tässä tarvii välttämättä olla painonpudotus ykkösenä vaan terveellinen ruoka ja ateriat on minusta se juttu.
Käykää tutustumassa 8viikkoa.fi.
Tässä ihan pienesti mitä nämä hästägit on mitä ne on mulle. Toki kirjoitan näistä erikseen vielä tarkempia juttuja kun sen aika on.
Odotan innolla valoisia, aikaisia aamuja kun pääsee kävelemään luonnon heräillessä uuteen päivään. Aikaiset aamukävelyt on vaan parasta.
Kävlyillä mukana:
EcoTeekki
Parturi KK_n
TAKSI KUMPU
HELIÉ
PT KUKKONEN
TT_GYM
Jokaisesta tukijasta tulee vielä myös erillinen juttu 🤘
SUURI LÄMMIN KIITOS JOKAISELLE TUKIJALLE 💖