Se on moikka taas pitkästä aikaa. Tuli joulu ja tuli myös UusiVuosi ja uusi vuosikymmen jälleen.
Joulu oli todella mukava kun muksut Jussi, Satu ja Taru tulivat kaikki Helsingin tienoolta kotiin viettämään rauhaisaa aikaa.
Jokainen sain lahjan jotkut jopa lahjoja. Nämä lahjomiset alka aolla jo taakse jäänyttä aikaa mutta aina jotain kuitenkin. Lähinnä sitä mitä tarvitaan eikä yhtään hömppää!
Yksi sai tietokoneen, yksi sai tekstiilipesurin ja minä sain aivan mahtavan kylpytakin <3
Jotenkin vaan oli ikävä kun osan piti lähteä pois jo heti joulupäivänä kun edessä oli työpäivä.
Pääasia, että kaikki oli kotona edes sen pienen hetken.

Heti joulun perään tietenin UusiVuosi ja uusi Vuosikymmen!
Raketteja ei edelleenkään ostettu eikä liiemmin piletetty. Sen verran piletettiin, että käytiin ystävän luona kylässä nauttimassa kuppi oikein hyvää kahvia ja Sari sain lasillisen skumppaa.
Siinäpä ne juhlat sitten olikin. Tai käytiin vielä kotimatkalla naapurissa kattomassa ja toteamassa, että paljun vesi on tarpeeksi lämmintä 😀
Vesi oli lämmintä ja jätettiin heidät juhlimaan vuoden vaihtumista.
Varmaan ennen klo. 24 oltiin jo nukkumassa 😀
Yhden raketin näin pamahtavan väriloistona taivaalla joten ei nyt ihan ilman räiskettä selvinny tästä juhlasta.
OIKEEN HYVÄÄ UUTTA VUOSIKYMMENTÄ JOKAISELLE <3
KETOGEENIN RUOKAVALIO KÄYNTIIN
Nyt on jälleen se aika jollon on alettava miettimän omaan terveyttä ja vointia.
Aika totaalisesti unohtu pariksi kuukaudeksi terveellinen ravinto ja tuli mätettyä suusta alas ihan mitä tahansa.
Nyt se on loppu ja on ollu jo kuuden vuorokauden ajan. Paino on pudonnut noin 4kg tässä ajassa joka on todella paljon. Johtuu takuulla siitä, että olen ollu tukossa kuin mikä ja nyt tulppa on ikään kuin auennut.
Nestettä on lähteny todella paljon.
Eilen ja toissapäivänä oli aika kenkkumainen olo kun hiilareita ei ole elimistö saanukkaan!
Päähän alkoi koskea ja olo oli väsyny ja aika kiukkunenkin mieli oli.
Onneksi jo tänään on pikkusen parempi fiilis. Parasta on se, että tiedän miten energiseksi olo muuttaa tässä muutaman päivän aikana.
Tavoitteena on pudottaa painoa aluksi ainakin se 10kg ja jatkoa suunnittelen tuon jälkeen. Ei pidetä kiirettä niin hyvä tullee 😀
Tosi hienoa, että Sari on täysillä mukana tässä jutussa niin ei tarvii yksin pakertaa. Ollaan siis samoilla eväillä molemmat.
Pikkusen on ollu muitakin ongelmia olon kanssa mutta nyt alkoi taas kipupolin käynnit ja jospa sieltä saisi apua näihin muihin ongelmiin.
EIlen oli lähdettävä avannolta pois kesken kun alkoi olo olla sellane, että ei oikein pystyny enää jatkamaan uimista ja saunomista.
Onneksi kerkesin olla jonkin aikaa ja pääsin nauttimaan uinnista ja saunasta.
Paluu vanhan rakkaan lajin pariin! DARTS
Elettiin vuotta -1985-1986 kun sain kosketuksen Dartsin ihmeelliseen maailmaan.
Sitä maailmaa riitti vuoteen 1998-1998 saakka kunne laitoin tikat naulaan roikkumaan.
Sen jälkeen olen heitelly satunaisesti sillon tällön mutta esin viikkokisoissa en ole käyny ollenkaan.
Parisen vuotta sitten Outokumpuun heräteltiin laji uudestaan ja silloin istuin Ramin Dartsin aloituspalaverissa missä sovittiin, että toiminta alkaa jälleen. Lupauduin tuollon seuran hallituksen varajäseneksi.
Vielä ei kuitenkaan napsahtanu kovaa mutta nyt puolestaan alkaa olla sellasta menoa, että tullee väkisinkin mieleeni entiset ajat jolloin vannottiin Dartsin nimeen 😀
Heitin viikko sitten ekat liigapelit ja jopa voitin yhden pelin siellä mikä tietenkin oli vaivan huippua. Tasollisesti ei pääse ei sitten mitenkään kehuskelemaan 😀
Eli kaksi viikkoa olen nyt treenannu oikeen urakalla ja käyny kisoissa.
13.1 kävin Leppävirralla erittäin hyvässä tapahtumassa jossa oli näytösottelu MArk Kantele vs Veijo Viinikka. Marko on Suomen ainoa ammattilaskenttiä kiertävä pelaaja ja Veijo on puolestaan Suomen kärkiheittäjiä ja Dartsliiton puheenjohtaja.
Näissä karkeloissa jälleen huomasin sen kuinka yhteisellä tiellä koko porukka on. Ystäviä ollaan vaikka ei olla ikinä ennen nähtykään toisiamme!
Yhteen kuuluvuus on todella suurta ja se näkyy kaikessa mitä tapahtuu ympärillä. Se on jotain todella upeeta.
Tulevana viikonloppuna 17-19.1 on SuomenCup Lappeenrannassa jonnen minäkin olen menossa 😀
Siellä on noin kaikkiaan noin 700-800 muuta mukana kokonaisuudessaan eli takuulla vanhoja tuttuja tapaan ja uskon, että juttua piisaa 😀
Siitä kaksi viikkoa on sitten A-SM kisat Peurungalla ja sinnekkin olen menossa heittämään. Eli aloitetaan tälleen matalankynnyksen kisoilla 😀
Kuvissa Marko Kantele, Veijo Viinikka ja Juha Soinio
Näillä fiiliksillä lähdettiin kohti uutta vuosikymmentä. Tuleva vuosi on varmasti mukava ja uskon, että paljon hyvä on luvassa vuoden aikana.
Kaikkea hyvää jokaiselle taholle ja matkoilla jos en itse huomaa (mikä ei ole uutta) nii kopaskaa olkapäästä 😀

























