Kategoriat
Uncategorized

Perjantaita vietettiin….

Moro !!!

Yö meni jälleen heräillessä jatkuvasti kipuun ja paikallaan olo oli aika vaikeaa. Onneksi sentään sain vähäsen nukutuksi.  Töihin lähdin hiukan alamaissa kun väsytti ja liikkuminen oli hankalaa. Toimistolla aloitin taas editoimaan ja nyt editoin todella mielenkiintoista juttua. Visio sen valmiina olosta pyörii jo päässä ja toivon mukaan saan sen toteutettua. Pikkuhiljaa alkoi muutkin kaverit valua työpaikalle ja heti huomasi, että ei muillakaan ollut ihan paras päivä. Aamupalan jälkeen takaisin toimistoon ja tuumailemaan päivän töitä. Minulle alkoi varmistua, että menen terveyskeskukseen anomaan piikkejä kipuun. En menny sinne aamusta kun halusin olla töissä ja tarkotus oli mennä sinne yhden maissa jotta menisin sieltä suoraan kotiin lepäämään piikkien jälkeen.
Niin menin sitten puoli yksi piikeille ja nyt pääsin pois sielä alle tunnissa 🙂 Palvelu oli taas oikein hyvää ja asiallista 🙂

Kotiin päästyäni pikkusen evästä suuhun ja sen jälkeen sänkyyn pitkälleen ja miten ollakkaan sain unta ja nukuin tunnin tirsat. Taru herätti minut kun treenit alkoi viideltä. Olisin kyllämielelläni jääny makaamaan sängylle mutta ei muutakuin ylös ja matoskalle treenejä pitämään 🙂 Yhdeksän tyttöä oli nyt paikalla ja tekeminen oli oikein hyvää.

Harkkojen jälkeen kotona otin vielä lehtipuhaltimen ja puhaltelin vajaan tunnin verran pihatietä puhtaaksi. Alussa ei tuntunut selässä mitään mutta noin puolen tunnin jälkeen alkoi taas tuntua joten lopetin siihen paikaan ettei käy taas huonosti. Nyt olen illan vaan makoillu ja kattonu tv:tä ja surffaillu netissä. Nyt alkaa olla aika pistää tämä päivä pakettiin ja suunnistettava makuuhuoneeseen vaimon viereen nukkumaan. Vielä yöksi lääkettä parantamaan unia ja toivonmukaan saisin nukutuksi  vaikka sen 3h putkeen 🙂
Tänäänkin oli oikein mukava päivä ja ilman noita kipuja olis ollu vieläkin mukavempi. Jospa huominen onkin tosi hyvä tänään laitettiin piikit niin yleesä kivut on helpottanu seuraavana päivänä.

Nyt unille, hyvät yöt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *