Kategoriat
Uncategorized

Kahvia ja pullaa …

Molskista !!!

Nyt kävi niin, että unta tuli mutta aamulla taas väsytti paljon. Nyt kivut herätti vain pari kertaa, joten unta tuli mukavasti. Kahvin jälkeen kuitenkin hyvillä mielin kohti Kyykeriä ja toimistoa. Ennen sinne menoa kävin sopimassa uuden kuvattavan ja se kuva tulee liikkuvasta taksista. Ensiviikolla laitetaan purkkiin se homma.

Mielenkiintoinen nettiyhteuskatko oli vieläkin työpaikalla ja aika vaikeeta on tehdä hommia kun ei ole yhteyksiä!! Selvityskin tuli aamupäivällä miksi yhteydet on poikki. Siksi kun kuitukaapelia puuttui 100 metriä !!!! Kaivoksen tienoolta oli poistettu ilmeisesti vanhoja linjoja jossa kulki myös valokuitu ja se lähti sitten saman tien !!!! Mielenkiintoista ! Onneksi TeleKarelia tuli ja pelasti meidät tuomalla yhteydet taloon ja hommat voi jatkua. 🙂 Kiitokset suuret Peralle ja TeleKarelialle erittäin nopeesta palvelusta.

Päivällä oli myös mielenkiintoinen tapahtuma kun halusin tarjota kahveet kaikille niille jotka ovat Kyykerillä hommissa ja joiden kanssa olen jokapäivä tekemisissä. Eilen kun oltiin valtuustoseminaarissa, siellä oli puhetta, että opinnot 3-tasolla päättyi ja pistän kahveet sen kunniaksi, niin kaupunginjohtajalle sanoin , että pistäydyhän kupposella, miten ollakkaan kaupunginjohtaja ilmaantui paikalle ja sekös oli oikein mukava juttu 🙂 Kiitos Pekalle käynnistä ja erityiskkiitos rakkaille työtovereille ja työpajan  porukoille muistamisesta.  🙂

Kahvittelun jälkeen käytiin katsatamassa missä kunnossa on ulkokeittiö särkiselällä sillä siellä meinataan kuvata venäläinen ruokaohjelma. Nyt kateltiin missä se hoituisi parhaiten. Ulkokeittiö oli oikein hyvässä kunnossa ja eiköhän sieltä lahde ensimmäinen maahanmuuttaja tv:n lähetys 🙂 Minä ainakin odotan sitä innolla 🙂

Kotona oli taas noin neljän aikoihin ja maha täyteen ruokaan ennen kuin alkaisi netissä suorana SUOMI-Italia lentopallopeli Sofiasta. Suomi pelasi välillä älyttömän hyvin mutta pieniä virheitä tuli liberolle ja hakkurille minusta. Hyvärin(Libero) heitti välillä sellaisia passeja hihalla, että tsiisus sentään !!! Oivanen Mikko (Hakkuri) puolestaan oli minusta välillä aika vaisu vaikka taas välillä ihan kunnon virtuoosi olikin. Sammelvuo onnistui hyvin ja Kunnari onnistui todella hyvin. Teki hyvää kehittyä vuosi SUOMEN LIIGASSA!!!!! 😀
Pelissä tuli pataan 3-2. Suomi ei ole voittanut Italiaa 34 vuoteen ja tänään se oli todella lähellä. Suomella oli jo ottelupallokin mutta kun ei niin ei. Hyvä peli kuitenkin ja yksi piste on siis plakkarissa  🙂

Ehtoolla tuli oikein mukavat vieraat meille, sillä Luka, Elia, Maija ja Pena tulivat kattomaan josko polkupyörä sopisi Lukalle  kun meillä oli yksi ylimääräinen fillari varastossa. Pyörä oli ihan vähän liian iso mutta jo tänä kesänä se sopii Lukalle hyvin. Kyllä taloon tuli elämää kun veljekset tulivat 😀 On se ilo katella leikkiviä muksuja kun niillä on hauskaa 🙂 Mahtavia poikia nuo kyseiset nuoret herrat ovat 🙂 Saisivat vaan käydä useammin piristämässä  meitä 🙂
Ilta on mennyt ihmetellessä menoa ja olo on aika väsynyt , joten aika hyvä hetki siis laittaa tämäkin kone virtanapista sammuksiin ja suoriuduttava omaan sänkyyn jotta huomenna oltaisiin taas virkeenä hommissa. Huomenna pitää saada jo jotain aikaiseksikin eikä vaan ihmetellä. Kiitoksia kaikille kavereille tuesta tällä pitkällä tiellä 🙂

Hyvää yötä 🙂

Yksi vastaus aiheeseen “Kahvia ja pullaa …”

Sammelvuo vaan jaksaa tahkota palloa 🙂 Oli muuten isännän tupakaveri intissä -96. Ja -97 vaimonsa oli samaan aikaa KYS:llä kun Katja syntyi ja heiän poika tais syntyä viikkoa myöhemmin kuin Katja 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *