Kategoriat
Uncategorized

Väsyneenä töissä ja ehtoolla puulaakia

Tere !!!

Vaikka olikin maanantai, niin aika vaikeeta oli lähteä töihin. Väsymys oli suurta ja ajatus jäädä vaan makoilemaan omaan sänkyyn tuntui todella hyvältä. Töihin lähdin kuitenkin ja miten ollakkaan, sillä olo piristy siihen malliin, että jaksoin hyvin ahertaa. Aamulla toki olin jo töissä kun muistin, että piti käydä pankista nostamassa rahaa jotta saan maksettua piikin pois ruokalaan. Ei kun autoon ja pankkiin.

Yritin aloittaa editoinnin mutta siitä ei tullu kyllä nyt yhtään mitään vaan laittelin Juojärven kuvat nettiin katottavaksi. avointv.kuvat.fi

Sen jälkeen käytiin läpi tulevia kuvauksia joita piisaa sitten oikein urakalla. Ei tule olemaan puutetta tekemisestä seuraavan kuukauden aikana. 🙂 No, sehän on hieno juttu, että tekemistä piisaa…….

Neljäksi menin urkkatalolle treenaamaan likkojen kanssa ja valmistautumaan illan puulaaki peleihin. Eka peli oli meiltä tosi hyvä jokaiselta alueelta. Vaikka peli hävittiin siinä oli paljon hyvää, enemmän oli onnistumisia kuin virheitä. Nyt vaan on muistettava, että vastustajat ovat aikuisia ja osa vastustajista pelaa 2-sarjaa. !!! 🙂 Siihen nähden likat pelasi erittäin hyvin.
Toinen peli oli oikeestaan vieläkin parempi ja pisteitäkin tuli upeasti. Oikein upeita hyökkäyksiä neidit tarjoili yleisölle ja niin myös minulle. Keskarin hyökkäys satasesta oli hieno ylläri ja kolmenmetrin hyökkäykset oli upeita. Ei ollut kovin kaukana voittaa ensimmäinen erä !!! Jos neidit pelaavat noin jatkossakin, on voitto lähempänä kuin luullaankaan 🙂 Peleistä jäi tosi hyvä maku ja mieli.

Tuomaroin pari peliä ennen kuin pääsin kotiin jossa odotti sotilaspoliisi Kaasinen uusine juttuineen. Tarkkaampujakurssille ei ollut asiaa mutta eipä tuo nyt hirveesti näyttäny haitaavan. Lomille vaan oli mukava päästä 🙂

Nyt sauna on tulilla (korvikesauna) ja sen jälkeen suoraan sänkyyn kun nukuttaa, niin paljon. Selkäkin on taas pikkusen parempi ja polvien osalta kävelykin alkaa taas luonnistua ontumatta.

Huomenna on tarkotus mennä avannolla ja kuvata siellä pari otosta. Katotaan mitä sieltä saadaan aikaseksi, toivon mukaan ihmiset ovat avoimena ja valmiina kuvauksiin 😀

Maanantai oli sitten tässä ja huomiseen voidaan alkaa valmistautumaan……. Kiitos paljon likoille upeista hetkistä pallon parissa 🙂

Hyvät yöt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *