Kategoriat
Uncategorized

Kevättä ilmassa …..

Hello !!!

Jabajaba, eipä yö taaskaan menny kovin hyvin ja olo sen mukainen. Selkään koski, polviin koski, olkapäähän koski, lääkettä meni ja lopuksi, aamulla väsytti ihan jumalattomasti, mutta kun taas pääsin liikeelle, homma hoitui.
Töihin mennessä Maljasalmentie oli todella liukas. Kun otin naapurin pojan kyytiin, en meinannut päästä liikkeelle kun oli loiva mäki edessä. Oikeesti piti tehdä töitä, että pääsin liikkeelle.

Töissä sain kun sainkin tehtyä joulupilleet valmiiksi ja maanantaina vaan poltetaan niitä päivä. Levyjä tilattiin kiitettävästi 🙂 Hauskaa ainakin taas oli porukalla ja naurua riitti puhumattakaan perjantai jutuista 😀 Nyt kyllä on myös todettava, että huominen tulee kyllä sopivaan aikaan, eli vapaapäivä. Aamulla ei tarvii singahtaa mihinkään vaan jos aamulla väsyttää, niin antaa väsyttää vaan 🙂 Liikkeelle lähden vähän ennen kolmea Joensuuhun kun Riento kohtaa siellä Vaasan Kiiston. Viimeksi Vaasassa oli peli ollut todellinen trilleri (3-2 Riennolle) ja toivottavasti se on nytkin sitä. Kamera mukaan ja muutama otos pelistä pitkästä aikaa.

Viiden aikaan oli taas kokoontuminen urheilutalolla joukkueen kanssa ja ylläriksi pidin testit ennen lomaa. Testit meni joiltakin todella hyvin ja joiltakin hyvin. Iloinen saa olla kun tekeevät kunnolla noita hommia ja se tulee näkymään vielä monessa paikkaa.  Ensi kesänä jos halua piisaa treenata on tämä joukkue todella kova vastus kelle tahansa. No, eipä mennä asioiden edelle vaan tehdään nöyrästi edelleen töitä 🙂
Ennen treenejä oli pakko käynnistää traktori ja vetää lingolla sohjoa pois tieltä ja pihamaalta kun ei meinannut enää autolla päästä pihaan. Tunnin verran siirsin sohjoa pois ja sen jälkeen pikkusen lepoa ja treeneihin.

Nyt on maha täynnä uunissa haudutettua lohta, joten jhyvä nyt on kölliä sohvalla 🙂 Väsyttää kyllä kovasti ja ainakin vielä olen menossa nukkumaan ajoissa. Olkoon tuleva yö suosiollinen unen suhteen 🙂 MIten voi nukkuminen ollakkaan, niin mukavaa ja voisi olla aika erikoine olo jos nukkus vaikka 6h yhteen putkeen. Vielä se päivä joskus koittaa 🙂

Öitä

ps .Terveisiä Tampereelle, Turkuun, Lahteen ja Joensuuhun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *