Kategoriat
Uncategorized

Minuuttiaikataululla mennään eikä loppua näy

Tere !!!

Toinen yö peräkkäin kun sain nukutuksi hyvin. Taas tuli unta lähes 4h putkeen. Välillä piti vaihtaa asentoa kun alkoi koskea mutta nukahdin heti uudestaan. Aamulla ennen seitsemää olin suhteellisen pirteä lähtemään töihin. Töissä hommat hoitui hyvin, ja taas sain aikaseksi paljon hyvää 🙂 Yhdeltä lähdin pois kohti parturia. Nyt on taas letti lyhyt eikä tarvii ennää aamuisin muotoilla sitä, että ilkee lähteä ihmisten ilmoille.

Parturista suoraan maritaan jonne vein kameran jalustoineen valmiiksi illan kuvauksia varten.  Viimeksi laitoin kameran ja jalustan just ennen alkua ja se ei oikein toiminut hyvin. Nyt laitoin kaiken valmiiksi kun tulen suoraan treeneistä kuvaamaan viimeisen esityksen OHARISTA. Taas täytyy sanoa, että kyllä oli hyvä esitus jälleen kerran. Olin ensi-illassa ja nyt viimeisessä esityksessä. Esitys oli kasvanut paljon ja nyt näyttelijät revitteli oikein urakalla 🙂 Upeeta nähdä nuoret tuollaisessa vireessä !

Ennen esitystä oli kuitenkin vielä treenit. Treeneihin tuli yhdeksän tyttöä ja miten ollakkaan voin jälleen olla ylpeä noista urheilijoista. Hyvältä näytti tekeminen ja mikä parasta, kaikki on mennyt roimasti eteen päin harjotuksissa. Näyttää todella hyvältä.

Aamulla on taas aikainen herätys ja lähtö liikenteeseen. Nyt lähdetään Kontiorantaan Jussin VALAa seuraamaan. Siellä menee pitkälle iltapäivään ja sekös tekee taas minulle harmaita hiuksia, sillä minun olis oltava kuvaamassa Kyykerillä esityksiä. Kyykerillä on huomenna Venäläisiä esiintymässä, niin ulkona kuin sisälläkin. Viime vuonna katsojia oli noin 300 ja nyt ootellaan ainakin saman verran ellei sitten vieläkin enemmän.  Joka tapauksessa minulle tulee hillitön kiire. Illalla kun vielä pitäs olla kuvaamassa still kuvia Joensuussa. Nyt olen taas jo sitä mieltä, että tahtia olis hiljennettävä, ettei käy taas huonosti. Joopa joo……

Tänään tuli tehtyä sellaisia päätöksiä millä voi olla vaikutusta minun tulevaisuuteen valmennuksen suhteen ainakin tietyssä paikassa. Joudun luopumaan jostain sellaisesta mistä olen unelmoinut kauan ja se olisi ollut nyt edessä, mutta ei, niin sitten ei 🙁 Toivon mukaan vielä joskus.

Nyt ei jaksa ennää lätistä, vaan laitetaan vempaimet kiinni ja uppoudutaan unten maille…… öitä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *