Kategoriat
Uncategorized

Viikon työ hukkaan mutta mukavat tanssit

Terve !!!

Aamulla en olis (taaskaan) jaksanu nousta millään ilveellä ylös sängystä. Alkuyöstä meinasi tulla jo ahdistus kun nukutti paljon mutta en saanut nukutuksi. Pakotus ja särky oli taas jotain sellaista mitä ei oikein voi sanoin tai kirjaimin kuvata. Pitkän pyörimisen jälkeen sain nukutuksi jonkin verran mutta en kuitenkaan riittävästi. Vähän ennen seitsemää kyllä sitten olisin voinu nukkua vaikka viikon putkeen.
Töissä olin vähän ennen kahdeksaa. Siellä avasin editin ja aloin viimeistelemään sitä kunnes huomasin, että eilen tallentaessa olin tehnyt jotain mitä en saanut nyt muutettua !!!! Voi pässinpallit !!!!!  Viikon oon väsänny sitä kuin iisakin kirkkoa ja nyt joudun tekemään kaiken uudestaan  🙁 🙁 🙁 Ompahan ainakin kokemusta tuosta jutusta. Se on  varmasti helpompi, kun tietää jo mitkä jutut otetaan eetteriin 🙂 Se hauskuus  alkaa keskiviikkona. Keskiviikkona siksi, että menen vasta silloin töihin seuraavan kerran. Sunnuntaina lähden maajoukkueleirille Kuortaneelle ja takas tulen vasta tiistain välisenä yönä tai keskiviikkona.

Huomenna aamulla on lähtö Parikkalaan.  Parikalassa on C-tyttöjen turnaus ja se on toinen kerta kun nämä joukkueet kohtaavat. Viimeksihän meille kävi nolosti kun ei päästy edes paikalle. Sen tiedän, että mahikset supersarjan voitoon taisi mennä, mutta jos voitetaan kaikki ja tulee ristikkäisiä voittoja muille, on kaikki mahdollista 🙂 Minä ainakin uskon siihen !

Tänään olin kuvaamassa vanhojen tanssia urkkatalolla. Mukana minulla oli harjoittelija joka kuvasi yleiskuvaa ja minä olevinaan kuvasin erikoiskuvia ja lähikuvia. Kuvakset onnistui hyvin mutta lopun näkee sitten kun saan ne ajettua koneelle. Sekin menee keskiviikkon asti ennen kuin pääsen niihin käsiksi. Taas täytyy vaan ihmetellä miten kauniiksi nuo tytöt muuttuvat kun he laittavat mekkoja päälle ja kampaukset ovat todella upeita. Ajan kuluttua laitan pätkän myös tänne 🙂 Porukkaa oli katsomot täynnä ja mikä mukavaa, porukka oli täysillä mukana iskien tahtia kämmenillään 😀 Hieno tapahtuma. Outoa kun vasta nuokin likat oli D-tyttöjä ja nyt jo vanhojen tansseissa.

Väsymyksestä huolimatta tämä päivä oli oikein hyvä. Aamulla nokka kohti Parikkalaa klo 7.45 ja minun on lähdettävä jo kuuden jälkeen lämmittämään autoa. Tänään illalla se ei lähtenyt käyntiin mutta aamulla lähtee kun otan varusteita mukaan, siksi aikainen lähtö. Illan treenit antoi uskoa huomiseen turnaukseen ja etenkin keskiviikon treenit oli aivan huikeat. Tänään otettiin hiukan kevyemmin 🙂

Melkoisen vilkas viikonvaihde on edessä ja en voi muuta kuin toivoa, että selkä kestää tulen, sillä kilometrejä kertyy reippaasti yli 1 000 km. Ilmat ei tule suosimaan kuljettajaa, joten aika tarkkana saa olla tien päällä. Kiire pois ja aikaa ajolle, siinä eväät matkalle.

Huomenna illalla juttua miten pelit meni ja miten meidän käy jatkoa ajatellen.

Hyvää yötä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *