Kategoriat
Uncategorized

Viikko tuli ja meni

Stau !!!

Nukkuminen meni jälleen kerran minimaaliseksi kun selekä alkoi elää omaa elämäänsä 🙁 Pakotus oli sellaista, että nukkumisesta ei tullut mitään. Niinpä sängystä ylös ja takaisn olohuoneeseen. Hälläväli asenne tulla tupsahti ja ei muuta kuin pötyä pöytään. Lohdutukseksi maha täyteen ruokaa ja päälle telkkaria. No ei kovin hyvä olo tullu yösyönnistä ja morkkikset alkoi heti.

Sänkyyn takaisin kömmin ennen auringonnousua ja kun oli lähtö töihin kyllä silloin taas väsytti, niin paljon , että kirveli ! Kun pääsin sängystä ylös lähti hommat taas käyntiin ihan normaalisti. Töihin lähdin pirteenä ja intoa täynnä. Töissä oli hiukan apeat mielet kun Immolla oli tänään viimeinen työpäivä 🙁 Viimeistä työpäivää vietettiin mm lounaalla paikallisessa ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Syödessä muisteltiin mitä kaikkea ollaan keretty kokemaan matkan varrella. Ei ollut kuin hyviä muistoja 🙂

Työpaikalle palattuamme muisteluita jatkettiin vielä kahvin kera ja hauskaa meillä oli 😀 Kaikki loppuu aikanaan, nyt pileet loppui ja Immo lähti kotiin ja me jäätiin miettimään tulevia juttuja. Onneksi Immo on vielä kuvioissa osuukunnan kautta 🙂 Eli ihan kokonaan Immo ei näitä homia jätä ja hyvä niin 🙂

Kotona töitten jälkeen pieni lepo ja sen jälkeen treeneihin. Paikalle tuli vain seitsemän urheilijaa koska moni on edelleen kipeenä ja kipeenä urheilu on kiellettyä. Näiden seitsemän tytön kanssa saatiin tosi hyvät harkat aikaiseksi. Asenne oli todella hyvä ja paljon puhuttu TAHTOTILA oli vertaansa vailla 🙂 Näin jos menee jatkossakin on meidän hyvä lähteä 4.2 Lapinlahdelle pelaamaan 🙂 Treenejä ilahdutti vielä läsnäolollaan Jenni ja Anu 🙂 Mukava oli nähdä pitkästä aikaa 🙂

Loppuilta on mennyt ihan vaan ollessa ja levätessä. Nukuttanutkin on roimasti mutta oon tarkotuksella pysyny hereillä, jotta voisi yöllä nukkua 🙂 Tämä päivä oli oikein mukava vaikka kaihoa olikin töissä, mutta niin kuin monessa asiassa, on jonkun loputtua, jotta voi alkaa jotain uutta. Minulle toisen lopettaminen merkitsee uudenlaista panostusta töissä, eli vastuu kasvaa. Siihen minun on vaan terästäydyttävä jotta hommat hoituu. Vaikeaa tulee olemaan Immon panoksen ylläpito mutta ainakin yritän kovasti. Kiitos Immolle upeita hetkistä työn parissa 🙂

Tauti alkaa minun kohallani mennä jo menojaan, mutta oli jo aikakin sen lähteä 🙂 Tuntuu upeelta kun ei tarvii yskiä, niin paljon ja mukavaa kun kurkkuun ei koske 😀 Vielä kun vaimokin parantuisi taudistaan olisi taas kaikki hyvin. Huomenna siirretään pikkusen klapeja paikasta toiseen jos selekä sen salliin. Säätiedotus lupaili melkoisia pakkasia tulevalle viikolle ja viikonlopulle. Antaa vaan pakkasten tulla kyllä klapeja riittää 😀 😀 😀

Huomisesta tulee varmasti upea päivä kun tämä päivä oli näin mukava 🙂

Hyvää yötä

Yksi vastaus aiheeseen “Viikko tuli ja meni”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *