Tervehdys !!!
Kiitos kysymästä, paranemaan päin 🙂 Yö meni jo ihan ok ja sain nukutuksikin jonkin verran mutta pääasia oli, että pääsin aamulla ylös sängystä viidessä minuutissa!!! Keppejä en ole tarvinnu koko päivänä enkä myöskään OxyContinia. Olen pärjännyt pelkällä Tramalilla 🙂 En kyllä ole tehnytkään muuta kuin syönyt ja katellu telkkaria koko päivän ja tietenkin läppärillä on vietetty aikaa. Särkyjä vielä on mutta ne ei tunnu kovinkaan kovalta. Tietyt liikkeet sattuu vieläkin kovaa mutta eipä juuri kannata kiusata itteensä nyt. Huomenna meinaan mennä töihin normaalisti ja tehdä siellä mitä pystyn.
Iloinen täytyy nyt olla kun kipu on hellittänyt paljon ja eloon on tullut selkeesti virtaa 🙂 Parempi olikin jo parantua kun pitää valmistautua viikonlopun SM-kisoihin. Perjantaina aamulla aikaisin lähdetään matkaan kohti Korsoa jossa pelataan Alue SM-kilpailut. Jokohan Lounaan voittoputki päättyy ? Lounaalla on kyllä tavan mukaan kovat joukkueet mukana ja niin on myös Lännellä. Tänä vuonna myös Etelällä on 1 joukkue hyvä, joten kovaa pitää pelata jos meinataan pärjätä kisoissa. Syksyllä voitettiin C-tytöissä SM- pronssia ja eikä kultakaan kaukana ollut, joten jokainen joukkue on voitettavissa.
Viikon päästä ollaan noitten asioiden vuoksi paljon viisaampia. Nyt pitää vielä hiukan kytätä mihin päin maailmaa Venäläinen satelliitti on putoomassa. Ainakaan Suomeen se ei putoo kun puoli tuntia sitten se ohitti Suomen mallikkaasti. Huomenna tiedetään tuostakin enemmän. Hyvät yöt 🙂