Kategoriat
Uncategorized

PUUKAATUU!!!

Edelleen mennään sellasessa hurmoksessa ettei paremmasta väliä. Selkä on siinä kunnossa, että voin vaan ihmetellä!
Parina iltana on ollut särkyä mutta vielä ei ole läheskään ollu niin kovia kohtauksia kuin mitä vielä tovi sitten. Kipukohtaukset oli vaan niin kovia ettei sille löydy sanoja.
No nyt ne on todellakin ollu vaan haalea muisto.
Kaikki tämä on mahdollistanu esim. sen, että olen pystyny tekemään rakastamaani hommaa eli klapien tekoa. Nyt olen jo kahtena päivänä ollu tiossa meidän metikössä kaatamassa leppiä ja aika paljon pihlajia ja laittanu ne kasoihin mistä sitten jossain vaiheessa ne kuljetetaan siihen missä klapeja tehään 🙂
Naapuri jo vähän lupali, että voisi tulla kasat siirtämään traktorilla jossa on koura perässä. Sillä se sujuu hetkessä.
Oon viihtyny metikössä noin 1-2 tuntia kerrallaan ja toiveissa olis jos pystyis olemaan vaikka koko päivän siellä puuhaamassa!
Eilen kun kaadoin olikohan se nyt neljä puuta niin siihen mahtui kolme aika hyvän kokosta kahvitaukoa väliin 😀 😀 😀
Tänään kun tolskasin niin ei ollu kuin kaksi hyvää taukoa 😀
Tänään tuli myös pitempi LIVE-lähestys metästä johon kyllä jäi yksi kaatokin kuvaan.
Video on nähtävissä minun facessa jos halluu nähä sen. LINKKI–>
https://www.facebook.com/marko.kaasinen/videos/2870580476321060/

Kommeet pinot oon saanu aikaseksi. Alkaa jo huomaamaan, että puita on kaatunut.
Työmaapomo NERO kyttää korkeelta, että hommat hoituu!
Välillä pitää viilata ketjut niin sillon voi kuunnella poppia loistavilla kuulosuojaimilla 🙂 Ps. Maailman parhaat suojaimet!

Se, että olen päässy tuonne metikköön on ollu taas jotain sellasta mille en löydä sanoja. Se tunne kun voi tehdä jotain fyysistä työtä ja vielä kun tekee sen omaksi hyväksi niin nautinto on moninkertainen. Voi, että minä nautin <3
Miten se oliskii huippua jos pystyis tekemään tuota niin paljon kuin haluaisi? Nyt pikkusen on kiukuttanu kun on lopetettava minun mielestä ihan liian aikasin 😀

Minun työkalut. Stihl 017 vanha mutta erittäin kevyt joka sopii minulle loistavasti.
Stihl 260 on ammattilaisten 2-saha ja monella se on 1-saha. Tehokas saha joka ei hyydy ollenkaan puun edessä. Ainoo vaan, että minulle jo ihan liian painava. Mutta kun tällä sahaa niin onhan se ilo 😀

Tuo 017 alko tänään kiukkuamaan pikkusen eli tehot alko katoamaan sahatessa. Tyhjäkäynnillä ja ilman puuta se jekkasi hyvin mutta kun ketju pääsi puun kimppuun tehot hävis lähes tyystin.
EI muuta kun hakemaan vaan toinen saha eli tuo 260 joka todellakin on sellanen saha jolla kaatuu isokin puu mukisematta.
No isolla sahalla sitten kolme puuta nurin ja se sitten riitti. En oo kyllä ollenkaan siinä kunnossa, että jaksaisin tuolla tolskata pitempää aikaa.
Jännä vaan kun se on mulla ”varasahana# ja 017 1-sahana 😀
Pääasia, että on sahat mitkä toimii.
Ja nyt toimii taas molemmat kun putsasin tuon pienemmän ja taas pelittää.

KORONA

Tuo korona se vaan jyllää ja jyllääkin kovempaa ja kovempaa. Harmittaa vietävästi kun ihmiset ei meinaa uskoa hallituksen jakamia suosituksia ja pian käy niin, että suositukset muuttuu määräykseksi!
Ihan täältä omalta kylältä ja uskon, että koko Suomessa on sama, että niin nuoret kuin vanhemmat eivät usko vaan kuleksivat pitkin raittija välittämättä taudista 🙁 Tämä on joka harmittaa pirusti!
Aika paljon ollaan myös syyttämässä nuoria pelkästään mutta kyllä ne aikuiset antaavat hyvää merkkiä välinpitämättömyydestä omalla käyttäytymisellä.
Uskon, että huomenna jo alkaa tulla näitä määräyksiä hallitukselta ja sen jälkeen kaikki tiukkenee. Mikä on tietenkin oikein kun ei voida totella annettuja suosituksia.
Kuinka kauan tämä jatkuu? Siihen tuskin osaa kukaan sanoa vastausta. Voi olla, että edessä on vielä ikävät ajat mutta yhdessä tästäkin selvitään. Töitä tämä teettää ihan jokaiselta ihmiseltä tällä maapallolla!
Voimia jokaiselle tähän <3

PYSYKÄÄ KOTONA

Isäntä ja minä 😀

Nyt istun taas sohvalla kissan kanssa ja pohdin, koveneeko tuo särky selässä vai jääkö se tälle asteelle missä nyt on.
Mietin, lähtikö mopo käsistä tänään metässä mutta omasta mielestäni olin aika iisisti enkä riehunu siellä.
Normaalisti kun olen lääkkeen ottanu niin noin puolessa tunnissa on pakotukset hävinny mutta nyt näin ei ole käyny. Onneksi seuraavan lääkkeen aika on 1,5h päästä eli klo 23.
Kunhan vaan ei alkas sattua taas!
Huomista on mietittävä tosissaan meneekö ollenkaan metsään vai alakasko puuhastelemaan uusille klapeille uutta paikkaa missä saavat sitten sen 3v olla möllöttää ja kuivua.
Tätä minä nyt jään pohtimaan tähän.

Toivotan teille parasta mahdollista alkavaa viikkoa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *