Tänään(kin) heti herättyä (melkein) tikat käteen ja Andyn ohjeiden mukaan tikkaa tauluun.
Sitä ennen kuitenkin tumma paahtosta Kuubalaista kahvia jonka sekaan meni kapryylihappoa ja voita. Rasvakahvi antaa virtaa aina tuonne klo 15 saakka helposti. 16 tuntia olen yleensä syömättä ja 8 tunnin aikana syön ketogeenista ruokaa.
Eilen meni kolme naudan jauhelihapihviä höysteillä. PAino on tippunu mukavasti jo 7kg kolmen viikon aikana. Olis varmaan enemmänkin pudonnu mutta en yritäkkään kiireellä vaan maltillisesti.
No, tikkoja tauluun siis 1,5h ja aika mukavan jännä mausteen onn treeni saanut kun on valmentaja joka laittaa treenit joita sitten yritän toteuttaa.
Se, että miksi valkku? No siksi, että en jauhaisi niitä iän-ikuisia omia treenejä. jotka alkaa olla aika tylsiä.
Nyt tehdään hommia harkiten ja huolella. Aina on joku päämäärä jokaisella tekemisellä.
Saa nähdä mihin tämä kaikki johtaa 😀
Sen ainakin haluaisin että sellanen peruspeli löytää uomansa ja sen myötä saattaa putkahtaa joitakin ylläreitä 😀
Voisin laittaa yhden tavoitteen! Se olisi se, että pystyisin heittämään laadukkaasti Finnish Openissa Vantaalla 15-17.5.
Siellä jos saisi vaikka yhdenkin voiton niin olis tosi hyvä mutta en laita pahakseni jos voittoja tulis enemmänkin 😀 Katse siis Finnish Openiin!

Selkä on taas se joka on oirellu ja etenkin öisin. Siinä nyt ei ole varmaan mitään uutta mutta kyllä se vaan jaksaa ärsyttää kun ei voi oikein nukkua 🙁
Oon koittanu napostella noita kipulääkkeitä kohtuudella kun en hirveesti lissää niitä kaipaa elimistöön. Mutta pakko on ottaa jos meinaa pysyä järissään.
Onneksi on ollu niin paljon hyvää ja mukavaa ympärillä niin on jaksanu näitä kipujakin paremmin.
Pian eli tämän päivän aikana tai huomenna tulee kotiin uudet äänityslaitteet. Tämän jälkeen on mukavaa tehä esim. LIVE-lähetyksiä faceen tai you tupeen.
Kamat mitkä tulee niin pitäs olla todella hyvät. Ainakin arvostelut on kehunu näitä todella paljon. Hinnan puolesta niiden pitääkin olla todella hyvät!
Se ainakin on varmaa, että kun tekee langattomasti haastatteluja niin se helpottaa äärimmäisen paljon tekemistä.
Samaan pakettiin tulee oikein hyvä gimbal jossa on loistavia toimintoja. Nyt ei vapisen kamera (toivottavasti) enää haastatteluista. Siinä on myös mahtava seuranta. Eli jos klikkaa haastateltavan naamaa niin se seuraa sitä koko ajan ilman mitään tärinöitä. Näin kuvattava pysyy kuvassa 🙂
Vielä hankinnassa on tietokone. Sellanen kone josta ei voima lopu ihan heti. Sekin maksaa omaisuuden verran mutta jos meinaan näitä juttuja tehdä, niin se on pakollinen investointi.
Suomendartsliitto tykkäis jos tekisin sinne videoita ja mainoksia.
Miksi tykkäisivät niin varmaan siksi kun oon nyt tehny muutamia LIVE-lähetyksiä Suomen Cupista ja A SM- kisoista ja palaute on ollu mahtavan hyvää.
Siitä innostuneena olenkin miettiny, että riittääkö minulla voimavaroja tekemään näitä lisää.
Mutta jos kiertelen kisoja niin miksei voi tehä väliajoilla pikkusia videoita ja haastatteluja.
Videoita voi nähdä minun omalla facesivulla.
Tänään keskiviikkona on Okun urheilutalolla Karpaasien peli Kuopiolaista Puijoa vastaan. En vielä ole varma kuvaanko vai katonko katsomosta.
Huomenna sitten on se suuri NÄYTÖSOTTELU samassa talossa johon tulee pelaamaan Dartsliiton puheenjohtaja Veijo Viinikka ja monin kertainen SM-mitalisti ja maajoukkuepelaaja Tatu Pehkonen.
Näytösottelu alkaa klo 19:00 mutta itse tapahtuma jo klo 17:00 ja kestää 21:00 saakka. Sinne siis katsomaan huippudartsia!
Näillä mennään taas 😀