Kyllä taas on menty varmaan niin sanotulla limiitillä. Selkä on oirehtinu niin paljon, että saisi jo riittää.
Keskiviikko ilta ja torstain aamu sekä ilta ovat olleet ne pahimmat ja etenkin keskiviikon ilta.
Sillon ei jalat kantanu juuri ollenkaan eikä kyynärsauvoillakaan oikeen matka taittunut.
Se tunne kun et pääse suoristamaan kroppaa ollenkaan vaan joutuu olemaan kyyryssä nenä kohti lattiaa. Jos meinaa suoristaa selkää niin taju lähtee. Kipu on niin isoa, että ei vaan pysty niin ei pysty.
Torstai aamu alkoi melkein samalla tavalla. Luojan kiitos ees pikkusen helpompaa mutta kepeillä kuitenkin liikkeelle.
Parin tunnin ”jumppailun” jälkeen sain nakata kepit syrjään ja kävelin jo melkein kuin pitääkin. Vain toinen keppi seurasi mukana sinne minne meninkin 🙂
Perjantai puolestaan oli onneksi parempi ja en tarvinnu keppejä enää ollenkaan vaan pääsin liikkeelle alun kumartelun jälkeen kohtuu hyvin.
Rauhallista oloa ja toipumista. Siitä koostui perjantai.
Jokainen kyykistely aiheuttaa edelleen sellasta tuskaa, että kirpasee kunnolla. Se on niin lamauttavaa se kipu, että jopa toivois tajun lähtevän niin ei tarviis kärsiä siitä.
Perjantaina alotin jo heti aamusta lääkityksen lisäämisen niin se auttoikin hyvin. Harmi kun en ole päässy apteekkiin hakemaan toista kipulääkettä vaan nyt olen joutuu pärjäämään näillä vahvemmilla yksin. Pitkävaikutteinen puuttuu nyt kokonaan.
Maanantaina vasta saan kun apteekit avautuu taas.
Lauantaina aamulla alotin jälleen puuhastelun kumartelu jälkeen ja ilman keppejä 😀
Pakko oli alkaa siivoomaan pikku-bussia kun palautan sen. Tarkotus oli ensin, että vien sen suoraan huoltoon mutta sitä tarvitaankin jo lauantaina niin ei auttanu kun alkaa siivoomaan sitä pysty tai ei.
Siivousten jälkeen kävin hakemassa kaksi 1200 litraa vetävää säiliötä tulevaa kesää varten. Säiliöt täytetään vedellä ja viedään kasimaiden välittömään läheisyyteen 🙂
Yhden säiliön vielä naapureiden kasvimaalle niin heidän ei tarvii ennää sankoilla vettä kantaa kasveille. Pieni letku kiinni ja kastelu hoituu helposti 🙂
Sen jäkeen bussin palautus.
Lauanataiksi lupauduin Hojoon auttamaan tiskille ja se kyllä aiheutti sellasta pään vaivaa, että pystynkö, kykenenkö auttamaan?
Kivut on kuitenkin melkoiset edelleen päällä. Lääkettäkään en voi ottaa paljon kun pitäs olla olevinaan edustava.
Senat ei saa mennä sakasin.
Kyllä jännitti ja jopa pelottikin tämä ilta.
Onni oli se, että porukkaa oli täysi miehitys paikalla eikä minun osuus ollu nyt kovinkaan suurta. Muut hoiti asiat niin hyvin, että sain huokasta helpotuksesta.
Pariin kertaan siitä huolimatta kipu oli niin kova, että silmistä aukesi kyynelkanavat.
Kipulääke vaan naamariin ja kohta taas pystyi olemaan.
Onni ja ilo oli se, että miun ei tarvinnu ajaa pois sieltä. En olis pystyny siihen mitenkään.
Olin kotona noin kolmen aikaan aamulla ja ainoa missä pystyin olemaan minuutin pitempään paikallaan oli sellanen puoli-istuva asento jälleen.
Rakensin sänkyyn tyynyistä korokkeen selällle missä sitten koitin olla. Noin viiden minuutin välein oli vaihdettava siitä huolimatta asentoa pikkusen.
Torkahtelin kännykkä kädessä siinä aina Sarin tuloon saakka.
Sari tuli kotiin yövuorosta noin puoli kahdeksan.
En ollu nukkunu kuin pikkusia pätkiä kännykkä kädessä 🙁
Otin aamulla vielä vahvan kipulääkkeen siinä toivossa, että pystysin vielä koittamaan saisinko nukuttua yhtään.
Miten ollakaan nukahdin ja nukuin varmaan tunnin 🙂
Sen jälkeen rasvakahvi naamariin ja sohvalle lepäilemään. Tämä päivä on menny ihan vaan huilatessa ja olen koittanu lääkititä itteeni terveellisellä ravinnolla ja lääkkeellä.
Onneksi huomenna maanantaina saan haettua pitkävaikutteiset lääkkeet apteekista.
On tämä aikamoista elämää edelleen. Välillä tämä tuntuu niin raskaalta kuin vaan voi olla. Toisinaan tuntuu ettei tätä jaksa millään mutta jostain ihmeestä sitä vaan kaivaa voimia. En ymmärrä mistä se voima tulee.
Nautitaan aina siitä mistä pystyy <3
