Ei ole ruoka ei ole kovin hyvin maistunu mutta oon koittanu popsia se mik on pitäny popsia.
Aamu oli jälleen todella vaikea. Seittemän aikoihin nousin tai koitin nousta ylös sängystä. Olihan se jo aika kun puoli neljä sinne menin.
Se nousu ei ollukkaan ihan niin simppeliä kuin voisi olettaa ja haluta. Meni tosi ennen kuin olin ees istumas–asennossa sängyn reunalla.
Sattu niin maan perhanasti ja se sattuminen oli polttavaa. Pienikin liike aiheutti sellasta tuskaa, että ei voinu kuin irvistää 🙁
Kesti noin 15.20 minuuttia enne kuin olin päässy vessaan. Seinistä tukea ja askel kerrallaan liikkeelle.
Onneksi Sari oli keittäny kahvin valmiiksi ja ekan kupin ryystin seisaaltaan nojaten tiskipöytään. Ei tuntunu hyvälle muu kuin se kahvi.
Vasta noin kymmenen aikaa pääsin puuhaamaan aamupalaa.
Vaika taas tuli myöhäinen aamiainen, ei siitä huolimatta tehny mieli syödä.
Melekeen pakotin haarukan käteen ja ei muuta kun suuta kohti.
Lääkkeet teki olosta pikkusen huonon mutta aavistuksen lääkkeet helpotti oloa.
Sain tuon aamupalan syötyä vaivoin ja sen jälkeen sohvalle ettimään asentoa missä voisi olla hyvä. No ei sellasta hirveemmin löytyny.
Päivällä pääsin jo kohtuu hyvin kävelemään ja päätin lähteä käppailemään metikköön tai metikön reunalle ja pellolle.
Niin lähettiin koirin kanssa pieni pelko takalistossa, että miten käy.
Oli hyvä, että lähettiin ja varsinkin pellon reunalla oli hyvä kävellä kun se oli tasainen. Askeleet kyllä sattu vasemmalla alaselkään ja siitä kipu valui vasenta ulkosyrjää pitkin aina jalkapohjaan saakka.
Siitä huolimatta oli aivan upeaa olla ulkona kun oli niin hieno ilma. Aurinko paistoi ja tuuli mukavasti mutta se ei haitannu yhtään, päin vastoin.
Aika onnellinen olin kyllä siitäkin kun pääsin takas sisälle. Lääkettä lissää ja sen jälkeen aloin tekemään ruisleipää.
Kolme hienoa leipää syntyi ja uskon, että hyvää tuli.
Tuo ruisleivän teko on niin helppoa ja vaivatonta kun juuri on valmis. En olis ikkään uskonu, että ainakin tämä ruisleipä on niin helppoa tehdä.
Kun oli valmista niin kyllähän se piti ihan pikkusen maistella sitä lämpimänä 😀
En olis vuosi sitten uskonu tätäkään, että minä leivon itse leivät perheelle ja muutamille tutuille sitä mukaan kun pystyn tekemään.
Harmi kun tähän 8viikkoa.fi juttuun ei kuulu leipä 🙁 mutta jaksan odottaa tämän ajan ja meillä on vielä pitkä talvi edessä ja uunia joutuu lämmittämään joka ikinen päivä talvella. Siinä sivussa tullee leipää sitten ihan tarpeeksi ja eiköhän sillon viimestään saa mahollisimman moni maistiaisia 🙂
Taas oli lääkkeiden aika. Pakotus kiihtyi uudestaan siihen malliin, että ei auttanu kun hiipiä lääkekaapille ja ottaa troppia.
Ja taas sohvalle.
Sitten vielä piti tehä ruokaa joka ei innostanu yhtään. Ei yhtään!
Siinä sitä jälleen taas on. Herkullista jauhelihaa salaateilla ja avocadolla.
Vaikka taas maistui oikein hyvälle tuo mutta ei vaan tehny mieli syödä.
Sain kuitenkin tuon syötyä mutta hyvä fiilis siitä ei tullu. Pahaa oloa oli edelleen havaittavissa ja sellanen etova olo joka johtu minun mielestä siitä kun joutui syömään noita myrkkyjä niin paljon.
Loppupäivä on ollu vaan möllöttämistä sohvalla ja selaillessa nettiä. Turhauttaa, ja kiukututtaa tämä tilanne. Voi kun olis sellasia kivuttomia päiviä, tai edes se päivä.
Kolmannen aterian tein vielä kanafileestä ja tietenkin yrttejä paljon päälle.
Muutamia haarukallisia syötyäni ja aloin jakamaan Sarille kun en olis itte jaksanu pystyny.
Ainakin Sari sano olevan hyvää ja niin kait se olikin mutta minun olo ei ollu parantu yhtään edellisestä syömisestä tai aamusta.
Neljäs ateria olis vielä edessä mutta sen jätän ainakin väliin. Ei pysty niin ei pysty.
En ole ottanu vitamiiniäkään tänää muuta kuin omegat kun ne ei tässä tilanteessa imeydy kuitenkaan. Mennee vaan hukkaan hyvät vitamiinit.
Nyt just en toivo mittään muuta kuin se, että saisin vähän nukkua ja huomenna aamulla olis parempi päivä.
Kiitos ja anteeksi… öitä.