Nyt tuli sellanen tauti ettei paremmasta väliä. Viikko sitten lauantaina lähdettiin joukkueen kanssa kohti Sotkamoa ja siellä A-tyttöjen SM- turnaus. Kirkkaammat sijoitukset ovat karanneet meiltä jo kauan sitten, mutta nyt on tarkoitus olla parempi kuin koskaan aikaisemmin.
Niin siinä kävi, että voitettiin kaikki kolme peliä ja voitettiin koko turnaus. Peli oli jo aika hyvää ja eteen päin ollaan menty paljon, mutta vielä on oppimistakin paljon ja hyvä niin.
Partio – Sotkamo 2-1
Partio- Espoo 2-0
Partio- Vammala 2-1
Illalla noin klo 22 oltiin kotona ja kauaa ei keretty lorvia, seuraavana aamuna kun oli lähdettävä jo seuraavaan tunaukseen ja nyt onneksi vain Joensuuhun 🙂
Joensuussa meillä oli maakunta eli 3-sarjan turnaus jossa meillä oli kaksi peliä. Ensimmäinen oli Savonlinnaa vastaan joka voitettiin 2-1 ja toinen oli SM-välieriin valmistautuvaa Jujua vastaan. Molemmat joukkueet ovat olleet meille vaikeita voittaa ja helpolla ei päästy nytkään.
Erittäin hyvien ja tiukkojen vaiheiden jälkeen myös toinen peli voitettiin 2-1 ja näin sunnuntainkin saldo oli vai voittoja. 14 erää lentopalloo vajaaseen vuorokauteen oli aikamoinen rupeema ainakin minulle.
Sunnuntai oli jo aika hiton vaikee minulle niin selän, jalkojen kuin erittäin pahan olon takia. Tässä vaiheessa minulla oli jo tauti 100% päällä. En meninannu jaksaa pysysä edes pystyssä.
Likat kuitenkin halusi jäädä kattomaan vielä Riennon ottelun Ettaa vastaan ja minullehan se sopi vaikka olo ei todellakaan ollu hyvä.
Niin jäätiin peliin ja sinne mennessä mietin, että olikohan tämä minun osalta nyt ihan viisasta. Pelin aikana se tunne, että ei ollu viisasta vahvistui entisestään kun piti jo kumarassa kävellä. Kuume oli jo noussu varmasti kiitettäviin lukemiin koska paleli siihen malliin.
Peli päätty Riennon tappioksi 1-3 ja kaksi viimestä erää oli jo todellista tuskaa. Pakko oli ottaa kipulääkettä jotka onneksi oli mukana.
Matsi päättyi ja minun oli aivan turha edes yrittää ajaa autoa pois sieltä vaan sen hoisi Ella. En olis pystyny ajamaan tällä kertaa.
Hieno viikonloppu kuitenkin oli lentopallon kannalta ja tapasin Sotkamossa vanhoja minareita ja minareiden vanhempia. Todella mukavia ja ihania ihmisiä.
Kotona alkoikiin sitten alussa mainitsemani tauti jylläämään ihan aikuisten oikeesti. Ei todellakaan enää ollu paremmasta väliä. Kuume nousi aina yli 40 asteeseen ja voitte vaan kuvitella mitä se on aikuisella ihmisellä kun jo 37, 5 sellane, että meinaa kaatua!
39,5 oli sellanen normaali päivä ja illaksi sitten nousi. Tätä kökköä riitti kokonainen viikko. Vielä tänään minulla oli 37,2 lämpöä joka nyt ei oikeesti tuntunu juuri kuin vilun väristyksinä.
Olo on edelleen sellanen, että ei tarvii kuin nousta seisomaan sohvalta niin tuntuu kuin olis maratonin juossu ja hiki valuu!
Kahesti oon voinu käydä ulkona kääntymässä kun on ollu niin upeat ilmat, että on ihan pakko olla käydä haistelemassa kevään tuoksuja.
Tänään kävi niin, että en jaksanu kävellä kuin vanhalle navetalle ja takas kun voimat loppu. (n. 40m)
Saa nähdä miten toivun tästä perjantaihin kun olis tarjolla seitsemäs minari Tanhuvaarassa. Sinne on kuitenkin päästävä keinolla millä hyvänsä. Seuraava leiri onkin sitten Italiassa.
Italiasta puheen ollen, minä lähden sinne jo toukokuussa Joensuulaisten ysiläisten kanssa viikoksi. Pois tulen 28.5 ja jo 7.6 lähen sinne takas oman joukkueen kanssa ja mukavinta on se, että vaimo ja ehkä Satu lähtee mukaan 😀
Meidän joukkue ei lähe enää power cuppiin vaan me päätettiin lähteä vähän lämpimämpään 😀
Joukkue on viikon siellä ja minä sekä Sari jäädään vielä sinne toiseksi viikoksi kun minarit sitten tulee sinne. Yhteensä olen Italiassa 3- viikkoa 😀 Muutamaksi päiväksi siis tulen pois sieltä kun on Satun valmistujaiset 4.6 ja siitä onkin sitten hyvä taas lähteä takas 😀
Nyt vaan ootellaan ilmojen lämpenemistä ja noita Italian reissuja.
Kaikkea hyvää teille ja olokeehan kunnolla 😀
ps. Sokeritonta on jäljellä vielä vajaa viikko ja hyvälle tuntuu sen puolesta. Painoa on lähteny taudin hyvällä avustuksella noin 6kg. 😀