Zau !
Nyt se saa taas alkaa, nimittäin kova sompaaminen pitkin kauppoja! Pakko ostaa paljon, pakko ostaa sellaistakin mitä ei tarvitse 🙂 Anteeksi vaan mutta suurin osa ihmisistä jotenkin höyrähtää joulun tienoilla ja se höyrähtäminen tulee maksamaan paljon 🙁 Joulusta on tullut kulutusjuhla ja itse joulu on jäänyt enää havojen koteihin mutta onneksi vielä niitkin taloja ja perheitä on, jossa kunnioitetaan oikeeta joulun rauhaa 🙂 Minusta pitäisi olla vaan omatekoisia lahjoja ja joulu pitäisi viettää perheen kanssa tai parhaimpinen ystävien kesken. Toiki hyvä, että nykyisin on myös paikkoja auki, jotta yksinäisetkin ihmiset voivat mennä viettämään joulua keskenään jonnekkin. Olkoon meidän joulu kulutusjuhlaton joulu 🙂 HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA 🙂
Töissä oli jälleen kerran mukavaa vaikka selkään ja polviin pakotti vimmatusti mutta lääkettä ja sähköä kehiin, niin hyvä tuli. Sitten kun on vielä työporukka sellaista, että nauru raikaa ja juttu luistaa, on ihmisen hyvä olla töissä. Joskus pitää ihan miettiä, että onko väärin kun tästä saa palkkaa 😀 Miten monta kertaa olenkin jo miettiny tätä tilannetta mikä nyt on. Käyn töissä, saan palkkaa, viihdyn ja on hauskaa. En olis millään uskonu, että tämä on minun kohdalla edes mahdollista. Saan olla tosi kiitollinen, että minulla on tuo paikka 🙂 Tässä on minun joululahjani parhaasta päästä 🙂 Tänään laitoin paperit journalistiliittoon. Hyvä on turvata selustaansa jos joskus loppuu työt tai saan kenkää 😀 😀 😀 On siitä paljon hyötyä työttömänä ollessa ja saa apua jos sitä tarvitsee ja tietenkin liiton retket ja majat on käytössä 🙂 Varmaan jokainen tai ainakin lähes jokainen ahkeroija on jossain liitossa. Sekin mietitytti mikä liitto on se minun liitto mutta jo kouluaikoina oli puhetta journalistiliitosta ja se tuntui nytkin hyvältä kun vielä tekee alan hommiakin. Iltapäivällä pakkasin kamoja huomista kuvauskeikkaa varten. Immon kanssa lähdetään Joensuuhun kuvaamaan Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalaista kansalaistalolle. Lähtö on jo klo 6.30 ja kuvaukset alkavat jo klo 8.00.
Huomisesta tulee muutenkin aika kiireinen, sillä illalla on vielä KAIVOS ELÄÄ- tapahtuma joka kuvataan myös. Siinä välissä on vielä likkojen treenit viideltä ja kuudelta alkaa jo tapahtuma kaivoksella. Tapahtuma kestää kaikkiaan varmaan yhdeksään asti ennen kuin on kaikki kamat työpaikalla takaisin. Lauantaina aamulla puolestaan on lähtö ennen kahdeksaa Joensuuhun turnaukseen. C-tyttöjen turnaus, josta neljä parasta etenee SM-sarjaan 🙂 Sunnuntaina toivottavasti saa hiukan vetää happea.
Illalla suuntasin auton keulan kohti Kolmikantaa ja siellä saunaan ja avantoon 🙂 Kyllä teki taas hyvää selälle, polville ja mielelle uinti ja sauna. 🙂 Edelleenkään en tuntenut yhtään kipua uidessa 🙂 Yli tunnin verran tuli lotrattua siellä ja kävin kuudesti avannossa hoitamassa kipuja. Taas oli kuin uudesti syntynyt kun pääsin kotiin. Kotona odotti mieluisa vieras, sillä Napin pentu Rymy, oli tuonut Suskin ja Villen käymään kylässä 😀 Koiraveljekset oli riemuissaan tavatessaan toisensa ja niin oli myös huoltajatkin. Hienoa, että olivat kylässä 🙂
Nyt olis aika suunnata kohti makuuhuoneen sänkyä, sillä aikainen herätys on tiedossa. Yleensä kyllä olen jo hereillä tuohon aikaan mutta silloin haluan vaan maata paikallaan. No, huomenna siihen ei ole mahdollisuutta. Oikein hyvät yöt.