Aika pitkälti on menny huilatessa keskiviikon temmeltämisestä. En ole voinu tehä juuri mitään muuta kuin vaan lepäillä ja koittaa selvitä parhaalla mahdollisella tavalla. On kyllä kysytty taas voimia mutta jostain vaan saa jotenkin kestävyyttä näihin oloihin.
Torstai oli hyvä päivä kun meillä oli oikein mukava kipuryhmä. Porukkaa oli oikein hyvin tullu juhlistamaan yhden mahtavan ihmisen eläkkeelle pääsyä 🙂 Mukava kun on näitä hienoja juttuja ihmisillä 🙂
Kipuryhmä anto aika paljon positiivistä virtaan päivään, että sillä pärjäsin pitkälle 🙂 Muuten aika rauhallinen päivä ja ilta oli ja yö puolestaan oli juuri sellanen kun ennenkin. Ei ainakaan tarvinnu nukkua taas liikaa. Eli ihan normaali.
Perjantai oli jo aamulla pikkusen parempi ja eihän sillon auta kuin lähteä ulos puuhaamaan 😀 Nyt otin huomattavasti rauhallisemmin kuin mitä viimeksi. Uskalisin nimittäin ottaa raivaussahan käteen ja suunnittelin sillä ihan tästä pihamaan kupeesta katkoa nuo viheliäät haapapuun korret ! En voi käsittää miten paljon niitä tuli kun kaadettiin isot nurin. En oo koskaan ennen nähny noin paljon noita pikku perkeleitä joilla tyynyliinan kokoset lehdet !!! No nyt ei niitä lehtiä ole mutta viimekesänä niitä oli.
Joku kerto, että kun kaadat haapapuun niin se leviää kuin rutto joka paikkaan ja niin se teki meillä. Viime kesänä laitoin vielä jokaiseen runtuppia päälle ja mitään muuta ei tapahtunu kun lehti ruskistui mutta muuten jäivät entiseen tapaan töröttämään pystyyn. Syksyllä niitä oli vieläkin enemmän. Nyt sitten raivurilla nurin koko porukka.
Vajaan tunnin kiertelin raivurin kanssa hitaasti edeten ja sainkin aikaseksi siistiä metikön reunaa. Kokeilin repiä yhtä juurineen ja sain sen vedettyä mutta yllätys oli todella iso kun sain juuren näkyviin. Juuri oli yhtä pitkä kuin mitä koko puu. Jos haapa oli 1,5 metriä pitkä, juuri oli myös sen pitunen !
Aivan mahtavaa oli se taas kun pystyin tekemään jotakin. Toki tuo vauhti ei todellakaan päätä huimannu mutta pääasia, että sain olla ulkona ja olevinaan puuhata 😀
Leikkaamisen jälkeen istuin raivurin kanssa ex navettaan ja aloin viilata terää kuntoon seuraavaa kertaa varten. Siinä meni kanssa noin tunti kun kuuntelin samalla radioo. Samalla vauhdilla etin vielä vanhan terän ja viilasin senkin kuosiin 🙂 Nyt on varateräkin kunnossa.
Siinä istuessa ja viilatessa oli aikaa myös miettiä asioita ja mitä mnulle kuuluu…. mitä meille kuuluu…. ja mitä minun lähipiirille kuuluu ?
Mitä kuuluu minun sukulaisille tai ystäville /kavereille ?
Viime ajoista en oikein tiedä mitään näistä ! Omalta kohaltani voin sanoa, että kippee on mutta samalla olen myös kiitollinen siitä mitä minulla on….. En ajattele ennää mitä minulla ei ole.
Ikävää on se kun en ole pitäny yhteyksiä oikeestaan kehenkään, en sukulaisiin, enkä kehenkään. Kaveritkin on jääny aika lailla kaiken tämän kivun varjoon. Ainut mihin oon ollu yhteyksissä silleen kunnolla niin naapuriin. Naapurit onkin ollu meille tuki ja turva jo monta vuotta.
Sääli on kuitenkin se, että ei ole ollu yhteyksiä omiin läheisiinsä. Äiti, Isä, veli, siskoa olen kyllä muistellu iltaisn ja öisin kyllä mutta häntä ei voisikaan fyysisesti tavata.
Entäs sitten vaimon sukulaiset…. ? Vielä vähemmän. Tarviiko minun ajatella näitä kaikkia ja pitääkö minun ottaa yhteyttä heihin ? Kun mietin, niin eihän hekään ole ollu minuun yhteydessä !
Ilmeisesti meillä ei ole asiaa kenellekkään.
Hmmm…. Totta on se, että minä en vaan jaksa olla yhteyksissä mihinkään enkä jaksa selittää mikä on tilanne ja miten mennee kun ei mene tämän kummemmin eikä ole menny jo vuosiin. Ehkä he on kyllästyny just näihin selittelyihin miten mennee ! Ehkä minä olen kyllästyny ?
Tänään oli kuitenkin huippua kun oma tytär tuli yöksi poikaystävänsä kanssa ja heti taloon tuli elämää 😀 Ulkona laitettiin tai Onni laitto yhen auton käyntiin. Autosta oli akkku sökönä ja Onni toi akun tullessaan ja kun sai sen kiinni relluun niin ekalla lähti käyntiin 😀 Siitä sai poika auton itelleen 😀
Vielä alkuillasta kun autolla oli ajettu koeajot otin esiin moottorisahan ja vaihdoin siihen ketjun kun etinen oli aika sökö. Viimeksi sillä oli sahattu kantoa jossa oli hiekkaa ja mutaa ympärilla eikä hampaitakaan ollu jäljella kuin pari kolme milliä 😀
Ketjun kun sain vaihdettua päätin katkasta pari leppää vielä ja tehdä niistä klapeja. Olipa muuten huippua sahata uudella terällä !!!! Ketju upposi puuhun kuin veitsi sulaan voihin. Nautittavaa 😀
Kaksi puuta kaatu ( noin ranteen paksusta ) ja olo oli kuin todellisella metsurilla. Miehinen ja vahva 😀 Tämän jälkeen oli hyvä alkaa lämmittämään ulkosaunaa kun oli rehkiny niin kovasti. 😀 Sauna tulille ja saunan jälkeen oli luvassa grillimakkaraa salaatin kanssa 🙂 Onko se varma kesän merkki kun minulla tekee mieli useesti grillimakkaraa ? Nyt jo toisen kerran tällä viikolla ! Vai vielä tässä pitäs laihtua ? 😀
Yllättäen sauna teki oikein hyvää. Yhessä lääkkeen kassa kroppa rauhottu ja ihan nin hiton kipee en ollu. Iltaa kohden on kylläkin alkanu selekään sattua mutta otetaan kohta uusi lääke niin voi olla että helepottaa…. tai sitten ei.
Posti toi eilen sitten kutsun Kuopioon sairaaaan 21.5 aamulla anivarhain. Sillon tehään se selkäydinvarjoainekuvaus. Nyt siinä oli selitetty miten ja kuinka kauan. Itse operaatia kestää noin tunnin ja sen jälkeen on oltava puoli-istuvassa asennossa pari tuntia ja vata sen jälkeen voi liikkua. Valvonta jatkuu tuonkin jälkeen ja jos kaikki mennee hyvin voin päästä illaksi kotiin. Toivon mukaan pääsen ja kaikki mennee hyvin…. Tietenkin mennee…..
En voi sanoa, etteikö jännittäs tai pelottas tämä(kin) operaatio. Ei oo ihan pikkujuttu koskaan kun mennään selkäydintä räpeltämään. Perhana näiden kanssa ! Mutta onhan se hyvä, että tutkitaan ja koitetaan selvittää missä vika on. Ei auta kun toivoa, että viat löytyy ja niitä voidaan parantaa. Ainakin minä haluisin jo, että helepotusta tulis tähän oloon.
Kyllä näihin asioihin mennee ihan hirveesti tuumailua ja ajattelemista ja pohtimista ja vatuloimista. EI ole päivää etteikö nämä ole mielessä ja aina vaan joku uusi toimenpide 🙁 Aina uusi jännitys tai pelko tulevasta. Voisi ihan oikeesti olla jo jotain uutta ja parempaa.
Pikkuhiljaa tämä alkaa väsyttää jo itteenikin mutta niin vaan jotenkin on jaksanu taivaltaa. Ja jaksaa edelleen 😀
Aika jännää tämä elo nyt kun välillä oon niin hiton kipee, että en oikein voi nousta sohvalta ylös mutta silti tunnen olevani kiitollinen kaikesta tästä ? Mikä ihme siinä on, että tunnen eläväni mukavia päiviä vaikka oon kivuissa suuriman osan päivästä. Pienillä kevelyretkillä tontilla tulee vaan sellanen olo, että minulta ei puutu mitään. Miten voi tuntua kasvat puut niin hyvältä ? Miten voi olla onnellin jostain kuusen tai koivun kasvusta ja se saa vielä aikaan sen, että minulta ei puutu mitään ja olen onnellin ja kiitollinen tästä ? Heh… outoa tämä elämä mutta aika jännää 😀