Moro
Viime aikoina olen miettiny mitä kaikkea haluaisin tehä. Niin paljon joutuu luopumaan ja yleensä se luopuminen on juuri sitä mistä tykkäis. On se niin väärin.
Ajatukset on ollu kuntoilussa ja urheilemisessa aika paljon ja aika paljon minä varmaan urheilisinkin jos pystyisin. Hiihtäminen on ollu minulle rakas juttu ja tänä talvenakin se on ollu mielessä todella paljon. Ennen leikkausta (polven) olin siinä uskossa, että kun toivun niin alan hiihtämän ihan kunnolla. No ei ole tarvinnu hirveesti suksia voidella 🙁
Uinti ja lenkkeily olis kanssa se jota tekisin. Uinti on todella mukavaa ja siinä jos missä kunto kasvaa ihan niin kuin hiidossakin. Ikkään en oo ollu juoksia mutta lenkillä kävin kuitenkin aika säännöllisesti aikoinaan. Ei oo tarvinnu ostaa uikkareita sen takia, että ne olis kulunu käytössä eikä liiemmin lenkkikenkiäkään ole tarvinnu lenkkien takia hommata.
Tietenkin lentopallo kuuluis varmaan muutamana iltana viikossa kuvioihin. Valmentamisen ohella itte pelaaminenkin on huippua. Pelikenttää on todella kova ikävä ! Oon tosi ilonen, että kävin ennen leikkausta pallottelemassa Maljasalmella ja Varislahdella. Se miksi sillon kävin pelaamassa kipulääkkeiden avulla niin mielessä oli jos en ennää koskaan pääse kentälle niin pakkohan se on vielä pelata vaikka pikkusen koskiskin…… ja kyllähän se koski !!!
Siitä huolimatta oli tosi mukava, että kävin pallottelemassa 🙂
No, uudet pelikengät on hommattu jos vielä joskus pääsisinkin pelailemaan mutta nyt sekin tuntuu todella utopisteselta unelmalta.
Taitaa vaan olla niin, että minun kohdalla nämä asiat voi unohtaa kokonaan 🙁 Luopuminen on ollu ja on suurta tuskaa. Voi hitto sitä tunnetta kun huomaa, että ei pystykkään 🙁 🙁 🙁
Se epätoivo, masennus, turhautuminen…….
Ensisijainen tavote on pystyä kävelemään normaalisti ilman, että tarvii irvistää jokaisella askeleella. Kun pystyis kävelemään ilman, että vaappuu eikä kukaan huomaisi, että jalat on kipeenä, selästä puhumattakaan.
Lukemattomia kertoja oon mielessäni näitä vatvonu ja joskus käy mielessä, että kyllä minä pystyn mutta nykysin vähemmän ennää kun tämä todellisuus on raaempaa kuin mitä oon ymmärtänykkään. Nyt tämä alkaa aueta pikku hiljaa minullekkin.
Valmennuksessakin on alkanu olla mielessä huolia. Se, että en itte ennää pysty näyttämään miten joku asia tehdään koskee sieluun varmaan eniten. Aina on etittävä joku joka ossaa näyttää ja selittäessä mennee monesti aikaa enemmän ja se ei ole hyvä kun muutenkin aikaa on niin vähä yleensä saleissa.
Luopuminen on ollu iso juttu minulle. Vielä viisi kuukautta sitten olin aika optimistinen näidenkin asioiden kanssa mutta nyt on kai alettava ymmärtämään ja luovuttamaan.
Valmentamistakin on mietittävä tarkkaan kannattaako se ennää. Edelleen saan kyllä mielihyvääkin siitä mutta ainakaan yksin minusta ei taida ennää olla siihen.
Onko aika laittaa pillit pussiin ? Taitaa olla.
Neljäs yö on menossa todella vähillä unilla ja sekin alkaa rassaamaan oikein urakalla. Nukuttuja tunteja on todella vähän johtuen varmaan kun en ole käyny TK:ssa piikeillä vaan oon koittanu selvitä kotikonstein.
Tänään oli kyllä mukavaa kun pääsin käymään kylillä !!! 🙂 Motivaatiota lähteä kylille antoi se kun uudet kahvinpavut tuli postiin 😀 Italialaista espressopapuja tuli kilo ja puolikiloa tuli suodatinkahvia Brasiliasta 😀
Kyllä tuollanen jo laittaa liikkumaan vaikka vähän sattuskin 😀
Parisen tuntia ja monta kuppia kahvia meni kun istuin Leppäsen kahviossa turisemassa ihmisten kanssa. Kyllä huomasi, että en ole nähny juuri ihmisiä vähään aikaan.
Oikein mukava päivä sen suhteen 🙂
Kotona vielä espressot huiviin ja voi vaan todeta, että huippuhyvää kahvia sain taas 🙂
Nyt taas ootellaan aamua….