Kategoriat
Uncategorized

Töitä, kokouksia, muuttoa

Molskista !!!

Aamulla reippaana töihin ja kahden jälkeen tultiin hakemaan pois. Pois hakuun oli syynä se, että oli kiire päästä viemään kamoja Satulle uuteen kämppään. Se sopi hyvin sillä illalla oli klo 18.00 Liiga-Riennon kokous Joensuussa. Tänään sain aikaseksi ja otetuksi passikuvia muutamia. Siinäpä oli se tärkein osa 🙂 Meiltä siis saa passikuvat otetuksi ettei tarvii lähteä naapurikuntaan sen takia !
Kamat Satulle Eimen ja Jussi kaupungille, Sari jäi raivaan maan uutta kämppää ja minä luikin kokoukseen. Kokous meni aika nopeesti ja kahdeksan aikaan oli homma selvä.

Aamulla on sitten lähtö kohti Etelää ja Espoota. Espoossa on meidän hotelli ja lauantaina alkaa Baltic Sea turnaus Vantaalla. Pelit jatkuu sunnuntaian. Lauantaina on myös Suomen Cupin finaalit Vantaalla. ainakin huikeat finaalit on tulossa.
Mitä tullee meidän turnaukseen niin viime vuonna me voitettiin se ja uskon, että nytkin ollaan aika korkeella. Eikä oikeestaan muuta kuin voittoa lähetään hakemaan samalla treenaten itse kisoja varten jotka ovat 18-20.1 Salossa.
Nämä kisat on meidän harjotus leiri.

Nyt ei auta kuin mennä sänkyyn odottamaan aamua jolloin alkaa hillitön pakkaaminen reissuun…. Niin en jaksa nyt 🙂

Öitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *