Moro moro !!!
Ei ainakaan tulle liikaa nukuttua yöllä mutta ihan mukavaa oli kuunnella kun Aku jutteli unissaan kuin olisi puhetta pitäny 😀 Matkan rasituksen vuoksi selekä oli taas siinä kunnossa, että joopajooo. Viiden aikaan vielä kattelin ikkunasta ulos pitkiä taxijonoja ja elämöintiä ulkona.
Unen määrä oli varmasti alle tunti. Se ei haitannu juurikaan ja seitsemän aikaan alkoi heräillä myös kämppikset. Silimät kun oli auki lähdettiin aamusaunaan ja se oli hyvä juttu. Sauna piristi kummasti ja oli hyvä mieli lähteä syömään. Scandikit on tunnettuja hyvistä aamiaisista ja hyvää siellä todellakin oli enemmän kuin riittävästi.
Päälle sain vielä tuplaespresson 😀
Puoli kymmenen lähdettiinn kangasalalle turnaukseen ja sopivasti ko 10.00 oltiin perillä. Pieni kävely likoilla ja staff meni sisälle lämpimään 🙂
Peleistä en tässä nyt ala hirveesti kirjottamaan kun koitan tehdä pienen rapsan niistä tuonne toiseen osioon. (En nyt)
Peli meni kuitenkin sen verran hyvin, että noustiin A-pooliin ja oletettavaa on, että meillä on seuraavaksi KOTITURNAUS !!! 🙂 Johan tässä on muutama tuhat kilsaa ajeltu !
Upeeta, että mukana on tuota porukkaa sillä tuo ajaminen ei ole minun herkuimpia asioista sillon kun on selekä kipee. Nyt Hannu ajo auton Kangasniemelle ja vielä sieltä Varkauteen josta minä sitten ajoin lopun matkaa kotiin. Hannun ajaessa sain otettua pienet tirsat 🙂
Olo on tosi väsyny mutta aika mukavissa fiiliksissä saa olaa kun oli niin hieno retki nääs nääs kaupunkiin 🙂
Huomenna mennään kattomaan miten RIENTO pärjää Etelän lentopalloilijoita vastaan. KoVe saapuu testaamaan Riennon jouluisen kunnon. Peli alkaa klo 15.00.
Nyt on alettava huilaamaan joten ei muuta kuin hyvät yöt.