Moro !!!
Nukkuaan menin kahden jälkeen ja sainkin nukutuksi jonkin verran ihan hyvin. Aamulla espresson ja parin leivän jälkeen lähdin puuhaamaan ulos, eli raivuri esille ja menoksi. Menin Naapurin kesämökille ja aloin kaatamaan halavatun isoja koiranputkia ja takiaisia nurin. Meinasin, että se on selvä tunnissa mutta ei todellakaan ollut. Rehkin kuin hullu ja tuntui ettei homma etene ollenkaan vaikka heinää ja noita putkia kaatui koko ajan. Raivurissa meni kolme tankillista penziinoa ennen kuin minun oli pakko lopettaa kun kipu alkoi olla sitä luokkaa, että jos en olis lähteny sieltä en olis itte ennää kohta päässy pois.
Kotona lääkekaapille ja heti perään evästä ja juotavaa. Melkoinen määrä virtasi hiki touhutessa. Evästyksen jälkeen pakastimesta kaikki mahdolliset kylmätuotteet polviin ja selkään ja ei kun sohvalle. Vajaan puolen tunnin jälkeen alkoi kipu hellittää ja kylmä teki siihen oman osansa. Pari tuntia huilailin ja miten ollakkaan kun ei ennää koskenu kovaa lähdin uudestaan raivurilla riehumaan. Tällä kertaa omalle tontille.
Sain kaadettua puupinojen viereltä kaikki töhnät pois ja sain aukastua tien niille klapeille jotka ei ole vielä pinossa. Kauaa tätä herkkua ei kestäny kun piti laittaa pillit pussiin kun selekä ei ennää kestäny rääkkiä mutta mieli olis vielä halunnu hikoilla. Suihkun kautta takaisin sohvalle odottamaan lääkkeen vaikutusta.
Päivällä oli mukava kun rakas vaimo teki oikein hyvää pizzaa meille ja Taru puolestaan teki ison kulhollisen suklaakiisseliä !!! 😀 Kaiken tämän päälle vielä Cappuccino ja päivällinen oli onnistunut 🙂
Ilta on mennyt ihmetellessä ja makoillessa missäs muuallakaan kuin sohvalla 🙂 Mietin miten paljon huomenna on porukkaa treeneissä kun laitoin faceen kutsun kaikille halukkaille tulla kokeilemaan loikkatreeniä !!! Saa nähdä tuleeko ketään kokeilemaan. Olis kyllä aika mukavaa jos paikalle tulis vaikka 10 muuta kuin oma joukkue. Silloin tästä olis hyvä jatkaa uusilla jutuilla myöhemmin. Jos vaan kiinnostusta on niin voidaan tehdä vaikka mitä kunnon kohennuksen vuoksi mutta se vaatii osallistujia.
Tämä viikonloppu on ollut paras pitkään aikaan. Olen ollut kotona kaksi kokonaista päivää ja yötä ! Aivan upeeta ja mahtavaa. Tämäkin on niitä asioita joihin voisi tottua. Ainakin tuli tehtyä hommia kodin eteen.
Huolta ja murhetta aiheuttaa nyt nuo meidän autot. Zafirassa ei toimi kaasu ja saapissa on kytkin ihan loppu ja jarrupalatkin kohisee siihen malliin, että jotain olis tehtävä 🙁 Ei oo ihan halapaa pitää kahta autoa ja varsinkaan jos molemmat on epäkunnossa 🙁
Huomenna on jälleen viikon paras päivä ja sehän tietää, että pääsee töihin. Se missä kunnossa aamulla ollaan on kysymysmerkki. Voi olla, että askel ei ole kovin pitkä. Nyt on kuitenkin aika laittaa läppärit ja telkkarit kiinni ja kokeillaan jos vaikka saisin nukutuksi hiukan.
Hyvää yötä.