Tervehdys !!!
Niinhän siinä kävi, että uni tuli ja sain nukutuksi loppujen lopuksi aika hyvin. Parisen tuntia tuli hyvää ja syvää unta 🙂 Aamulla töihin normaalisti mutta siellä kävin niin, että en toipunutkaan niin hyvin kuin ennen. Väsytti ihan mielettömästi. Onneksi pomo soitti ja pyysi käymään hänen luonaan. Syykin käyntiin oli sillä sain pajaani pari kaappia ja pyödän. Rupateltiin vajaan tunnin verran asioista kunnes lähdin takaisn sorvin ääreen. Toimistossa taas alkoi väsyttää eikä hommista meinannu tulla oikein mitään. Tyhmä päivä töissä !
Kotona mielessä oli nurmikon leikkaaminen mutta minun välineet oli mik missäkin kunnossa eikä niillä voinut hoitaa asiaa. Ei muuta kuin naapuriin kysymään lainaan sellasta työnnettävää missä ei ole moottoria ollenkaa eikä sähköä vaan se toimii ihan lihasvoimalla. Etupiha meni sillä hyvin mutta siinä missä nurmikko oli pitempää ei ollut toivoakaan saada sitä nurin joten kasvakoon siihen asti kunnes olen saanut leikkurin tai vanhan kuntoon.
Kävin myös traktorilla hakemassa lumilingon metästä minne se jäin kun vielä oli lunta maassa. Aijon hioa sen ja maalata uudestaan komiaksi. Hiomalaikat on jo hommattu eli tarvii nyt kuin aloittaa. Tarkotus olis entisöidä lähes kaikki nuo minun vempaimet, kyntöaura, juontovinssi ja linko sekä klapinkuljetusteline. Mukavaa hommaa siis tiedossa kun vaan löytäs vielä aikaa tekemiseen 🙂
15 yli viisi alkoi treenit matoskalla ja ihmettelin missä likat oikein on kun paikalla ei ollut kuin 3-4 tyttöä ? Soittelun jälkeen asia selvisi. Muut luuli, että treenit alkaa klo 18.00 !!! No, treenit alkoi sitten klo 18.00. Sitten kun ne pääsi alkamaan tekeminen oli todella hyvää eikä nauruakaan puuttunu hommia paiskiessa 🙂

Loikat alkoi sujua melko hyvin ja jokainen paransi entisiä loikkia ihan huolella !!! Tekeminen oli oikein hyvää ja miten hyvin ne sujuukin kun vietetään viimeistä viikkoa loikista !
Välillä sitä miettii onko mitään järkeä lähteä ipeenä ja väsyneenä pitämään harkkoja vuodesta toiseen mutta tälläiset päivät kertoo sen , että kyllä kannattaa lähteä 🙂 Näinä päivinä ymmärtää sen ja onko tuo sitä palkkaa tästä työstä? ON SE !!! 😀
Tuosta voi kattoa miten menee hyppely yhdellä jalalla ja vaihto toiselle jalalle 🙂 Tässä sitä harjotellaan ja kun aikaa menee laitan toisen filmin kun se menee niin kuin haluan sen menevän 🙂
Huomenna on kiireinen päivä kun aamulla joudun viemään Jussin inttiin ja samalla käyn tukussa josta onkin kiire töissä käymään ja jo klo 13.00 alkaa treenit kun illalla on niin monella muita menoja. Pidetään sitten päivätreenit 🙂
Yksi mikä on iloisin ja mahtavin juttu niin minun isä tulee käymään !!! Matava juttu ! Viime kerrasta onkin jo pari vuotta eikä mekään olla päästy kymään Lapissa. Lappiin tekis kyllä mieli kalastamaan ja viettämään aikaa. Päääasia on kuitenkin, että nyt taas nähdään pitkästä aikaa 🙂
Kiireet ei lopu siihen sillä lauantaina on minun luokkakokous Rääkkylässä ja sunnuntaina ollaan jo Lapinlahdella rippijuhlissa ! Kiirettä siis pitää ja hyvä jos kyydissä kestää. Toivon mukaan kivut ei pilaa näitä juttuja.
Töissä ei juuri kerkee huomenna olemaan mutta ollaan se mikä keretään. Monessa paikassa on nyt menoja Okussa kumpujaiset, Rääkkyläässä Kihaus, Joensuussa IlovaariRock ja paljon muuta joka paikassa. Varmaan ruuhkaisin päivä koko vuodessa näin tapahtumien suhteen.
Nyt taas kokeillaan saada unta jotta jaksaa sitten nämä ryntäilyt ympäri Itä-Suomea 🙂
Öitä