Iltaa !!!
Onneksi oli hiukan parempi yö kuin mitä edellinen. Silti vaikka sain nukutuksi väsytti aamulla jälleen kerran oikein urakalla. Töihin lähdin hyvissä ajoin ja heti puolelta olin ahkeroimassa. Harmittaa vietävästi editissä kun värit on niin syvältä tuossa filmissä. Oon jo aikasemminkin kiukunnut noista valoista. Se on paha kun tykiltä tulee eteen kankaalle valoa ja meillä ei tietenkään ollu spotteja mukana vaan oltiin ihan kattovalon varassa. Muuta sitten ei tarvitakkaan kun ollaan pulassa. Sen olen oppinu, että ei kannata lähteä mihinkään ilman valoja !
Töissä päsähti niskat tosi jumiin eikä pää meinannu kääntyä kumpaankaan suuntaan. Yksi työkavereista hieroikin niitä ja hironnan aikana niskat toimikin mutta hetken päästä hieronnasta niska jumittui uudestaan. Iltapäivä meni aika jäykissä tunnelmissa.
Kotiin lähdin kaupan ja Jarin kautta. Evästä kotiin ja palautin Jarin kameran takaisin. Kiitokset vaan lainasta 🙂 Jari taas oli mies oikeessa paikassa sillä tänään kotona hänen ansiostaan tehtiin ensimmäiset Cappuccinot ja Espressot !!! Jari lainasi meille mutteripannua ja antoi vielä paketin kahvia matkaan ettei tarvii ihan presidentistä yrittää vääntää Espressoa ja Cappuccinoa 🙂 Miten me pärjäistäänkään ilman Jaria 😀
Kyllä pitää taas sanoa, että kahvi maistui HYVÄLTÄ ja se MAKU !!! Hyvä kahvi, parempi mieli 🙂 Sarikin oli aika haltioissaan aikaansaanoksista. Ensimmäinen kerta oli tehdä noita ja hyvin se onnistui. Maku varmaan johtui tuosta kahvista sillä uskon, että jokainen osaa laittaa vettä pannuun ja kahvia siivilään sekä vaahdottaa maidon 🙂 Jokatapauksessa aivan huippua !!!
Tänään sain kokea myös kesän ensimmäisen ukkosen. Ukkonen ei kauaa paukkunu mutta sen se teki, että meiltä meni nettiyhteydet eikä ne ole palautunu vieläkään vaikka paukkeesta on kulunu jo nelisen tuntia 🙁 Ehkä ne palautuu huomiseen mennessä. Nyt käytetään iPhonea mokkulana.
Sari lähti koirien kanssa lenkille ja Taru lähti ulkoilmazumpaan kaivokselle ja minä jäin kotiin lepäämään. Jouduin ottamaan relaxsoivan lääkkeen jotta tämä niska(koko kroppa) rauhottuisi. Lääke tepsi hiukan ja sen myötä aloin lämmittämään ulkosaunaa valmiiksi, että lenkkeilijät ja zumpaajat pääsee rentoutumaan saunaan.
Ilta on mennyt loikoillessa ja töllöttäessä EM kisoja. Nyt on pakko vielä töllätä futista ja toivoa, että Portugali voittaa Espanjan 🙂 Huomenna on oikein hyvä matsi edessä sillä ITALIA kohtaa SAKSAN. Sen tulee voittamaan ITALIA !!!
Tänään oli jo paljon parempi päivä ja vieläkin vaan tulee mietittyä Italian reissua. Kyllä sinne on hiukan ikävä mutta sehän on vaan hyvä juttu 🙂 Valokuvien kautta voi muistella hetkiä joita siellä tapahtui ja varsinkin nuo minarikuvat tuovat aina hymyn huulille.
Kello on 22.45 nyt ja väsyttää aika paljon joten taidan jättää tuon pelin kattomisen tähän ja painua sänkyyn vaimon viereen.
Hyvät yöt.