Kategoriat
Uncategorized

Tie vie kulkijaa… tai jos zafira sallii

Holaa !!!

Uni maistui taas ja oma sänky tuntui vieläkin paremmalta 🙂 Aamulla oli ensimmäiseksi lähdettävä viemään autoa huoltoon kun se ei pelitä huonostikkaan. Pajalla selvisi  viisi vakavaa vikaa !!! Sitten vaan selvittämään mistä ne johtuu. Kaksi vikaa saatiin korjattua mutta kolme jäi ja niille ei voitu mitään 🙁 Kaikki tehtiin mitä pystyttiin ja tehoja ei ole autossa juuri ollenkaan kun kaasu ei vaan toimi niin kuin pitäisi. Vika ei ole kuin 1000 € vika 🙁 Voi pahus !

Matkaan lähdettiin kuitenkin zafiralla kun mekaanikko vakuutti ettei auto voi ainakaan pahemmaksi mennä 🙂 Niin lähdettiin matkaan ja matkalla ei ainakaan jännitys lopu. Taru vietiin Savonlinnaan ja me jatkettiin matkaa Helsinkiin ja ylläri pylläri auto toi perille asti ja vieläpä oikein hyvin 🙂 Ainut vika mikä oli niin se ei kiihdy kunnolla kun lähtee risteyksestä liikkeelle. Muuten tultiin ihan normaalisti 🙂

Perillä oltiin yhdeksän maissa ja melkein heti aloitettiin varaamaan Bolognasta hotellia huomiseksi. Sopiva löytyi ja se on ihan keskustassa josta on helppo lähteä liikenteeseen ja hotelli on jopa tosi siisti 🙂

Aamulla on lähtö jo neljän aikaan kohti lentokenttää. Liikaa ei tule nukuttua täälläkään kun on niinn aikaiset lähdöt, no enhän minä nuku muutenkaan paljoa joten ei haittaa aikainen lähtö.  En tiedä miten pystyy päivittämään blogia sieltä mutta koitetaan jotenkin 🙂

Nyt ei muuta kuin moro moro ja aurinkoon……

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *