Syyskuu otti ja meni menojaan ja tilalle tule lokakuu. Ei siis muuta kun lunta odottelemaan maahan niin tullee valkeus 🙂
Jospa tänä talvena pääsis hiihtämään kun viime talvi meni täysin penkin alle hiihdon suhteen. Olis kyllä hienoa jos voisin hiihdellä
Tänään oli tietenkin maanantai eli viikon paras päivä 🙂 En pitäny mitään kiirettä mihinkään vaan koitin ottaa tekemiset niin rauhallisesti kuin vaan mahdollista. Fiilis on ollu ja oli aika hyvä ja niinpä päätin lähteä katkomaan horsman varsia raivaussahalla.
Sitä ennen tietenkin aamiainen joka oli nyt pikkusen erilainen kuin normaalisti.

Ihan hirveesti ei annos ollu erilainen kun enne mutta sen verran, että paistoin kananmunia ja keittettynä oli yksi 🙂 Siinähän sitä erilaisuutta onkin 😀
Hyvvää oli kaikesta huolimatta ja oli svoinu popsia enemmänkin.
Sen kyllä tein, että leikkasin vielä päälle vaaleeta hapanjuurileipää kaksi pientä palasta.
Viidennen viikon opasteissa oli juuri, että jos lankeet niin lankee sitten hyvällä mielellä ei pahalla mielellä tai itteensä syyttäen.
No en takuulla ole tuntenut pahaa fiilistä jos olen maistellu leipää tämän projektin aikana 😀 Eli tuon olen oppinu jo ajat sitten 😀
Se on kyllä sanottava, että leipä maistui todella hyvälle ja olis mieli tehny hotkia posket pullollaan koko leipä kerralla.
Jätin kuitenkin hotkimatta ja näin leukaluut eivät mennee jumiin liiasta puputtamisesta.
Hyvä fiilis jatkui syönnin päällekkii ja pohdin, että lähenkö koirien kanssa perinteiselle lenkille vai otanko (uskallanko) ottaa raivaussahan esille ja lähteä katkomaan horsmia istutuksien viereltä.
Uskalsinhan minä ja niin olin jo menossa kohti vanhaa navettaa ja sen oven kahvaa. Sisällä odotti raivaussaha vamiina lähtemään horsmasotaan kuusen taimien puolesta.
Traktori käyntiin ja ja raivuri takakauhaan pensoineen ja juomapulloineen. Juomapullossa oli jodioitua suolaa seassa jottei suolatasapaino järkyty kun ukko lähti horsmasotaan!
Traktori parkkiin kasvimaan välittömään läheisyyteen ja valjaat niskaan ja kohti horsmia. Paljon kaatu horsmaa ja monta monituista pientä kuusta näki päivänvalon.
Tankillista ei menny. Ei menny ei kun päätin lopettaa heti kun selässä tuntuu. Ja niinhän se tuntui eikä siihen menny kuin maksimissaan 30 min. Ei se mittää. Kamat kasaan ja traktori käyntiin.
Pihamaalla kuitenkin viilasin vielä terän raivurista ja vasta sitten laitoin sen odottamaan parempia aikoja.
Aavistuksen mieli ”järkkyi” mutta tokenin siitä tovin päästä tai kun pääsin kahvikupin äärelle. Kahvihan on Joensuulaista TUMMOO. Erihyvä kahvi. Vahva suositus tälle.

Jääkaapissa oli kanaa ja jauhelihaa. Hetken pähkäilyn jälkeen päädyin jauhelihaan taas 😀
Yrttejä paljon jodisuolaa, pähkinöitä, salaattia, kurrku/tomaatti ja kyllä pojan taas kelpasi mättää evästä ääntä kohti.
Hyvä mielihän tästä eväästä taas tuli.
Päälle tietys uudet sumpit TUMMOO ja sohvalla köllöttelyä. Lääkettä otin sen verran, että kipu ei pääsisi iskemään kovin kovaa.
Tässä vaiheessa mietin, että mitenkähän illan treenien jos alkaa sattua kovaa. Olin suunnitellu treenit kohtuu huolella.
Hyvin kävi. Pääsin lähtemään salille jossa ensin hieroin kaverin olkapäät ja lavan seudut. Pitkästä aikaa kun hieroo niin vaikka ei ihan pelkällä peukalolla hierokkaa niin tahto mennä peukut helläksi 😀
Heti perään oli alotelevat aikuiset jossa opastin treeniä nimeltään venäläinen. Alun jälkeen homma alkoi sujua oikein hyvin.
Siitä sujuvasti 3-sarjan treeneihin perään jossa oli teemana puolustus. Onneksi Jape on mukana niin saatiin nakella palloa nelosesta ja kakkosesta vuorotellen ja näin toistoja tuli tuplat.
Alussa oli pikkusen kovempaa menoa kun liikuttiin matalalla ja hypittiin aitoja jotka oli laitettu sivuille toisistaan ja niille piti edetä sivuloikilla ja hyvätä sitten edelleen yli….
Minusta oli tosi hyvät treenit ja tekeminen näytti oikein hyvälle alusta loppuun. Ilahduttavaa on se että me saadaan joukkueelle uudet paidat. Sponsoreita on tullu kiitettävästi mukaan mahdollistamaan uudet releet.
Kotona ei huvittanu yhtään alkaa tekemään mitää lämmintä ruokaa vaan väänsin sellasen ”kylmälautasen” jossa oli tonnikalaa, vihanneksia sekä kurkkua ja tomaattia ja pähkinöitäkin pikkusen + oliiviöljyä.

Nukkuminen on jääny taas aika vähiin ja se näkyy iltasin jaksamisessa.
Ukkeli meinaa hyytyä mutta ei silti pysty nukkumaan.
Jännä vaikka miten väsyny on , niin ei vaan saa nukuttua ja sekös ärsyttää!
Väsymyksestä johtuu varmasti myös tuo illan ruoka. Mutta leipää en ottanu vaikka leipä oli jo kädessä 😀 😀 😀
Jos olisin ottanu niin ilolla olisin ottanu 😀
Hahahah… On tämä jännää aikaa 😀
Mutta nyt on aika laittaa nämä härpäkkeet kiinni ja vielä pari nappia kipulääkkeitä varmistamaan, että tämä kipu ei kasvaisi yön aikana. Toiveissa olis saada levättyä ja olla rennosti omassa sängyssä. EI haittaa vaikka en saa nukuttua mutta, että saan olla rauhassa ja rennosti.
Oikein hyvää yötä 🙂
Ps. Teitä lukijoita on paljon, kiitos ja kumarrus <3