Niin ollaan viikko menty ja uudet ohjeet ovat saapuneet videon muodossa. Nyt opetellaan suoliston terveyttä ja miten sitä voisi vaalia ja parantaa.
Mennyt viikko on kyllä ollu melkosen erinlainen. Ruokaa on saanu mättää ihan huolella naamariin ja tuntuu ettei muuta kerkee tekemään kuin laittaa ruokaa 😀
No, ei ihan noinkaan mutta paljon saa silti syödä.
Ihan 100%:sti en ole pystyny tänään enkä eilen noudattamaan ohjeita vaan pikkusen on pitäny muokata.Esim, eilen jäi kotiin ruuat ja piti sitten fiksailla niistä mitä oli.
Tänään illalla en vaan jaksanu alkaa tekemään lämmintä ruokaa klo 23. Otin kaapista tonnikalaa ja purkissa olevaa kanafilettä ja päälle pähkinöitä ja pikkusen salaattia.
Muuten päivä meni ainakin aamun osalta ihan vaan olemiseen kun ei ollu voimia tehdä mitään. Selkä oirehtii kohtuu paljon mutta iltapäivällä tuli sellanen fiilis, että pakko tehä jotain.
No mehän Sarin kanssa tehtiin. Pitkään olen miettiny, että ensi talven lenkkiä olis saatava jotenkin muutettu ja pikkusen pidennettyä. Nyt se on sitten pidentyny 😀
Min otin raivaussahan ja Sari otti kassaran ja lähettiin tekemään tasasta sähkölinjan alle. Hyvä tuli ja nyt vaan ootellaan lunta tulevaksi 😀
Se oli sellanen tunnin homma. Pari isompaa kuusta jäi vielä sinne pystyyn mutta ne pitää käydä kaatamassa moottorisahalla kunhan selkä taas antaa tehä jotain tämmöstä.
Tuon keikauksen jälkeen taas ruokaa ja miten ollakkaan sain pienet tirsat vedettyä päälle 😀 Parasta oli vielä kun Sari oli lämmittänyt saunan <3
Saunan jälkeen telkkarista LENTOPALLOA kun alkoi MM-kisat ja SUOMI kohtasi ensimmäisessä pelissä Bulgarian. Ikävä kyllä Suomi hävis matsin suoraan 3-0. Pari päivää ja vastaan tulee Kuuba. Ne ihme pomppu-ukoy Suomen pitäs voittaa.
Mutta. Huomenna aamulla taas puntariin ja saadaan nähdä mitä tai miten paljon on paino pudonnu. Veikkaan että on mutta saa nähdä onko se kuinka paljon pudonnu. Veikkaisin noin neljää kiloa mutta saattaa mennä viisikin kiloa rikki.
Aika jännää on ollu tämä projekti ja olo on vaihdellu päänsärystä huonoon oloon mutta aina ruokailun jälkeen olo on parantunu.
Vessassa saa ravata edellee huisin paljon ja välillä tuntuu, että ihan liikaa 😀 Yölläkin saa nousta moneen kertaan.
Missään tapauksessa en ole katunu lähtemistä tähän mukaan ja edelleen intoa riittää paremman hyvinvoinnin eteen.

Pähkinöitä ja omia tomaatteja 🙂

Yksi mikä oli hienoa tänään niin ilma. Ei uskois, että on syyskuun 9 päivä kun lämmintä on liki +30 astetta. Ulkona voi olla sortseissa ja paidatta ihan hyvin. Ihan kuin olis vielä kesä. Syksyn huomaan koivujen lehdistä koska ne on jo osin kellastuneet.

Näin meni ensimmäinen viikko tätä projektia ja seitsemän viikkoa enää jäljellä!
Nopeesti menee aika ja jotenkin tuntuu ettei kerkee tekemään oikein mitään! Näinkö me vanhennutaan?
Aivan sama mulle kunhan vaan pystyy nauttimaan elämästä ja näistä nopeista päivistä 😀
Kiitos jälleen kerran lukijat 🙂 Hämmästyttävää <3
Hyvää yötä ja hyvää alkavaa viikkoa <3