On se vaan vaikeeta saada yksi juuri virkeeksi. Tuolla kerrottin, että juuren teko on niin heleppoa ja yksinkertaista ettei helepompaa ole olemassakaan. No. Sitten minä olen tyhmä enkä ossaa yhtää mitää. Lohtuna on, että kun lueskelin tuolla noita juttuja niin on paljon paljon muitakin tyhmiä olemassa.
Aika monella tuntuu mennee puihin ensimmäinen juuren tehtailu.
En aijo kuitenkaan lannistua vielä ja koitan saada eloa tuohon ja haluun tehä sen ensimmäisen leivän ihan ite omasta tekemästäni juuresta.
Tänään tein vielä 50- 80 seoksen ja laitoin uuniin. Nyt sammutin valnkin kun näytti, että uunissa on liian kuuma. Aamulla taas katotaan miten on käyny.


Päivä muuten meni aamulenkkiä lukuun ottamatta sisällä möllöttäessä. Selekään on sattunu taas ikävästi. Se nyt ei varmaankaan ole kovin suuri uutinen se.
Illan aikana reppuun avantovermeet ja kohti Kolmikantaa saunaa ja avantoa. Ennen sinne menoa pysähdyttiin keskustassa hakemassa uusi reppu minulle kun kirpparilta varasin sen erittäin edullisesti 🙂
10€ ihan uusi reppu jossa oli vielä laputkin paikallaan. Kyllä kelpas mulle 🙂 EIlen oli myös oikein hyvät kaupat kun sain todella halvalla kahdet kengät. Kengät oli turvakenkiä joissa kesäkengissä oli teräskärki ja toiset pitkävartiset oli norm työkengät. Hyviä kaupoja siis tehty 🙂
Tämän päivän ravintoon kuului vihermuhua ja smootjieta ja lämpimänä eväänä oli kananmunia ja pakaste kasviksia kurkuman ja inkiväärin kera. Avocadoa unohtamatta.

Smoothiehen meni vaikka mitä 😀 MAcaa, inkivääriä, kurkumaa, lehtikaalia, selleriä, pinaattia, lucumaa, heraa, marjoja puolukkaa, mustikkaa, mustaherukkaa, kuivattuja pihlajanmarjoja, nokkosjauhoa….. Niin ja kauramaitoa.
Sen voin sanoa, että tuli kyllä erittäin hyvää 🙂

Kruunaus muutama lusikallinen hapankaalia 🙂
Ainakin olen saanu todella ravitsevaa evästä tänään(kin).
Vielä kun saisin tuon juuren valmiiksi ja pääsisin tekemään hyvä leipää. Josjuuri ei oikeesti ala valmistua, on minun kaivettava pakastimesta juuri jonka sain jo aikoja sitten naapurista ja sillä sitten leipää.
Kiitoksia taas tästä päivästä ja paistakoon aurinko huomennakin <3