Niin mennään…. Olo on ollu aika iljettävä nyt taas kerran 🙁 Ainut mitä olen pystyny tekemään niin kävin eilen kattomassa ja kuvaamassa yhden tanssiesityksen. Se oli ainoo mikä on nyt piristäny ees pikkusen. Miten ollakkaan kuvaamisessa oli taas ne meleko kimuranttiset valot ! Onneksi sentään sain kuvattua edes jonkin verran.
Kuvia on nyt vaikka kuinka paljon vaille edittiä mutta kun en vaan voi editoida kun ei ole millä editoida !
Edelleen tämä minun kone on sekasin näiden kuvien kanssa ja edelleen kuvia on kadoksissa noin 5 000 kpl 🙁
Harmittaa vietävästi kun en itte ossaa korjata tätä vikaa vaan joutuuu turvautumaan toisten apuun 🙁 Ei siinä mittää mutta noin tuhat kuvaa odottaa katselijoita ja säännöllisin välein niitä kysellään muta minkäs teet 🙁
Voi olla että pistän pillit pussiin näiden jälkeen kuvaukset. Kuvailen vaan itteni vuoksi ja itelleni. Aika helpommalla pääsee kun ei lupaile yhtään mittää 🙂 Kuvaaminen kyllä on huippua ja siinä mennee ajatukset ihan täysin muualle 🙂 Siitä nauttiin paljon ja kun vielä huomaan onnistuneensa nii sekös vasta huippua onkin 😀
iPhoton kautta oon laittanu kaikki nettiin menevät kuvat jakoon koska sillä se käy tosi nopeesti. Sitten kun pitää tehä hyvää niin sitten oon käyttäny photaria. Photarilla en jaksa tehä 5 tuhatta kuvaa, en todellakaan.
Lr:ää en oo käyttäny juuri koskaan vaikka maksan siitäkin vuokraa joka kuukausi. Eilen vai toissapäivänä laitoin sille noin 600 kuvaa sirkuksesta ja koitin sillä väsätä niitä mutta en oikein onnistunu siinä hyvin. Muutamia kuvia sain kyllä ehostettua mutta jostain syystä kuvat näkyy hiton suttusena kuvaruudella. Ei kaikki mutta aika monta.
En tiijä pitääkö ulkone olla samaan aikaa kiinni kun niitä muokataan kun sillon kun se on kiinni niin kuvat nkyy hyvin ?
Ei ossaa nii ei ossaa….
Tänään piti olla Kuopiossa kuvaamassa jokkista mutta jo eilen illalla kun olin kuvaamassa tanssia alko selekä oirehtia siihen malliin, että odotettavissa oli pois jäänti Kuopiosta 🙁 Niin siinä sitten kävi, että turha oli haaveilla lähtemisestä. Lääkettä vaan naamaan ja kotoa ei tarvinnu poistua.
Lääkkeet pikkusen helpotti ja sen jälkeen aloin tehdä perhoja tulevia kalastusreissuja varten. En oo ihan vakuuttunu, että noilla voisi saaha kalaa mutta yrittänyttä ei laiteta 😀 Mahtaa se olla melekonen riemu kun ensimmäinen kala nousee omalla tekemällä perholla 😀
Kyllä minusta vielä sitoja tulee 😀
On tämä perhonteko mukavaa hommaa ja tässäkin aika mennee huimaa vauhtia :
On kyllä mukava huomata miten tässä kehittyy (tai luulen vaan) ja kerta kerran jälkeen esim. tuo larvan teko on helpompaa eikä langat katkee koko ajan 😀
Melko paljon tavaraa sai satasella Joensuusta JokiErästä.
Pitkään olin ostamassa settiä MotoNetistä mutta siellä onneksi aukasin suuni ja sen jälkeen suunta olikin JokiErään 🙂 Kiitosksia vaan sille mukavalle miehelle joka ystävällisesti opasti tietämätöntä.
Nyt olen saanu sidottua jo aikamoisen läjän eri perhoja mutta vaan liitsejä ja noita lärvoja. Nyt oon jo tehty omiakin juttuja sitoessa eli lisänny karvoja sinne tänne ja väreillä kikkaillu.
Liitsit on sellasia jotka käyvät lähes missä tahansa joessa tai järvessä ja pitäs saaha kalaa. Ainakin Karviolla aikoinaa moni veti kirjoa ylös mustalla ja valkosella liitsillä joten eiköhän se vieläkin toimi.
Kyllä tämä on mukavaa hommaa. Se kyllä harmittaa kun en pysty kun pikkusen kerrallaan tekemään kun pitää nousta kävelemään. Mieli tekis tehä näitä enemmän kerralla aina ja silleen huolellisesti mutta tää on tätä.
Luopumista luopumista ja hitaasti etenemistä. Saa nähä mitä sitten tulee kun pitäs päästä kalastamaan ? Yksi ihminen jo sanokin, että et sie siihen pysty 🙁 Hitto…. tottakait mie siihen pystyn !
Se on varmaa, että en varmaankaan heittele montaa tuntia putkeen mutta heittelen sitten vaikka yhden heitoin kerrallaan mutta heittelen. Se mikä on hienoa niin tuo meidän erä- ja luontokeskus. Siellä on hyvät mahollisuudet kalastaa tämmösellä huonosti liikkuvallakin. Siellä on monta monituista paikka mistä voi heitellä ilman, että kengät kastuu. Nyt oltiin vielä rakennettu ihan uusi heittopaikka eli nämä asiat on kunnossa. Se mikä kanssa mieltä lämmitti niin yksi paikka onn siellä jossa liikuntarajoitteiset saa kalastaa ilmasiksi !!!!
Tosi hyvä juttu 🙂 Haluun kuitenkin liikkua sen minkä pystyn ja siihen ostetaan sitten lupa joka muuten on sekin meille puoleen hintaa. Hienoa, että meitä huomioidaan näissä asioissa 🙂
Toivon mukaan pääsen jo tulevalla viikolla kokeilemaan miten siima lentää ja jo nyt jännittää se ensimmäinen lohi omalla perholla 😀
Muuten on kyllä menny taas aika paskasti ja mieli on ollu aika apea kun koko ajan koskee ja kun alkaa tehä jotain niin loppu tuleen melkein saman tien 🙁 Torstaina oli kipuryhmäkin mutta minä en sinne menny kun en halunnu. En halunnu olla kenenkään kanssa tekemisissä, en halunnu nähä ketään saatikka sitten puhua jonkun kanssa. Halusin vaan olla piilossa peiton alla.
Äkäpäissäni lähdin ulos ja aloin poltaaan vesisateessa risuja. Niitä risuja oli ihan hitosti ja liekit oli parhaimmillaan melkosen isot. Onneksi Sari oli kaverina. Tai Sari tuli kaveriksi kun ei varmaankaan uskaltanu jättää minua tuossa kunnossa yksin.
Niin vaan saatiin poltettua kaikki risut ja marjapensaiden oksat samalla kertaa. Nyt on paljon siistimpi kulmaus tontin reunassa.
Vielä seuraavana päivänä tuo paikka savusi sen verran, että piti käydä penkomassa ja söhimässä sitä ettei vaan leviä maastopaloksi. Tuollanen multainen paikka voi kyteä pitkäänkin ja se voi syttyä tuleen uudestaan.
Sen takia just nämä asiat on hyvä tehä vesisateella.
Vielä poltettavaa riittäs vaikka kuinka paljon entisessä navetassa ja ylisellä sitä poltettavaa piisaakin. Kolme sohvaa, kirjahylly, laverisänkyjä ainakin neljä…….
Sitten poltetaan kun jaksetaan.
Puuklapeja riittäs kanssa vaikka kuinka paljon. Siitä olikin jo tuolla muistaakseni puhetta ja nyt kasat on saanu olla rauhassa kun en oo pystyny touhuumaan niiden kanssa mutta eipä nuo tuosta mihinkään karkaa. Ei kyllä itestään siirry pinoonkaan 😀 Hommaa piisais vaikka kuinka paljon mutta ei auta kun tehä sen verran kun pystyy.
Kipu siis yllättäen hallitsee minun elämääni ja se vaikuttaa kaikkeen mitä teen. Luopuminen on se juttu jälleen kerran mikä masentaa ja tuntuu pahalle.
Pitäkää peukkuja, että olo tästä paranee tai muuttuu edes pikkusen helpommaksi sillä tätä ei jaksa erkkikään pitkään.
21.5 on mulla meno sitten Kuopioon sairaalaan siihen selkäydinvarjoainekuvaukseen. Sekin mietityttää paljon ja voin vaan kuvitella miltä se tuntuu. Nim.merk. 16 kertaa selkäydinpuudutus ja joka ikinen kerta taju kankaalle !
Näissä mietteissä taas jatketaan eloa myllyjonen tilalalla.
Huomenna juhlitaan sitten mummoja ja äitejä 🙂