Sitä se varmasti voi olla sillä reissu suolle oli alkua lukuunottamatta melkoista taistelua.
Päätin kun päätinkin lähteä vähän ennen puoltapäivää suksilla suolle nauttimaan auringon paisteesta koirien ja kameran kanssa.
Alku meni oikein mukavasti ja polvea autto kun laitoin siihen tuen. Suolle pääsin varsin kevyesti ja mielessä oli, että tullee huippu reissu. Aika hissukseen etenin eikä koiratkaan ennää niin hirveesti singahdellu sinne tänne kun ovat käyneet nyt viikon ajan joka päivä tuolla ravaamassa. Alkaa olla jo reitit tuttuja koirillekkin 🙂
Siinä rauhassa hiihdellessä sitten tapahtu se mitä olin pelänny ja varsinkin kun oon yksin liikenteessä. Kaatua mätkähdin kun tuli isonpi monttu ja tasapaino lähti. Siihen mätkähdin lumeen ja koitin suojella kameraan kaikin mahdollisin tavoin. Onnistui siinä hyvin mutta jalat oli solmussa ja polvessa tuntu helevetinmoinen vihlominen !!! Selässä tuntuu kuumalta !!! Muutama hetki meni siinä tunnustellessa oloa ennen kuin ymmärsin liikkua. Koitin saada jalkoja normaaliin asentoon mutta eihän se onnistunu kun sukset esti kääntymisen ja hankalaa oli kun en oikein kunnolla yltäny aukasemaan kiinnikettä siteestä. Sauvat oli vielä kädessä kiinni ja sekin vaikeutti asioita. Sain sauvat irti ja sen jälkeen koitin ylettää siteisiin jotta saisin jalat vapaaksi.
Ähkimisen jälkeen sain kun sainkin sukset irti jaloista ! Siinä sitten makasin hangella miettien pääsenkö kotiin vai pitääkö soittaa apua.
Noin 10 min päästä nousin ylös ja jalat kantoi mutta kipeetä teki polveen 🙁 Sukset kuitenkin jalkaan ja kohti kotia. Matkalla ajattelin, että oikasen tuosta metikön kautta mutta se taas oli ISO virhe. Metikkö oli oikeesti METIKKÖ ja eihän siellä voinu mitenkää suksia.
Metsä vaan tuuhentu eikö ollu muuta mahollisuutta kun kääntyä takas suolle ja alottaa uudestaan.
Siinä kun palasin suolle oli oja ylitettävänä ja niinhän siinä kävi, että uudestaan turvalleen ojassa tai sen reunoille. 🙁 Enkä nytkään selvinny ilman että piti irrottaan sauvat ja monot suksista enne kun pääsin ylös. Voi hitto, että kirpas mieltä !!!
Taas piti kuunnella mihin koskee ja miten paljon. Polvi edelleen se pahin ja selässä sellanen kuumotuksen tunnoton tunne.
Matka kaikesta huolimatta jatkui ja tuttu normaali polku löytyi ja sitä pitkin kotiin. Kyllä loppumatka oli vaikee ja hankala. Hiki valui norona päästä niin paljon, että joutu ottamaan silmälasit pois päästä kun ei nähny. Koirat ihmetteli ähkimistä ja kiroiluakin matkan edetessä normaalia hitaammin.
Vielä 100 metriä enne kotia ojaa ylittäessä oli hankalaa päästä sen yli. Raivolla tultiin viimenen oja yli ja niin pääsin pienen ylämäen jälkeen kotiin.
Hiihtoasu pois, monot pois jaloista , märät alusvaatteet pois ja vettää litra kurkusta alas. (Ei ollu edes vettä mukana retkellä kun piti olla vaan sellanen ”pika” käynti).
Suihkuun en pystyny lähtemään vaan ensin piti huokasta ja toipua matkasta. Lääke naamaan kuitenkin heti ja odottamaan vaan , että se auttaa.
Puolisen tuntia meni kun lääke alkoi purra ja niin pääsin suihkuun 😀
Sen sanon, että olipahan reissu !!! Vaimo on monesti sanonu tuosta yksin hiihtämisestä mutta eihän minulle mittää käy !!! No nyt se ainakin on varmaa, etten ainakaan yksin lähde tuonne. Oli varmaan aika pienestä kiinni, että pääsin kotiin tuolta ja mielessä jo kävi, että ei taida auttaa muu kuin soittaa apua mutta raivolla vaan eteen päin.
Nappi ja Nero sekä maja keskellä suota
Muutaman kuvan kerkesin napsia matkalta mutta kyllä kuvat jäi aika vähiin tällä reissulla. Otin mukaan vain 100:en kiinteen linssin ja tarkotus oli kuvaiilla vähän makrolla mutta eipä kuvattu !
Yksinäinen työhanska lojui moottorikelkka ajouralla ja vastaan tuli hienosti rakennettu maja josta on mukava kuvailla/seurata suon elukoita. Joskus voisi itekkii mennä tuonne väijymään lintuja ja muita eläjiä. Mutta en yksin 😀
Tänään ei ole sitten tarvinnu kyllä tehä yhtään mitään. On vaan tarvinnu koittaa löytää sellanen paikka missä ei pakota liian kovaa.
Toivon mukaan huomenna on parempi olla sillä huomenna illalla on meidän joukkueen kanssa illallinen kerubissa. Toivon, että voisin olla siellä ilman isompia kipuja.
Tapaaminen on viimenen tällä kokoonpanolla ja ainakin minulle tullee haikea mieli mutta aika onnellinen kuitenkin, että olen saanu olla valkkuna tälle porukalle 🙂
Peukut pystyn, että tänä yönä saan nukutuksikin !!!