Kategoriat
Uncategorized

Upea vapaapäivä

Ciao tutti !!!

Nyt voin kertoa teille jotain muuta aluksi kuin, että koskee. Nyt nimittäin ei koskenu kovin kovaa ja sekös oli mukavaa. Sain nukutuksikin yli 3h mutta aamulla nousin ylös pikkusen ennen seitsemää. Oli oikein mukava aamu.
Hyvän espresson jälkeen aloin suunnittelemaan päivän hommia ja ohjelmassa oli edelleen lumen siirtoa pihamaalta kauemmas jotta piha ei olis niin kauan järvenä.
Paljon lunta siirtyi. Kaksi tuntia pystyin ajamaan melekein yhteen putkeen kunnes oli luovutettava selän takia. Tärinä ei tee kovin hyvää selälle. Ei haitannu yhtään sillä sain tehtyä paljon hommia. Pari pikku propleemaakin sattui liittyen traktoriin tai sen osiin. Etukuormaajasta tippui jossain vaiheessa yksi sokka ja kuormaaja oli vain yhdeltä puolelta kiinni mutta onneksi huomasin sen ajoissa ja sain uuden sokan.

Samantapainen ongelma oli nostovarressa. Linko rupes laahaamaan vasemmalta puolen ja syy selvisi pian kun katon varsia. Sieltäkin oli tappi lähteny irti ja niin linko laahasi. Ei hätää, uusi tappi paikalleen ja menoksi.

Kun sain nämä tehdyksi oli siis aika laittaa vempain parkkiin ja sisälle lääkitsemään ittensä. Lääke ja sohva teki tehtävänsä pian ja kohta olinkin jo kameran ja koirien kanssa ulkona. Sain napattua pari ihan ok kuvaa koirista ja tulihan noita muitakin otettua.

Nappi tarkkana
Nappi tarkkana
Nappi ja Nero tutkat päällä
Nappi ja Nero tutkat päällä

 

Koirien kanssa kävelin pariin kertaan lingotun lenkin ja oli oikein mukavaa kävellä kiireettä kamera kaulassa.  Noin tunnin verran oltiin ulkona tähyilemässä ja sen jälkeen oli taas mentävä sisälle huilaamaan.

Kesää odotellessa
Kesää odotellessa

 

Oikeessa reunassa oleva fillari on varmasti yli 70v vanha ja löysin sen maan alta. Olin kaivamassa montua vanhoille tiileille kunnes vastaan tuli fillari. Eikä se siihen jääny vaan vastaan tuli myös mopo ! Solikka ei kanssa ole ihan eilen ostettu.  Ennen on ollu tapana hauda kaikki mitä ei ennää tarvii 🙂
Nyt niistä voi olla koristeeksi.

INTERNATIONAL 453 on tehnyt taas tehtävänsä
INTERNATIONAL 453 on tehnyt taas tehtävänsä

Onneksi on tuo Intikka jolla hommat hoituu hyvin. Ainut mikä siinä voisi olla parempaa niin ohjaustehostin. Tehostimen puute on se joka aiheuttaa väsymystä ja kipuja kun on ajellu vähän aikaa. Muuten Intikka on Myllyjoen tilan pelastaja 🙂

Kuvaamaan lähdin vielä toisen kerran kun Tarun kaveri Minttu laksi meidän lumilaudoilla mäkeä alas.

Lumilaudat ei oo ollu kovin kovassa käytössä meillä olon aikana. Taru on vissiin kerran kokeillu niitä ja minä koitin pysyä pystyssä sauvojen kanssa mutta ei siitä mittää tullu. Minttu kyllä laski noilla hienosti vaika monoja ei ollukaan jaloissa vaan tennareilla mentiin 😀

Eka mutka ja näin kävi :)
Eka mutka ja näin kävi 🙂

 

 

Näin hyvin se oikeesti meni
Näin hyvin se oikeesti meni

 

 

 

 

 

 

 

 

Laudat
Laudat

Mukavaa oli kun rakkaat naapurit tulikäymään kävellen kylässä. Pitkään aikaan eivät olleetkaan käyneet joten vierailu oli oikein mukavaa 🙂
Kahvien jälkeen lähdettiin taas ulos koirien ja kissojen kanssa ja miten ollakkaan, käveltiin aurattu lenkki ja samalla piti suunnitella mitä koivuja kaadan keväällä.  Muutamia koivuja on kaadettava jotta pysytään koivuklapeissa tulevinakin talvina.
Kuusta ja mäntyä on reippaasti ja siihen kun lyödään koivua sekaan saadaan hyvä poltot uuneissa.

Vielä tunnin verran ulkoilua hissukseen kävelyä. Tänään olen ainakin ulkona ollu riittävästi.
Vielä sen verran ulkoilin, että otin esille polkupyörän varastosta ja  laitoin siihen uudet rasvat jotta kulkeminen on vieläkin kevyempää. Ainut mikä pikkusen kiukutti, niin sen kun ei oltu pesty ainootakaan fillaria syksyn jäljiltä. Nyt fillarit oli yltäpäältä kuivuneessa kurassa.  Ei hyvä 🙁
Jospa tästä taas opitaan ja muistetaan ensi syksynä.

Tänään oli oikein hyvä päivä ja iltaa kohdenkin on kipu pysyny aisoissa kun olen säännöllisesti ottanu lääkettä. Nyt vaan peukut pystyyn, että huominenkin on vähintäänkin yhtä mukava 🙂 Totta kai se on mukava 😀
Sari lähtee taas aamulla töihin ja minä jään talovahdiksi ja uskon, että lumi saa huomennakin kyytiä 🙂

Tähän on hyvä päättää Myllyjoen tilata tänään mutta huomenna jatketaan 🙂

Buena notte.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *