Moro !!!
Niin vain löysin itteni Tampereelta vaikka alku olikin hankalaa. Aamulla neljältä ylös kahvin keittoon ja pakkailemaan tulevaa koulutusta varten. Viisasta onkin jättää puolet pakkaamatta ja tehdä se vasta aamulla ennen lähtöä ja varsinkin kun lähtö on viideltä !!!
Hannu tuli vähän enne viittä ja viideltä oltiin jo menossa kohti Savonlinnaa josta sitten hyppäsin Ismon ja Jaanan kyytiin. Ensin ajettiin Mikkeliin josta kyytiin tuli vielä Juuso joka joutui matkustamaan pakettiauton takatilassa ja voitte vaan kuvitella miten kylymä siellä oli ! Onneksi sain istua lämpimässä kajuutassa 🙂
Varalassa oltiin pikkusen yli 12 ja päästiin suoraan syömään enne varsinaisen koulutuksen alkua. Miten ollakkaa ruoka oli todella hyvää. Klo 13 alko koulutus ja siinä käytiin läpi uusia tekniikoita ja mikä hienointa, nyt on tulossa videoo ja kirjallisuutta josta voi näitä tekniikoita opetella 🙂
Illalla oli vielä salissa käytännössä noita ja täytyy sanoa, että hyvältä näytti tekeminen 🙂 Ittekkin koitin pikkusen olla mukana tekemässä mutta aika varovasti kuitenkin.
Treenien jälkeen alkoi hikipelit voi halavattu, että teki mieli pelata mutta…. 🙁 Pelit kun loppui meille oli varattuna rantasauna jossa oli myös hyvin hoidettu avanto. Ainut mikä hämmensi avannossa niin portaat oli alumiiniä ja kun märillä jaloilla siinä asteli, oli takuu varmaa, että puolet jalkapohjan nahkoista jäi niihin. Onneksi en itte ollu eka uimari 😀 Ensimmäisen uimarin jälkeen minä laitoin sukat jalkaa ja uin niiden kanssa. Sukatkin meinas jäähä niihin kiinni ja piti oikein riuhtasta jalakaa irti, että pääsi liikkeelle !
Viisi kertaa kävin uimassa kyllä teki taas hyvää.
Noin klo 23 olin huoneessa elpymässä. Huomenna koulutus jatkuu kahdeksan aikaan ja olis hyvä saaha nukutuksi pikkusen enne sitä. Koulutus loppuu jo klo 12.00 lounaaseen ja minulla ei ole vielä mitään hajua millä lähden pois täältä. Junalla vai liftillä….. ? JOs vaan joku tietää jonkun lähtevän lauantaina 12 jälkeen kohti KArjalaa, minulle voi soittaa ja tarjota kyytiä. Maksan tietenkin pensoja 🙂
Pitkä matka, pitkä päivä mutta mukava päivä. Nyt ei muuta kuin hyvät yöt.