Kategoriat
Uncategorized

Kiirettä pitää

Molskista !!!

Kiirettä todellakin pitää sillä jokaisena päivänä on johonkin menoja. Kokouksia, töitä , kuvauksia, treenejä, turnauksia ! Toki haluan, että tekemistä on mutta pitääkö sitä olla näin paljon ? Itse tietenkin soppansa keittää ja itse on myös vastuussa niistä mutta ainakin minun heikkous on tuo EI sanan sanominen. Vielä se joskus onnistuu 🙂

Selekä on ollu melkosen kipee ja välillä on saanu irvistellä kun vihlasee kunnolla. Tänään piti vielä treeneissä kiusata sitä oikein huolella.

Aamulla ylös puoli seittemän aikaan ja espresso huiviin ja menoksi. Puoli kahdeksan olin jo koneella editoimassa ja mikä mukavinta sain sen tehtyä loppuun asti 🙂 Lisäksi otin passikuvat. Tänään oli hiukan hankalaa kuvata kun piti tuoda kuvauskalusto alas ja minne ne tuli, oli hankalat valot. Ikkunoita joka puolella ja kiiltävä valkonen tausta teki työstä hankalan ainakin minulle. Monien harjotusten jälkeen sain aikaseksi kelvolliset kuvat 🙂

Kolmen aikaan lähdin kotia kohti ja kotona pikkuset tirsat sohvalla ja sen jälkeen illan treeneihin. Treeneissä oli paikalla yhdeksän urheilijaa ja aika hyvin harkat kulki. Lukuunotttamatta pientä keskittymisen herpaantumista 😀
Illan teema oli vastaanotto! Oikeestaan mitään muuta ei tehty vaan jätettiin pomput huomiselle kun on kotiturnaus.
Kotiturnaus alkaa klo 10.00 ja toivottavasti paikalle tulee paljon porukkaa kannustamaan meitä. Harmi kun Ella puuttuu kokoonpanosta mutta kyllä me selvitään :)Huomenna siis paikan päälle kattomaan B/C-likkojen pelejä !!!

Muuten harmia on ollu kun meidän tietokoneet alkaa loppua ! Jussi vei pöytäkoneen ja minun Mac lojahti ja niin lojahti myös Levono T 500:kin 🙁  En tiedä mikä tässä on mutta käyntiin se ei lähteny eilen eikä aamulla mutta nyt illalla pärähti käyntiin 🙂 Tod.näk. akku on sökönä ja tilasinkin uuden akun ja peukut on pystyssä, että vika on siinä.
Taas tänää kattelin noita Macceja ja voi halavattu, että ne on kalliita mutta jos haluaa hyvää, se maksaa. Se minkä minä haluaisin maksaa 1400€. Kuvien ja videoiden kanssa kun tolskataan, on koneen oltava huippu. Toivon mukaan saan pian uuden koneen.

Kiitoksia paljon onnitteluista ja muistamisesta tuon palkinnon suhteen jonka sain. Yllättävää ja nöyräksi vetää !

Hyvät yöt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *