Kategoriat
Uncategorized

Jouluruokaa, kuvauksia ja kokous

Wamos !!!

Kahden aikaan yöllä hereillä ja kolmen maissa nousin ylös kahville kun ei pystyny olemaan sänyssä pitempään. Espresson jälkeen sohvalle lepoasentoon kattomaan telkkaria. Vielä siinäkin piti mutruilla asennon takia mutta viiden jälkeen kävi niin, että sain vielä torkuttua 🙂

Seitsemältä nousin taas ylös ja aloin valmistautua lähtemään kohti työpaikkaa. Satun vein bussille ja toimistolla olin puoli kahdeksan. Työkaveri oli jo paikalla mikä on mukava juttu. Ensimmäiseksi piti laittaa mutteripannu tulille jotta saa hyvää kahvia 🙂 Sen jälkeen vasta voi alkaa keskittyä töihin.

Tämän aamupäivän juttu oli saada valokuvat sellaiseen kuntoon, että ne voi luovuttaa pois. Onneksi meidän harjottelia alkoi väsäämään niitä 🙂

Puolilta päivin oli lähdettävä kuvauskaluston kanssa kohti kaivosravintolaa kun siellä oli yrittäjien jouluruokailu. Porukkaa oli jälleen kerran hillittömästi paikalla ja mitä lehdestä ole lukenu niin 4300 syöjää olis ollu paikalla mutta jotenkin tuntuu, että lukua on pikkusen suurenneltu  🙂 ja vaikka ei oliskaan on tämä todella upea juttu. Mieluummin ruokaa kuin raketteja taivaalle.

Yksi ilahduttavin juttu oli kun MAARIT HÄMÄLÄINEN-KOLJONEN palkittiin Outokummun positiisimmäksi ihmiseksi ! Nyt titteli osui kyllä paremmin kuin hyvin kohalleen !!! Parempaa valintaa ei olis voinu tehdä 🙂 ONNEA MAARIT !!!

Kolmen aikaan minun oli lähdettävä pois juhlasta koska Sari pääsi töistä ja minun piti valmistaua illan kokoukseen Malmikumpuun. Seurojentalonhallituksen kokous alkoi klo 18.00 ja se kesti 19.00 asti ja sen jälkeen vielä syötiin yhdessä. En ole ihan äsken syöny niin hyvää ruokaa kuin mitä nyt sain Malmikummusta ! Todella hyvää ja mureeta nautaa. Mahtavaa Malmikummun väki 🙂 Hallitus kokoontuu seuraavan kerran 29.1.

Puoli kymmenen aikaan taas kotona ja maha täynnä hyvää ruokaa. Satu sai kämpän Joensuusta ja Jussikin on saamassa kämpän Outokummusta, joten kohta on rauhallista Myllyjoen tilalla. Tänään oli hyvä päivä ja voi kun olis yökin hyvä ja saisi nukutuksi. Huomenna on edessä töissä tämän päivän kuvausten purkua ja valokuvien tekemistä.

 

Öitä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *