Hello !!!
Ei sammaloidu ei. Kiirettä on piisannu ihan sopivasti ettei ole kerenny juurikaan miettiä mitähän tekis. Yökin meni nyt aika hyvin. Muutamia kertoja heräsin ja kääntyilin mutta aina välissä nukahdin 🙂 Aamulla puoli kahdeksan aikaan riitti makoilu, kun alkoi paikat mennä sen verran jumiin, että oli pakko nousta. Espressoa yllättäen ryystämään eikä nyt yksi kupilline riittäny vaan piti tehdä toinen putkeen 🙂
Espressoa ja samaan aikaa raapustin juttua eilisestä turnauksesta. Sen jäläkeen ruokaa naamaan ja kylille. Kylällä oli minulla palaveri huomisesta mielenosoitusmarssista. Palaveri aukasi taas silmiä miten hyvin meillä tämä homma toimi 🙂 Porukkaa on tulossa tosi paljon mukaan ja siellä on sirkusta, orkesteria, teatteria matkan aikana kaupungintalolle. Uskamatonta 🙂 Mieletöntä miten porukat on lähteny mukaan ! En olis kuuna päivänä uskonu tähän !
Palaverin jälkeen alkoi naisten 2-sarjan peli hallilla ja vastaan Partiolle tuli Puijo Kuopiosta. Melkein kaksi erää katoin peliä ja se riitti. Kuopiosta ei ollu vastusta ollenkaan Partion kokeneille pelaajille. Partio teki ihan mitä halusi. Kuopion peli oli täysin voimatonta, hengetöntä ja päälle vielä älyttömän aneemista. Kuulin just, että Partio oli voittanutkin se 3-0. Meinasin, että teen raportin ottelusta tuonne rapsa puolelle mutta ei tarvii tehä. On meillä huono taso tällä hetkellä 2-sarjassa niin pojissa kuin naisissakin. Sarjan on vallannut C/B/A-tytöt . Ennää ei ole sellaisia vanhempia pelaajia ainakaan lähimain. 2-sarjasta on tullut enemmänkin junnusarja mikä nyt ole ihan huono juttu tulevaisuutta ajatellen. Eikä muuten tuo 1-sarjakaan ole kovin kummoinen. Taso on heikentynyt paljon paitsi Ylöjärvellä ja Kuusamossa. Molemmissa panostetaan paljon. On tietenkin muitakin mutta nuo nyt tuli mieleen. Nyt jos koskaan Partion on helpohko nousta sarjassa ylemmäs. Harmi vaan kun kovia pelejä ei saada aikaseksi kun joutuuvat pelaamaan junnuja vastaan ja sitten kun alkaa kovemmat pelit, ei ollakkaan valmiita pelaamaan. Toivottavasti tämä visio ei käy toteen.
Tänään tuli pikahälytys Joensuuhun palaveriin tuumimaan asioita Riennon tiimoilta. Homma näyttää nyt oikein hyvältä ja olen aika vakuuttunu, että pelit paranee ja homma näyttää taas hyvälltä. Ennen kuin palaveri alkoi kerkesin nähdä vilauksen Rantasen Aaposta ja Tasesta jotka olivat Kuortaneen likkojen kanssa pelaamassa Joensuussa NiceTeamia vastaan 1 -sarjaa. Kuortane näytti voittavan ottelun 3-1. Samalla näin muutamia pelaajia joita en ole nähnyt kuin viimeksi tekniikka tai passarileirillä aikoja sitten. Oli mukava nähdä heitä täällä 🙂
Hanski toi kotiin palaverista ja vielä sen jälkeen on saanut olla puhelimessa sopimassa mielenosotuksesta. Paljon on vielä tehtävää ennen kuin kaikki on kohallaan mutta asiat saadaan järjestymään huomiseksi. Aamulla polliisiasemalle vielä sopimaan liikenteen pysäyttämisestä ja järkkäreiden nimeämisestä. Jännittää kyllä aika paljon huominen mutta kyllä se sujuu ongelmitta.
Jos tänään oli vilkas päivä mitä se sitten huominen on ? Vielä vilkkaampi ja uskon, että huomenna ollaan tehty jotain sellaista mikä ei unohdu ihan heti.
Huomenna on taas se viikon paras päivä ja miten ollakkaan mielenilmasu on just huomenna maanantaina, se ei siis edes voi mennä pilalle 🙂
Huomista odotellen …… hyvää yötä.