Tere !!!
Sekasin on mennyt nämä päivityksetkin ihan niin kuin kirjoittajakin ! Sunnuntaina lähdin kuvaamaan Tuusniemelle jokkista eikä siinä mitään mutta mitä siellä sitten tapahtui oli jotain mikä säikyttikin ihan mukavasti. Olin 8 mutkassa kuvaamassa lähikuvia autoista kun yhdellä kuskilla lähti auto lapasesta ja miten ollakkaan se auto kiipesi sen kaksi metriä just sen penkan päälle jossa minä kuvasin ja olihan siinä myös toimitsioita. Viimeiseen asti yritin kuvata mutta lopulta oli pakko hypätä se kaksi metriä alas. Heti alas tullessa vihlasi aika kovasti selästä ja polvesta. Hetken irvistelyn jälkeen pääsin liikeelle ja sen jälkeen oli säryt taattu selässä ja polvissa.
Pois en kuitenkaan lähteny vaan jatkoin kuvaamista kisojen loppuun asti.

Pari kertaa aikaisemminkin on auto tullu siihen missä olen ollu mutta ei koskaan näin lähelle. On tullu kiviä päähän ja hiekat silmille mutta nyt oli auto tulla oikeesti silmille.
Tuommonen jyrä kun tulee kintuille niin ei koske ennää selekään tai polviin.
Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin ja voidaan jatkaa hommia entiseen tapaan 🙂 Tuo tapahtuman jälkeen kyllä tuli seurattu aika paljon tarkemmin tapahtumia. Kaikkea vaan ei millään näe kun on silimä kiinni kamerassa. Pitäs opetella kuvaamaan molemmat silmät auki.
Hienot kisat oli muuten ja mikä parasta Outokumpulaista menestystä tuli Hirvosen Jennan ja Alin ajamana. Ali ja Jenna molemmat kerä lähes palkintopöydän parhaimmat palkinnot 🙂 Onnea heille !
Maanantai meni todellakin TAAS toipuessa kisoista ja hypystä. Selekään koskee mutta vielä olen pystyssä pysyny ilman keppejä ja huomenna aamulla meinaa raahautua työpaikalle jatkamaan alotettuja hommia.
Tänää olis ollu lähtö Sveitsiin nuorten maajoukkueen mukana EM karsintoihin mutta nämä kivut esti lähtemästä matkalle. Ei olis ollu mitään järkeä lähteä sinne kipuilemaan. Harmittaahan se vietävästi mutta eipä olis ollu kyllä rahaakaan ylimääräistä sillä ei noilla reisuilla ilmaiseksi mennä mitenkään. Takuulla olis toiminta tonni menny vaikka kuinka olis yrittäny olla säästeliäästi. Täytyy lähteä sitten jollekkin toiselle reissulle myöhemmin.
Illalla oli treenit ja sinne lähdin Tarun kanssa paikalle kattomaan tuleeko ketään paikalle kun moni on nyt lomalla ja muutama ei osallistu näihin ollenkaan. Miten ollakkaan Laura saapui paikalle ja Laura on se joka on ollut yhtä lukuunottamatta jokaisessa treenissä mukana. Ella on kipeenä joten kolmistaan oltiin mutta niin kuin viimeksikin, erittäin hyvät treenit saatiin taas aikaiseksi. Tekeminen oli todella hyvää ja pystyin seuraamaan ja opastamaan hyvin kun ei ollu ruuhkaa.


Tuota renkaanvetoa voi jokainen ihan huoletti lähteä kokeilemaan kuinka monta kertaa jaksaa tuon ylämäen juosta rengas perässä ja jokaisella kerralla täysillä. Täytyy sanoa, että kyllä noilla likoilla on kunto noussu tosi hyvälle mallille kesän aikana 🙂 Mitä se oliskaan jos oltaisiin päästy alottamaan ajoissa. Hyvältä näyttää kuitenkin nyt 🙂
Hyvien treenien jälkeen kotona taas ruokaa naamaan ja päälle vielä Sarin tekemää loistava piirakkaa 🙂 Piirakka oli raparperipiirakka joka maistui niin hyvältä ettei sanotuksi saa 😀
Nyt on hyvä hetki päättää tämän päivän touhut ja alotettava keskittymään tulevaan yöhön. Oikein hyvää yötä.
ps. Noita kuvia on lisätty brando.kuvat.fi sivuille treenit kansioon 🙂