Ciao !!!
Karmein yö pitkään aikaan oli viime yö. Koski, pakotti, poltti siihen malliin, että nukkumisesta ei tullut mitään. Aamulla kuuden aikaan kömmin sänkyyn vaimon viereen makaamaan. Sain sen jälkeen nukutuksi vähän. Ylös nousin vähän ennen kymmentä tosi väsyneenä. Kierimistä ja voivottelua eikä kunnon unta tullu yhtään. Kahvin jälkeen lähdettiin kylille ja lääkäriin.
Lekurissa tai paremminkin sairaanhoitajalla meni yllätys yllätys aikaa tunnin verran ennen kun pääsin piikeille. Hauskaa on se, että sanoin heille, että ei tarvii ennää lääkäriltä erikseen kysyä saako pistää vai ei. Odottelun jälkeen sain pikit johon meni aikaa taas noin 2 min.
Pakarat hellänä lähdin pois terveyskeskuksesta kävellen kohti keskustaa kun Sari meni sinne jo edeltä kauppaan. Kerkesin kävellä kaivokselle asti kunnes Sari tuli vastaan ja otti kyytiin.
Käytiin vielä sellaisessa kahvilassa missä en ole ikinä ennen käyny ! Kahvila oli tarkoitettu niin ihmisille kuin koirille !!! 🙂 Aivan huippu paikka ! Koirille oli siellä ihan omat keksit ja herkut varattuna. Meidänkin koirat sai maistiaiset melkein heti kun mentiin sisälle. Ainut mikä sieltä puuttui niin Espresso ! Paikka oli siisti ja viihtyiä. Tietääkseni muualla ei ole koirakahvilaa olemassakaan ? Huhujen mukaan Tampereella olisi yksi.
Samaan aikaa kun istuttiin kahvilassa alkoi hitonmoinen ukkonen. Kesän ensimmäiset salamat on nyt nähty. Ukkonen oli mekoinen ja jyrinäkin oli korvia huumaavaa. Vettä alkoi tulla kuin saavista olis kaatanu ja kadut täyttyi vedestä aika nopeesti. Parhaimmillaan vettä oli satanu 50-70 mm parissa tunnissa. Se on melkoinen määrä se.
Monelta kaverilta ukkonen oli hajottanu melkoisen määrän kodinkoneita ja paljon muuta sähköisiä vempaimia. Onneksi meillä ei sattunu mitään. Kiire kyliltä kotiin oli kun Taru oli yksinään kotona ja kaikki johdot jäi seinään kiinni ja Taru ei heti vastannu puhelimeen. Onneksi Taru soitti heti perään ja sai irrotettua kaikki johdot pistorasioista, siksi meillä ei rikkoutunu mitään 🙂
Piikit ja lääke auttoi sen verran, että sain otettua hyvät päikkärit. Kipu väheni huomattavasti ja oli herkkua nukkua tunnin verran 🙂 Illan treenit oli kuitenkin pakko peruuttaa sillä en voinu ajaa autoa ja aika vähän siellä olis tänään ollu porukkaakaan. Perjantaina sitten mennään kovempaa 🙂
Outo tilanne on kotonakin kun ollaan Sarin kanssa kahdestaan kotona. Taru lähti kaverinsa luokse ja tulee vasta lauantaina. Jussi tulee lomille muistaakseni vasta perjantaina ja Satu ei kait sitten tuukkaan kotiin eli aika hiljasta on talossa.
Huomenna koitan mennä työpaikalle kokeilemaan onnistuuko töiden teko 🙂 Täytyy vaan uskoa, että tämä kipu loppui nyt tähän jotta voi taas elä normaalisti.
Nyt vielä uutiset ja sitten sänkyyn……. hyvät yöt.