Molskis !!!
Illalla väsytti tosi paljon mutta nukkuminen kävi ongelmasiseksi kipujen vuoksi. Syynä oli varmasti ruohonleikkuu ja enkä ole vielä palautunut matkan rasitteista. Polviin koski urakalla ja hermovihlonta selässä/jalassa oli taas jotain sellaista mitä ei voi sanoin kuvailla. Se niistä unista 🙁 Ei muuta kuin ylös sängystä ja lääkekaapille apua hakemaan. Kipulääke ja nukahtamislääke ja sitten vaan odottelemaan vaikutusta. Vähän alkoi helpottaa jolloin siirryin sänkyyn ja onneksi nukahdin. Nukuin taas sen kolme tuntia putkeen mutta aamulla oli todella väsynyt. En olis millään jaksanu lähteä töihin mutta eipä juuri auttanu jäädä makoilemaan.
Töihin päästyäni olin aamun suhteellisen ahkera mutta noin 10 aikoihin iski väsymys 🙁 Loppupäivä meni aika hitasti mutta onneksi seura oli se mikä piristi paljon 🙂 Puoli kahdelta lähdin taas kotiin ja kun olin kotona menin pitkälleen melkein heti. Sain levättyä parisen tuntia ja sen vuoksi jaksoin lähteä naapureiden kanssa kaivokselle kesäasukkaille tarkoitettuun tilaisuuteen. Tilaisuus oli mukava ja saihan siellä pullaa ja kahvia 🙂
Illan päätteeksi Sari oli lämmittänyt ulkosaunan jossa taas mieli rentoutui ja fiilis parani huomattavasti 🙂 Tänään aijon mennä aikaseen petiin jos vaikka nyt saisi unta heti kun korva osuu tyynyyn.
Tässä päivässä oli hyvääkin sillä vesisade loppui päivällä ja tilalle tuli AURINKO !!! Tänään oli ensimmäinen kerta kun ei paleltanu koko ajan. Auringossa mittari oli jo +30 astetta eli vain viisi astetta vaan vähemmän kuin Italiassa varjossa 😀 Onneksi nyt on luvattu, että ilmat lämpenee ensiviikosta. Cuppuccinoa ja espressoa vaan tekee kovasti mieli eikä enää tuosta tavallisesta kahvista saa sitä nautintoa mitä ennen sain. Onneksi Jarilla on varastossa mutteripannu jolla saa apua tähän tuskaan 🙂 Facen kautta laitoin ilmoituksen haluavani keittimen ja yksi ilmoitus tulikin mutta en vielä tiedä mistä masinasta on kysymys mutta eiköhän se selviä vielä pian. Luvassa siis kunnon kahvia lähiaikoina.
Nyt taas toivon, että nämä kivut hellittäisi ja voisi olla taas normaalisti ja puuhata kaikkea mukavaa. Mieli tekis jo aloittaa treenitkin mutta parempi kun nyt vaan huilailee sen minkä pystyy. Treenit alkaa ensiviikon maanantaina.
Nyt suunta sänkyyn joten ei muuta kuin hyvät yöt.