Kategoriat
Uncategorized

Vaikea ja luminen päivä

Iltaa !!!

En tiedä johtuuko kivut näistä ilmoista vai mistä nämä johtuu ? Joka tapauksessa kivut on taas melkoisen ikävät ja elo on hiukan hankalaa. Yö meni huonosti ja vielä huonommin meni kun sähköt katkeili yöllä ensin pätkittäin kunnes lopulta katkesi kokonaan eli se siitä telkkarin katonnasta tai lukemisesta. 🙁 Ärsytti ihan hirveesti kun ei voinu kun istua pimeessä tai olihan minulla kännykkä kädessä valoa antamassa.

Sänkyyn kömmin noin kolmen maissa ja vielä jouduin pyörimään kun ei vaan löytyny sopivaa asentoa missä olis ollu hyvä olla. Jos eilen ei tehny mieli lähteä mihinkään sängystä, niin nyt vasta olisinkin halunnu jäädä pötköttelemään.  Kahdeksalta olin kuitenkin toimistolla koittamassa tehdä jotain, mutta tulos tekemisestä oli aika nolla. En pystyny keskittymään mihinkään muutamaa minuutia pitempään. Lääkkeetkin jäi kotiin mutta onneksi Sarilla oli vapaapäivä ja hän toi lääkkeet töihin Nyt taas ei tramalitkaan auttanu vaan oli suunniteltava lähtöä terveyskeskukseen piikeille.
Hyvänä juttuna oli se kun pomo halusi lähteä mukaan kattomaan minkälainen kohtelu siellä nyt olisi kun viimeksi oli sellainen, että vieläkin hirvittää. No, mentiin tk:hon ja siellä ilmotus, että olisin piikkejä vaille ! Vastaanottovirkailija alkoi etsiä sopivaa aikaa ja se löytyi kolmen tunnin päästä !!!! TÄ ? Taasko 3h kipujen kanssa saisi painia, vaikka helpotusta olis tarjolla 3:ssa minuutissa !!!! On aika kohtuutonta laittaa odottamaan tunteja jolla on kovat kivut ! Eipä siinä auttanu muu kuin lähteä takaisin toimistolle odottamaan aikaa. Tunnin päästä vastaanottovirkailija soitti ja kertoi, että sairaanhoitaja oli kieltäytynyt pistämästä piikkejä !!!??? Kysyessäni, että mitäs nyt sitten tehdään , virkailija sanoi, että hakeudu illalla hoitoon LIPERIIN iltapäivystykseen !!!!! VOI PYHÄ JYSSÄYS !!!! Kysyessäni miksi sairaanhoitaja ei pistä piikkejä, en saanu järkevää vastausta, vaan ihan ympäri pyöreitä selityksiä. Tämä kyseinen sairaanhoitaja oli 20.3 käydessäni edellisen kerran piikeillä kävi itse henk. koht.  hakemassa lääkäriltä luvan pistää lääkkeet ilman, että tarvitsee käydä lekurilla !!!! Näin ollaan toimittu jo kolme vuotta !!!

Pidän itteeni melkoisen positiivisena ihmisenä mutta nyt alkoi positiivisyys kadota mielestä ja tilalle hiipi kiukku ja ärtymys. Takki päälle ja terveyskeskukseen ottamaan selvää mikä tässä hommasssa oikein mättää. Toimistolta matkaa sinne on noin 500 metriä, joten aikaa ei menny kuin muutama minuutti kun olin siellä.
Onneksi siellä on yksi tosi mukava ja auttavainen sairaanhoitaja joka auttoi minua asian selvittelyssä. Ensin kateltiin minun papereita ja sen jälkeen pari kysymystä ja huoneeseen mistä vielä soitettiin sille lekurille joka minua viimeksi hoiti. Lupa piikeille oli ja vihdoinkin sain piikit. Se sairaanhoitaja kuka kieltäytyi piikittämästä tuli vastaan mutta ressukka ei uskaltanut katsoa edes silmiin kävellessään vierestä 🙂 Voi voi !

Asia ei tule jäämään tähän vaan juttu tutkitaan nyt ja selvitetään miksi asiat ovat muuttuneet näin vaikeaksi.  Asiaa selvittämään alkaa sellaisia ihmisiä jotka ottavat asioista selvää se on varma. Nyt näki minun pomokin miten asioita hoidetaan.
Olen monesti puolustanut terveyskeskuksen juttuja kaltoin kohdeltuille ihmisille ja kertonut, että on varmaan ollu huono päivä, niin kuin meillä kaikilla aina joskus mutta nyt alkaa olla ne jutut vähissä kun itsellekkin tämä oli jo kolmas kerta putkeen kun tunnen vääryyttä.

Vielä kerron taas miten se ennen on hoitunut. Minun ei ole tarvinnut kuin mennä paikalle, niin olen saanut piikit sairaanhoitajan pistämänä jotta ei tarvii kärsiä kivuista suotta. Aikaa tähän menee kokonaisuudessaan noin 5 minuuttia.

No onneksi sain piikit ja sitten vaan odottelemaan vaikutusta 🙂 Soitin Sarin hakemaan pois minut ja Jussi ajoi toisen auton kotiin.  Kotona pientä ähellystä ja sen jälkee koitti pienet unet. Sain nukutuksi tunnin verran mikä teki oikein hyvää. Piikit on auttanut ja pakotukset on laskenut siedettävälle tasolle. Pelkästään piikeillä en selvinnyt vaan sähköä päälle. Ilta on mennyt jo hiukan paremmin mutta ei tässä  mieli tee hyppiä vielä yhtään.

Tuosta mitä sanoin, että koskee kun ilmat muuttuvat, siinä on melko varmasti perää paljon. Säät kun muuttuvat paljon, silloin alkaa myös polviin koske enemmän, joten kyllä säällä on minusta yhteys kolotuksiin. sillon kun on pakkasta ja kuivaa on paljon parempi olla. Puolestaan kun on märkää ja sataa, silloin yleensä myös pakottaa. Tuota ei varmaan koskaan olla tieteellisesti todistettu mutta olen kuullut hyvin monilta ihmisitä samanlaisia tuntemuksia.

Tänään olis ollu avanto johon olin menossa ja siellä piti myös tehdä parit kuvaukset mutta sää oli mitä oli ja tämä minun kunto oli mitä oli kanssa. Ei voi mittää 🙁

Olihan valitusta ja vuodatusta:( Nyt kuitenkin on taas jo positiivisempi mieli ja valoa näkyy tunnelin päässä, eli voiton puolella ollaan 🙂
Nyt vaan peukut pystyyn, että ensiyö menee paremmin mitä edelliset ja unta saa kupoliin ja sen myötä jaksaa taas paremmin 🙂

Huominen on varmasti jo parempi päivä…… Hyvää yötä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *