Molskista !!!
Yö meni vähän niin kuin penkin alla kun heräsin jo 03.30 ja sen jälkeen olikin pelkkää pyörimistä. Pakotus oli iljettävää mutta notkuin sängyssä aina lähes kuuteen saakka. Olis tietenkin väsyttäny mutta sopivaa asentoa ei oikein löytynyt. Keitin pannullisen kahvia ja nautin siitä telkkaria kattoessa. Vähän ennen puoli kahdeksaa lähdin liikkeelle ja kohti työpaikkaa jossa editti odotti minua. Valoa Yössä juttua tulee piisaamaan varmasti enemmän kuin tohtori Kiminkistä. Eipä tuo haittaa muuten kuin se hajonnut muistikortti. Nyt tehdään yhden kameran taktiikalla 😀
Toivon mukaan huomenna päästään kokeilemaan uutta haulikkoa tositoimissa. Meinataan treenata sen ääniä haastattelemalla toisiamme jotta tiedetään minkälaista ääntä se antaa. Takuula äänet paranee uuden haulikon myötä 🙂
Huomenna testataan muutenkin kalustoa uuteen uskoon. Klo 13.00 ollaan kuvaamassa monikamerakuvaa Maritassa kun siellä on esitys. Saadaan hyvin treenattua äänet 🙂
Kotona olin puoli kolmen maissa ja syönnin jälkeen aloin hitsaamaan kauhaa pihamaalla. Ilma oli kuin morsian ja oli oikein hyvä tehdä hommia ulkona. Melkoinen rähjäke on tuo minun kauha mutta kyllä minä se kasaan sain. Ihan kokonaan en kerenny sitä korjaamaan kun piti lähteä Tarua viemään näyteläkerhoon ja itte riskeerasin eloni menemälle palottelemaan. Pelailin neljä erää ja enkä nyt, niin hirveen kipeeksi menny kun paljon puhutut lääkkeet olivat hyvät tähän hetkeen 🙂 Kotiin päästyäni vielä pikusen lääkettä ettei kipu pääse yllättämään.
Huomenna olis sitten ensimmäinen puulaakipeli, mutta missä kunnossa olen…. ? Toivon mukaan pystyn vaikka edes vähän pelaamaan 🙂 On se vaan, niin mukavaa pelata 🙂
Nyt vielä suihkua ja iltapalaa päälle ja ei kun sänkyyn sen jälkeen. Oikein mukava tiistaikin oli, väsymystä lukuun ottamatta. Töissä syönnin päälle olin nukahtaa tuolille. Olinhan ollu jo pitkään valveilla. Ennen 12:sta olin todellla uupunu mutta se meni ohitse kun vaan alkoi tekemään hommia 🙂
Kiitoksia tästä päivästä ja huominen on varmasti taas oikein hyvä kun tämä päivä oli näin hyvä. Hyää yötä.