Hello !!!
Puolen tunnin välein taas hereille ja aamulla väsytti ihan sikana. Tuttua juttua jälleen kerran nämä yö ja aamu lätinät. Ihan niin kuin ennenkin, kun pääsin ylös alkoi hommat sujua itsestään. Koululaiset kyytiin ja he lukiolle ja minä siitä töihin. Heti aamusta alkoi mietityttämään illan palaveri jossa pohdittaisiin mitä tehdään, miten ja kenen kanssa 🙂 Iltaan oli vielä monta tuntia !!!!
Päivä muuten sujui oikein hyvin ja palaveerattiin pomon kanssa ainakin tunnin verran kahdesti. Pohdittiin tulevia juttuja ja hiukan menneitäkin. Tällä hetkellä AVOIN.TV:llä pyyhkiin tosi hyvin ja tulevaisuuskin näyttää hyvältä 🙂
Päivällä tein työkavereiden avustuksella kolme DVD:tä VHS nauhasta. Video on vuoden 2000 Suomen Cup jossa Riento pelaa Puijoa ja Perpoa vastaan. Siinä nykyinen Riennon päävalmentaja pelaa itse Riennon paidassa ja hyvin pelaakin. Siinä on oppia vielä nytkin jokaiselle passarille ja mikä oli myös hyvää, niin aika nopee jalkasia iskijöitäkin näytti olevan kentällinen. 🙂 DVD on tarkoitus laittaa näkyviin linja-autossa kun lähdetään ajamaan Kokkolaan, jotta päästään kunnolla fiiliksiin 🙂 Itse päävalmentaja saa itselleen yhden kopion lahjaksi 🙂
Tänään kokouksen piti olla ensin klo 16.00 mutta se siirtyi alkavaksi vasta klo 18.30 mutta eipä se juuri haitannu. Pääsin käymään välillä kotona ajan muutoksen takia 🙂 Klo 18.30 kokous sitten alkoi ja paikalle tuli kaksi salskeaa miestä kertomaan ajatuksia ja mitä heillä on meille tarjota ! Pari tuntia pyörähti aika nopeesti ja aika paljon tuli varmuutta ja tietoa meille, mitä me voisimme tehdä. Kokous oli erittäin mielenkiintoinen ja kiinnostusta herättävä. Nyt vielä täytyy hioa ja miettiä toimintatapaa millä toimitaan ja viilata asiat siihen malliin, että voidaan alkaa paiskimaan hommia siihen malliin, että oksat pois. Vielä en ihan kaikkea paljasta mutta eiköhän nämä asiat selviä hyvinkin pian ja sitten laitetaan kunnolla rytisemään 🙂
Illan olen kotona miettiny asioita ja miten nämä kehittyy jatkuvasti. Aika nopeesti alkaa asiat sujua kun lähtee liikkeelle. Sosiaalinen ympäristö on minulla kasvanut kasvamistaan ja uusia tuttavuuksia on tullut paljon. Media on ala jossa väkisinkin kohtaa uusia asioita ja uusia suhteita syntyy alvariinsa. Se myös mahdollistaa aina jonkun uuden syntymisen ja nyt minulle on käynyt niin. Uutta pukkaa päälle ja mukana pitäs pysyä 🙂 Tässä se ilta taas meneekin miettiessä mutta menköön.
Aamulla saankin nukkua tai löhöillä hiukan pitempään kun menenkin bussiin vasta klo 11. Ensin piti lähteä jo yhdeksältä mutta kun en lähde käymään Joensuussa. Bussi menee Joensuuhun ja tietenkin tulee takasin kun on saanut porukat kyytiin sieltä. Kokkolaan on ajettava Okun kautta 😀 Näin saan enemmän lepoa 🙂 ellen sitten mene työpaikalle!!!
Milenkiintoinen ja mukava päivä oli tiistaikin. Paljon uutta ja kovasti odotettu kokous on nyt pidetty ja hommia aletaan telkemään mutta miten, se selviää ensiviikolla. Pahin jännitys on jo ohitse ja olo erittäin tyytyväinen kun saa alkaa tekemään uudenlaista juttua 🙂 Kannatti herätä tänä aamuna 😀
Nyt kannattaa kuitenkin lähteä koisimaan mikäli se onnistuu kun mietityttää, niin paljon mutta onneksi se on positiivistä mietitystä.
Huomenna RIENTO voitta Tiikerit Kokkolassa 3-1 ja, niin pääsy takaisin liigaan on tosi asia !!!! Tosi asia on myös se, että minulla on nyt hyvä olla 🙂 Hyvät yöt.