Kategoriat
Uncategorized

Töitä ja treenejä

Molskista iltaa !!!

Yö meni kuin menikin aika kehnosti mutta sehän oli jo tiedossa, että näin käy. Vaikka valvomista tulikin, en katunut pätkääkään eilistä pelailua 🙂 aamulla totuttuun tapaan väsytti paljon.

Liikkeelle lähdettiin puoli kahdeksan aikoihin ja mukaan tuli nyt myös Taru ja naapurin muksut ja Jenna tietenkin. Zafirasta on tullut koulubussi 😀 Mikäs sen parempi kuin kaikki kahdeksaan menevät tulevat samalla autolla, eikä jokainen erikseen. Minusta tuossa on vain viisautta.

Tänään kävi sellainen kömmähdys, että unohdin silmälasit kotiin!!!! Kylläpä oli mukavaa töissä. Jostain syystä en lukenut tänään lehtiä. Editoinnissakin tuoli oli aika kaukana kuvaruududsta 🙂  Silmälasien unohtamisen voi laittaa helposti väsymyksen piikkiin. Olipahan muuten silmät aika punaset päivän päätyttyä.

Tänään olin kuitenkin hyvin hyvin ahkera ja sain paljon aikaiseksi. Joululaulut raikaa vieläkin päässä 🙂 En ihan saanu valmiiksi joulujuhlaa mutta huomenna saan. Tein hommia kolmeen asti ja kotona kerkesin vain kääntyä kun piti jo lähteä kohti treenejä.

Harkat meni jälleen oikein hyvin ja palkinnoksi lopussa pelattiin vähän. 🙂 Tekeminen on vaan upeeta, tervetuloa katsomaan meidän nykyisiä harkkoja, niin näette itse miten hyvin pyyhkii 🙂

Omien treeneien jälkeen jäin vielä kattomaan meidän naisten treenejä. Harkoissa näytti olevan hyvä meininki päällä ja paljon suorituksia tuli jokaiselle. Kotimatkalla oli hauska huomata, että Jenna ajeli isänsä kanssa autolla ja JENNA OLI KUSKINA !!!! Olipas se jännä nähdä 🙂 Autokoulu on alkanut ja kuulemma jo kolmas ajotunti oli tänään. Ajelin perässä jonkin aikaa ja hyvin likka autoa ajoin.

Kotona ruokaa suuhun ja pikkusen telkkaria ja ihan kohta sänkyyn kun väsyttää taas, nii paljon. Toivon mukaan nyt saan nukutuksi ja jotta aamulla olisin pirtee alusta asti.

Öitä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *