Kategoriat
Uncategorized

Levon täyteinen viikonloppu

Tervehdys !!!

Jabajaba…. yö meni pitkään aikaa hyvin ja untakin tuli hyvin 🙂 Aamu oli mukava aloittaa kahvin keitolla ja ihmetellessä pakkasta ulkona.  Pakkasta meillä oli -27 ja kun meni ulos se tuntuikin siltä. Rauhallisen aamupalan jälkeen lähdettiin Sarin ja koirien kanssa pienelle lenkille. Päälle piti laittaa neljä kerrosta vaatetta, jotta ulos voi mennä. Muuten oli ok mutta posket meinasi jäätyä kävellessä. Käveltiin puolisen tuntia vain mutta sekin teki hyvää. Enempää ei olis voinu ollakkaa jo koirien takia. Hienoa, että käytiin 🙂

Lenkin jälkeen oli oikein mukava ottaa esille eilen tehty karjalanpaisti 🙂 Perunat tulille ja paisti lämpimäksi ja ei kun ääntä kohti 🙂 Paisti maistui ja maha täyttyi. Jälkkäriksi kahvia ja sohvaa  🙂

Sarin lähdettyä töihin, aloin puuhastelemaan kodin hommia. Sain tehtyä sellaisia asioita jotka ovat olleet jo kauan listalla mutta nyt ne on tehty 🙂 Muuten oli levollinen päivä, niin kuin koko viikonloppu. Olen nauttinut todella paljon vapaasta ja tuntuu, että olis ollu lomalla 🙂 Huomenna on kuitenkin mukava mennä jo töihin. 🙂

Pientä ongelmaakin illan aikana oli kun Taru pääsi teatteriharkoista pois ja minun piti mennä hakemaan hänet kylältä, niin eipä auto käynnistynytkään!!! Ei muuta kuin puhelin käteen ja soittamaan naapurille !!! Edelleen saa olla onnellinen todella upeista naapureista 🙂 Anssi TAAS auttoin miestä mäessä.  Miten tulisimmekaan toimeen ilman rakkaita naapureita Kontkasia 🙂 Kiitos.

Auton osalta piuhat kiinni ja akku täyteen virtaa jotta huomenna pääsee töihin. Auto lähti jo parin tunnin latauksen jälkeen käyntiin ja kävin kaupassa. Ajoin S-markettiin mutta eihän se ole ennää seitsemän jälkeen auki. Siwa on sunnuntainakin yhdeksään, joten keula sinne. Auto toimi hyvin eikä mitään ongelmia ilmennyt, joten vika oli vaan tyhjentyneessä akussa 🙂

Sen verran pakkasta on, että lämmitin vielä illalla vähän uunia uudestaan, jotta aamullakin on talo lämmin eikä viileä 🙂 Ensi talvena pitää kyllä ulkovuoraus olla tehtynä !!!! Talo on vanha eikä tähän ole tehty koskaan remonttia, joten aika taitaa olla rempata. Sitä remppaa sitten piisaakin 🙁

Avantoon ei ollut asiaa vielä tänäänkään vaikka ilmat olisi ollut mitä parhain. Mitä kovempi pakkanen , sitä parempi on käydä uimassa 🙂 Ikävä  on jo uimaan ja sitä porukkaa joka siellä käy. Ehkä jo ensiviikolla pääsee 🙂

Vieroitusta helpottamaan on lämmitettävä oma sauna eikä se sauna ole ulkosauna. Sähkösauna lämpiää koska ulkosaunaan ei saa enää vettä. Tai vettä saa sinne mutta sitä ei saa sieltä pois kun lattiakaivo on jäätynyt. Jos sinne meinaa saada veden kulkemaan pois, on kaivo sulatettava ja sen teen vasta kun on lauhempaa. Käydään siis korvikesaunassa ja nautitaan sen tuomasta lämmöstä 🙂

Oikein mukava viikonloppu takana ja ensiviikon haasteisiin on hienoa lähteä levänneenä. Näin levännyt en ole pitkään aikaan ollu ja arvatkaa vaan, miten hyvältä tämä tuntuu 😀

Huomenna on taas se viikon paras päivä eli maanantai ja se ei voi olla kuin huippu 🙂 Hyvät yöt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *