Molskista !
Juhlat on juhlittu ja iltapäivälehdillä on taas viikon verran kirjotettavaa linnan pilleistä runsain mitoin 🙂 Itse en kattomalla kattonu juhlia mutta kanava oli kyllä päällä. Tein ihan muita asioita samalla ja huomioni oli enemmän kiinni niissä kuin juhlissa.
Päivä meni voivotellessa ja lääkkeitä popsiessa kun pakotukset hallitsee nyt oikein urakalla 🙁 Iltaa kohden kuitenkin kivut vähän helpotti ja sain sentään savustettua ison lohen. Jussin avustuksella lämmitettiin myös ulkosauna jossa oli mukava käydä, vaikka nyt siitäkään ei oikein voinut nauttia täysin kun väsytti ja pakotti niin paljon. Päivällä koski jopa, niin paljon, että silmät märkänä sai kävellä pitkin kämppää ympäri. Tänään jos ei tule helpotusta on mentävä piikeille.
Yö meni kuitenkin suhteellisen hyvin johtuen varmasti siitä, että otin tuhdin annoksen kipulääkettä ja unilääkettä. Kahdelta yöllä nousin ylös vähäksi aikaa mutta painuin takaisin sänkyyn kun en meinannu pysyä pystyssä. Hyvä, että menin, sillä nukahdin melkein heti uudestaan 🙂 Nyt aamulla olo oli niin hutera, että en lähtenyt edes töihin. Olo on voimaton ja turta. Toivottavasti tämä olo selkenee ja säryt helpottuu pian, sillä tätä ei kestä itse Erkkikään enää.
Luvassa on pakkasia ja lunta !!! Näinköhän kohta pääsee linkoomaan pihoja ? Talvi saisi jo tulla vihdoinkin jotta pääsis kokeilemaan sitä hiihtoa. 🙂 Ja kun lunta tulee enemmän, niin saadaan Myllyjoen laskettelukeskus avattua 😀 Puita on kaadettu jo pois edestä jotta saadaan hyvät vauhdit aikaiseksi. Meillä on hyvät laudat lasketella mutta vaimo on kieltänyt minun käyttää niitä tai edes kokeilla niitä 🙁 Minä saan lasketella vaan isolla pulkalla mäen puolivälistä 🙁 Huippua on myös lumien tullessa päästä Viurusuolle hiihtelemään kamera kaulassa. Siellä on todella upeeta talvella. Jopa kesääkin hienompaa. Suksilla eteneminen suolla on vaivatonta ja helppoa. Joskus kokeilin lumikengillä menemistä mutta se vasta rankkaa puuhaa onkin. Lumikengillä jos jaksaa parin tuntia paahtaa, niin on tosi hyvässä kunnossa.
Eilen oli mukava kun Luka ja Elia toin äitinsä ja isänsä (Maija/Pena) meille kylään pitkästä aikaa. Oli kiva nähdä muksuja temmeltämässä lattialla ja kikatus oli melkoista 😀 Välillä veljekset jorasi Rööpelinpalikoiden musiikin tahtiin 🙂 Siinä mentiin siihen malliin, että Uotisen Jormakin olisi kateellin tyylistä 😀
Meidän Itsenäisyysilta päättyi ulkosaunaan kun Sari tuli iltavuorosta kotiin. Saunan jälkeen vielä lämmintä savulohta ja palanpainikkeeksi hyvää mustaherukkamehua 🙂 Olisihan päivä voinut olla parempikin kohdallani mutta uskon, että se parempia päiviä on edessä. 🙂
Nyt on alettava lämmittämään taloa kun meinaa olla hiukan vilu 🙂 Kirjottaminen näin aamutuimaan on hiukan erinlaista kuin mitä illalla joten ei muuta kuin palaillaan taas illalla uusien mietteiden kanssa, hyvää päivää 🙂
Päivä kääntyi iltaan tupaa lämmittäessä ja enkä tehnyt mitään järkevää vaan loikoilin ja lepäilin minkä pystyin. Porukat tuli kouluista ja töistä, sai taloa taas elämää. Mukava oli kuitenkin olla yksinään ja vieläkin mukavempaa olis ollu jos olis kivuton. Tunnin yhteisen ajan jälkeen lähdin kuitenkin salille harkkoihin. Se oliko se ”taaskaan” viisasta en tiedä mutta ainakin hauskaa siellä oli 🙂 Tytötkin oli nauttivat tekemisestä. Tämän illan treenit ei ollu kovinkaan tekniset vaan enemmänkin hauskan pitoa 🙂 Välillä on oltava näitäkin treenejä jotta jaksaa taas seuraavan kerran mennä lujaa. Itekkin pompin kentällä passaamassa ja se oli se jota ei olis tarvinnu tehdä 🙁 Kotiin päästyäni, heti tramalia poskeen ja oottelemaan vaikutusta. Kaikesta huolimatta mukava reissu harkkoihin 🙂
————————————–ILTA————————————–
Ilta on mennyt töllöttäessä telkkaria ja ylläri pylläri tietsikkaa. Aamulla on aikomus lähteä töihin jos ei muuta, niin kattomaan mitä muut tekee. Zafiralla on hyvä lähteä ajamaan kun näkee aika lailla paremmin ikkunasta ulos kuin vielä eilen. LASIKUMPU vaihtoi siihen uuden tuulilasin, ja voi pojat, että näkyy hyvin ulos !!! 🙂 Nyt tuota katiskaa on huollettu, niin paljon, että hirvittää. Nyt pitäisi olla huoletta jonkun aikaa, mutta eihän noista masinoista koskaan tiedä.
Huomiselta toivon todella paljon hiukan kivuttomampaa päivää ja iltaa puhumattakaan ensi yöstä.
Hyvät yöt.