Kategoriat
Uncategorized

Kinkkua ja klögiä

Molskis !!!

Ensimmäiset pikkujoulut onnellisesti ohi ja tunnelma oli mukavan jouluinen. Hauskaa oli ja varsinkin lopussa sai kunnon vatsajumpan naurun merkeissä 😀 Huuli lensi kuin spitaalisten juhlissa 😀 Mutta ennen kuin pilleet alko piti herätä 🙂 Aamulla olin aika väsyny kun nukkuminen oli katkonaista. Kellon soidessa väsytti ihan sikana ja olisin halunnut jäädä paikalleen mutta pakko oli nousta jo sen takia kun selkään poltti. Kun nousin kipu ja poltto helpotti heti. Töihin menin kahdeksaan ja lähes heti aloitin editoimaan Arajärven juttua. Pääsinkin hyvin alkuun ja homma oli mukavaa paitsi, että Edius on vaan vaikea vieläkin ja kun ei tiedä vielä mitä mistäkin tapahtuu. Perus leikaaminen alkaa jo luonnistua mutta jos haluan sipistellä ja tehdä pieniä hienouksia menee sormi suuhun. Onneksi on kavereita ympärillä jotta homma sujuu 🙂 Kiitos kärsivällisyydestä kaverit 🙂

Päivän aikana käytiin studion kamat läpi koko porukan kanssa jotta jokainen osaisi käyttää niitä tarpeen mukaan. Kaikki oppi ja homma toimii kuin seikon kello 🙂

Kotona kävin vaan kääntymässä kun tulin takaisin työpaikalle ensin kokoukseen ja siitä sitten pikkujouluun 🙂 Kokouksessa käytiin perinteiset talousarviot läpi ja tietenkin puheenjohtajat/sihteerit ja jäsenet läpi.  Itse liityin Mielenterveysyhdistys VÄLKKEEN jäseneksi ja suosittelen muillekkin ihmisille liittymistä vaikka kannatus mielessä 🙂

Illan treenit jäi väliin kun on näitä päällekkäisyyksiä 🙁 Harmittaa vietävästi mutta ei voi mittää. Tämän takia olisi hyvä olla toinen valmentaja joukkueessa !!!! Muutenkin se helpottaisi hommia  paljon. Yksin kun tekee ja suunnittelee harkat ja sitten vielä ajaa kisamatkat edes takas, tietää valmentaneensa. Pitäisi olla laki joka kieltää yksin valmentamisen. :)Perjantainkin treenit jää väliin kun on Riennon peli Joensuussa. Toivottavasti jokainen tyttö pääsee lähtemään kannustamaan Rientoa voittoon Mikkelin Passareista. Jos on lähtiöitä paljon, lähdetään pikkubussilla sinne.

Näin meni tämä päivä ja ei ollenkaan hullumpi päivä ollukkaan. Mitähän huomenna, onneksi sitä ei edelleenkään vielä tiedetä 🙂 Hyvää yötä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *