Tervehdys !!!
Aamulla oli sellainen olo, että jotain on tehtävä muutakin kuin vain syödä. ! Yö meni taas ”ihan” hyvin ja sain nukutuksi pieniä pätkiä. Aamulla kuitenkin olin suhteellisen pirtee. Pannullinen oikein hyvää kahvia ja sitten ulos hommiin. Linkosin traktorilla pihan ja tien. Sen jälkeen aloitin kiinnittämään pressutallin pressua sokkeliin jottei paljon puhuttu myrsky vie sitä mennessään. Ulkona oli todella huippu ilma, sillä aurinko pastoi ja ilmassa oli jopa kevään merkkejä. 🙂 Sitten tapahtui täydellinen muutos säähän kun alkoi tuulemaan kovasti ja lunta satoi vaakana. Siihen meni se keväinen tunne 🙂
Ulkoa sisälle tuulta ja tuiverrusta pakoon ja miten ollakkaan, pitihän sitä taas hiukan ottaa jotain syötävää 🙂 Kinkkua, lohta, sienisalaattia, laatikoita, piirakoita, niin ja tietenkin suklaata…………. ja taas on maha pullollaan.
Hetki taas sohvalla selällään kun muuta ei pystyny tekemään. Viiden jälkeen lähdettiin Sarin kanssa AVANNOLLE uiskentelemaan ja saunomaan. Eipä juuri joulunpyhät vaikuttanu 10:n muuhunkaan ihmiseen kun olivat raahautunu kanssa uimaan 😀 Avannolla oli rento meininki ja juttu luisti, ihan niin kuin ennenkin. Kuusi kertaa kävin uimassa ja se teki todella hyvää säryille 🙂 Taaskaan ei avannossa koskenu yhtään 😀
Kotiin tultua laitettiin juustotarjotin pöydälle josta niitä napsittiin viinirypäleiden, hillon, keksien, pipareiden ja glögin kanssa. JA TAAS OLI MAHA PULLOLLAAN !!!! 😀 Mutta oli kyllä hyvää !!!
Nyt on olo väsyny ja meinaan painua ihan just sänkyyni nukkumaan ja toivottavasti nukun aamuun asti 🙂 (Ensin kuitenkin Vesa Matti Loirin juttu TV2) Vaikka en ole mikään jouluihminen , täytyy sanoa, että tämä joulu oli minulle erityisen mukava ja sellainen minkälaisen sen haluankin olla 🙂 Parasta oli, että perhe oli koolla ja pelailtiin ja naurettiin 🙂 Tälläinen se joulun pitääkin olla, kiitos perhe 🙂
Nyt ei muuta kuin valmistatumaan huomiseen minimaajoukkueleirille lähtöön nukkumalla varastoon ainakin 1h. Syöty ainakin on jo varastoon vaikka kuinka paljon 🙂 JA voi että ne Tanhuvaaran eväät!!!! Ne on jotain mitä ei voi sanoin kertoa, on ne niin hyviä 🙂 Nyt taas vaikenee Myllyjoentila mutta vain huomiseen……. 🙂
Hyvät yöt.