Kategoriat
Uncategorized

Oliko se maanantai kaikista parhain ?

Moro !

Sain nukutuksi hyvin mutta jotenkin aamu alkoi vaisusti. Töissä oli tosi vetämätön olo ja tuntui, että virtaa vaan ei ole. Enkä kyllä saanutkaan oikein mitään aikaiseksi. 🙁 Kymmenen jälkeen paikalle tuli minun entinen opettaja ammattikoulusta Esa Huusari kattomaan mitä me tehdään ja käynti oli tosi hyvä. Esa antoi parit vinkit miten hommia voidaan tehdä ja mikä parasta yhteistyötä tullaan tekemään tavalla tai toisella myöhemmin. 🙂

Kotona vaan makoilin ja ainut mitä tein, niin lämmitin uunia ja taas makoilin. Nyt oli väsyttävää lähteä harkkoihinkin ja sitä ei monesti ole tapahtunut. Ensin käytiin Satun luona ja siitä salille. Nyt minä olin väsähtänyt mutta onneksi tytöt olivat taas oikein pirteellä päällä ja heti alkulämpissä huomasi, että on levätty 🙂 Nyt virtaa piisasi. Treenit vaan parani mitä pitemmälle mentiin ja uskonkin, että tulevana viikonloppuna pelit sujuu hyvin Joken komennuksessa.  Itsehän olen alueleirillä Tanhuvaarassa. Harmittaa vietävästi mutta vielä näitä turnauksia tulee.

Treeneistä kiireesti kotiin kun URHOlta tuli Sampo-Perpo ottelu jonka vei Sampo 3-2. Hyvä peli vaikkakin melkoisia putkia tuli mutta ainakin se oli sopivan jännä peli. Huomiona Perpon torjunta, se oli jäätävää 🙂

Vetämätön olo on taas palautunut ja vaikka pääsin saunaan (korvikesaunaan) ei olo siitä parantunut. Nyt koitetaan mennä sänkyyn, jotta huominen tulis nopeemmin ja pääsee muokkaamaan hmmmm…mielenkiintoista juttua …. oma luento…. hahahah… No, kokeillaan nyt vaikka siitä sais edes pikkusen kiinnostavan mutta mahtanen epäillä 😀 😀 😀

Hyvät yöt 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *