Hellurei !
Olihan yö taas kerran ! Sain sentään nukutuksikin hiukan siinä 4 jälkeen. Töihin kahdeksaan minusta ei ollut vaan makoilin sängyllä ja katkonaisesti olin unessakin. Töihin kampeuduin klo 11 koska ei ollut mitään kiirettä aamulla. Kuvaukset Joensuussa alkoi vasta klo 15 ja lähtö sinne oli yhden jälkeen. Aloitin siis ihan longisti tämän päivän. Aika nuutunut olo kieltämättä oli koko päivän ja väsytti kyllä. Onneksi on tuota kokemusta kertynyt valvomisesta, niin ei tule yllätyksenä 🙂 Yhden aikoihin siis lähdettiin kaverin kanssa ajamaan kohti Joensuuta ja ajoissa sen takia, että voitiin kattoa huolella kameroiden paikat ja muutenkin minkälainen tila oli kyseessä. Hyvä oli, että tultiin ajoissa, sillä pieniä muutoksia piti kaupassa tehdä, jotta saatiin kamerat sihen paikkaan mihin haluttiin.
Eikä aikaakaan kun Herra Pentti Arajärvi ja lukuisat muut kirjailijat ja kuvittajat saapuivat hyvin iloisina paikalle. Porukkaa tuli muutenkin paljon ympärille kattomaan mitä tapahtuu. Moni ihminen jäi seuraamaan mitä Presidentin puoliso Arajärvellä on asiaa 🙂 Tapahtuma oli oikein mukava ja todella hyvä alusta loppuun. Itellä oli hiukan vaikeuksia pysyä kameran takana paikallaan mutta hammasta purren se meni läpi. Pari kertaa potkasin jalustaa mutta onneksi kuvattiin kahdella kameralla, niin kolahduksen voi leikata pois 🙂 Harvat saavat kuvata sellasta juttua joka lähtee itse PRESIDENTILLE kun on valmis 😀 😀 😀 Tämä valmistuttuaan lähtee sinne kateltavaksi 🙂
Tänään olisi ollut inventaario S-marketissa mutta sinne en kerennyt sitten millään, enkä olis kyllä jaksanutkaan. Tänään olis ollu myös avanto enkä kerennyt sinnekkään ja en usko, että olisin edes jaksanu lähteä sinnekkään, vaikka tiedän, että se olis tehnyt hyvää. Nyt on paras olla vaan kotona sohvalla. Kuulokkeet korvilla hyvää musiikkia soimaan, siinä illan ohjelma. Väsynyt mutta mukava ja mielenkiintoinen päivä oli tämä päivä ja toivon mukaan ensiyö menisi paremmin kuin edellinen. Huomenna katotaan mitä saatiin aikaiseksi Joensuussa ja onko niistä julkastavaksi 😀 Nyt läppäri sylistä ja suunta kohti sänkyä ja siellä vielä kuulokkeet korvilla uutta musiikkia kuunnellen……. Öitä